PowerParkin uutuuslaitteeseen Pitts Specialiin uskaltautunut Saana, 15, koki ikävän yllätyksen, kun laite jumittui kesken matkan.
– Laite lähti ihan normaalisti nousemaan seinäjyrkkää nousua, mutta sitten se pysähtyi. Aluksi luulin, että se kuuluu asiaan, Saana kertoo.
– Kun kysyin vieruskaveriltani, kuuluuko laitteen pysähtyä näin, hän sanoi, ettei se ainakaan viimeksi hänen laitteessa ollessaan pysähtynyt.
Saana arvioi laitteen jumittuneen pystysuoran nousun aikana noin 25–30 metrin korkeuteen.
Uutuusvuoristorata Pitts Special alkaa nousulla pystysuoraan ylös 43,5 metrin korkeuteen. Tornin huipulta 8-paikkainen vaunu syöksyy 85-asteen kulmassa kohti maata vauhdin kiihtyessä 100 kilometrin tuntivauhtiin.
– Yksi tyttö itki ja minua pelotti niin hirveästi, että aloin täristä, Saana kuvailee.
– Ihan heti en mene uudestaan siihen laitteeseen.
Matka jatkui vasta 10–15 minuuttia suunnittelemattoman seisahduksen jälkeen.
PowerParkin johtaja Mikko Kiviluoma kertoo pysähtymisen johtuneen laitteen turvamekanismista. Yksi laitteen turva-antureista oli mennyt vikatilaan, mikä pysäytti vaunun.
Saana arvioi laitteen ehtineen olla jumissa 10–15 minuuttia, ennen kun vaunu lähti jälleen liikkeelle.
– Olimme siellä jonkin aikaa, kunnes alhaalta huudettiin, että huoltohenkilökunta on tulossa. Jonkun ajan päästä vaunu lähti liikkeelle ihan normaalisti, hän kertoo.
Kiviluoman mukaan huvipuiston huoltohenkilökunta tarkisti laitteen, jonka jälkeen sillä jatkettiin ajoa normaaliin tapaan.
– Vaunu ajettiin paikalta pois, ja laitteella jatkettiin normaalisti ajoa sen jälkeen, kun sen kuitattiin olevan kunnossa.