Koronasta jo parantuneilla on todettu uudelleen virusta Suomessa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Koronasta jo parantuneilla on todettu uudelleen virusta Suomessa

Positiivinen koronatesti saattaa ollakin kuukauden tai kahden takaisen tartunnan rippeet. Se voi sotkea testausta lentokentillä.

HUSin infektioylilääkäri Asko Järvinen.­

5.8. 21:53

Maailmalla on kerrottu tapauksista, joissa koronaviruksen kerran sairastaneilla ja testien mukaan siitä parantuneilla henkilöillä on myöhemmin todettu uudelleen koronatartunta. Havainnot ovat saaneet monet epäilemään, että koronavirustartunta ei suojaisikaan jatkossa tartunnalta, vaan virus voisi tarttua uudelleen aiemmasta tartunnasta huolimatta.

IS kysyi asiasta Suomen johtavilta infektiolääkäreiltä, joiden mukaan ainakaan meillä varsinaisia uusia tartuntoja ei ole tiedossa. Sen sijaan tiedossa on, että koronaviruksen havaitsemiseen käytettävä PCR-testi eli geenimonistustesti voi olla positiivinen, vaikka henkilö olisi jo kertaalleen todettu terveeksi.

– Meillä on ollut useitakin sellaisia tapauksia, joissa parantunut henkilö testataan uudestaan ja sieltä löytyykin sitten positiivisia tuloksia, sanoo HUS:n infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

– Näissä tilanteissa on tulkittu, että kyseessä olivat sen vanhan tartunnan jäänteet, eli viruksen rakenneosaa löytyisi edelleen niistä näytteistä. Näin voi tapahtua aika pitkänkin ajan, yli kahden kuukauden jälkeen.

Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) infektioylilääkäri Irma Koivula taas puhuu tässä yhteydestä useasta viikosta, joiden aikana virus voi ikään kuin palata näytteeseen.

– Jos koronan sairastanut saa jonkun muun viruksen aiheuttaman infektion ja testi on edelleen positiivinen, voi vaikuttaa siltä, että hän on sairastunut koronaan uudelleen, hän selittää.

Myöskään Pohjois-Pohjanmaan alueella varsinaisia uudelleen sairastumisia ei tunneta, kertoo Oulun yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Juha Korpelainen.

– Testeistä tiedetään, että niissä on sekä vääriä positiivisia että vääriä negatiivisia tuloksia. Usein tällaiset epäselvyydet voivat johtua näiden testien luonteesta.

Toistaiseksi kukaan ei tiedä varmuudella, voiko Covid-19-koronavirus tarttua uudelleen sen jo kerran sairastaneeseen.

– Tämä on uusi virus jota ei tunneta kunnolla, emmekä tiedä minkälaisen ajan kuluttua se voisi tarttua uudelleen. Meillä kyllä on muita viruksia, jotka voivat tarttua uudestaan vähän pidemmän ajan päästä, esimerkiksi influenssa joka tarttuu vähän muututtuaan.

Koronatestauksen näytteenottopiste Helsinki-Vantaan lentoasemalla.­

Asko Järvinen sanoo pitävänsä sinänsä mahdollisena, että myös uusi koronavirus voi tarttua ihmiseen toiseen kertaan.

– Todennäköisesti on, mutta me emme tiedä kuinka pitkän ajan kuluttua. En menisi takuuseen, että ensivaiheessa maaliskuussa tartunnan saaneet eivät voisi sairastaa sitä uudelleen syksyllä.

Koronatesteissä näkyvät ”haamuvirukset” aiheuttavat haasteita testejä tekemille viranomaisille ja matkustajille. Positiivinen koronatesti saattaa ollakin kuukauden tai kahden takaisen tartunnan rippeet.

– Tämä on minun mielestäni se lentokenttätestauksen ongelma. Voi tulla vääriä hälytyksiä, ihmisiä voidaan asettaa väärin perustein karanteeniin ja tulee iso määrä toimenpiteitä ja työtä.

Järvinen kertoo Islannissa heinäkuussa saaduista koetuloksista, joissa lentomatkustajilta otetuista koronanäytteistä oli löydetty lähinnä vanhojen infektioiden jäänteiksi tulkittuja merkkejä. Toisin sanoen matkustajilla todettiin koronatartunta, vaikka he eivät todellisuudessa olleet enää sairaita tai vaarassa tartuttaa muita matkustajia.

– Me emme tiedä kuinka pitkään niitä on mahdollista löytyä. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia syksyllä, varsinkin kun katsotaan muualta päin tulevia ihmisiä, jotka ovat sairastaneet jossain muualla ja joilta otetaan uusi PCR- eli nenä-nielu-näyte, Järvinen selittää.

– Jos tämä epidemia jyllää meillä pitkään, niin kyse saattaa olla isommasta käytännön ongelmasta.

Hänen mukaansa koronasta toipuneiden ja lentomatkustamaan lähtevien kannattaa varautua väärien hälytysten aiheuttamiin ongelmiin vielä kuukausia taudin häviämisen jälkeen.

Oikean positiivisen testituloksen ja virusjäämien seurauksena positiivisen näytteen antaneiden erottaminen on perustestauksessa käytännössä mahdotonta. Järvisen mukaan vääriä hälytyksiä aiheutuu etenkin sairaalahoidossa olevilla potilailla, joille uusia koronatestejä tehdään paljon, ja joiden eristämisestä ja suojaamistoimista aiheutuu paljon työtä.

Vastaan on tullut tapauksia, joissa henkilö on saanut uudelleen flunssaoireita, jonka jälkeen koronatesti on voinut olla positiivinen, vaikka oireet eivät olisi koronan aiheuttamia.

– Emme tiedä, kuinka pitkän suojan sairastettu infektio antaa uudelta tartunnalta, ja miten se uusi tartunta ihmisillä mahdollisesti ilmenee, ja onko tauti silloin voimakkaampi, yhtä vaarallinen vai lievempi? Tämä kaikki on vielä auki tällä hetkellä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?