Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa suosituksen kasvomaskin käytöstä tällä viikolla. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta vahvisti asian sunnuntai-iltana.
Vielä maanantaiaamuna suosituksen aikataulu ei ollut tarkentunut.
– Luonnosta ja sisältöä käydään läpi alkuviikon aikana. Lähipäivien aikana asiaa työstetään ja valmistellaan eteenpäin, Tervahauta sanoo.
Miksi THL on nyt muuttamassa linjaustaan maskien käytöstä?
– Jos katsoo muualle maailmaan ja Eurooppaan, niin monessa paikassa on alkanut tapahtua syyskesään mentäessä tapausmäärien kasvua. Suomessa rajoituksia purkautuu, jolloin virukselle tulee enemmän mahdollisuuksia tarttua. Kun kouluihin palaillaan ja etätöistä ja lomilta palaillaan työpaikoille niin lähiviikkojen aikana ihmisiä alkaa olla enemmän liikkeellä erityisesti pääkaupunkiseudulla. Tarvitaan uusia keinoja, jotta voisimme edelleen pysyä hyvässä tilanteessa ja ehkäistä taudin leviämistä. Sikäli linja maskeihin on uusi, että aikaisemmin THL:llä ei ole ollut asiaan kantaa.
Mitä suositus pitää sisällään?
– Suositus on ajateltu tässä vaiheessa tilanteisiin, joissa riittävää etäisyyttä ei voi väkijoukoissa pitää, esimerkiksi ruuhka-aikoina julkisissa kulkuvälineissä. Kärki on se, että jos henkilö joutuu tilanteisiin, joissa tavanomaisten hygieniaohjeiden noudattaminen ei ole mahdollista, niin sisätiloissa tai liikennevälineissä voisi sitten suojata sekä muita että itseään käyttämällä maskia. Maski tulee osaksi muuta suojautumista ja hygieniatoimia, josta on ohjeistettu jo keväästä lähtien. Kyseessä on pieni lisäys siihen. Nyt ei valmistella yleistä maskisuositusta julkisilla paikoilla, vaan suositusta niihin tilanteisiin, jolloin 1,5–2 metrin etäisyyttä ei voi pitää.
Ollaanko sosiaali- ja terveysministeriössä suosituksen suhteen samalla linjalla THL:n kanssa?
– Keskustelua ministeriön kanssa käydään. He ovat oma organisaationsa ja ratkaisevat omat linjauksensa. Tietysti THL on tässä tartuntatautilain mukaisten vastuidensa nojalla toimimassa ja meidän tehtävämme on miettiä ohjeistusta toimijoille ja kansalaisille tällaisen yleisvaarallisen tartuntatautitilanteen yhteydessä.
Onko harkittu, että maskisuositus olisi alueellinen?
– Voisi olla niin, että jos THL tällaisen suosituksen antaa, niin silloin alueelliset ja paikalliset viranomaiset voivat sen nojalla seurata omaa tilannetta. Totta kai on eri asia, ollaanko sellaisella alueella, jossa ei ole ollut yhtään koronatapausta viikkokausiin, vai sellaisella alueella, jossa niitä päivittäin todetaan. Riskit ovat erilaiset ja silloin myöskin suosituksen käytännön toteutuminen voisi olla erilaista eri puolilla Suomea tautitilanteen mukaan.
Ketkä suosituksesta päättävät ja milloin?
– Lähipäivien aikana käydään erilaisia asiantuntijakeskusteluja ja THL sitten päättää, että antaako suositusta ja minkä sisältöisenä.
Onko vielä tiedossa, millaisia maskeja suositellaan?
– Sitä ei ole vielä katsottu tarkemmin. Tarkastelemme, että miten erilaiset maskit ja suunenäsuojat olisivat käytössä, mutta tästä ei ole vielä tarkempaa tietoa.
Oletteko itse käyttäneet maskia kevään ja kesän aikana?
– Kyllä olen, jos olen ollut sellaisessa liikennevälineessä, jossa etäisyydet eivät ole olleet kohdallaan. Se on ihan selvää, että jos bussi, metro tai raitiovaunu tulee tarpeeksi täyteen, niin ei siellä enää sitä puoltatoista metriä löydy kanssamatkustajaan ja sellaisessa tilanteessa olen maskia käyttänyt. Olen käyttänyt kangasmaskia.
Suomessa on käyty viime viikkoina laajaa keskustelua kasvomaskien käytöstä. Moni asiantuntija on ollut maskisuosituksen kannalla, mutta sosiaali- ja terveysministeriön mukaan suositusta ei ole ollut suunnitteilla.
Kasvomaskisuositus on herättänyt ajatuksia myös Ilta-Sanomien lukijoiden keskuudessa puolesta ja vastaan. Esimerkiksi suositusten riittävyys ja maskien hinta herätti huolta lukijoissa.