Yllättynyt Anna-Maja Henriksson antaa Marinille ja Räikköselle kaksi vinkkiä avio-onneen – näin hallituskumppanit onnittelevat - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Yllättynyt Anna-Maja Henriksson antaa Marinille ja Räikköselle kaksi vinkkiä avio-onneen – näin hallituskumppanit onnittelevat

Viisikko ilahtui pääministeri Sanna Marinin häistä.

Julkaistu: 2.8. 19:55

”Rakkaus on elämän tärkein ja suurin asia”, Li Andersson sanoo. Ohisalo kertoo onnitelleensa Marinia välittömästi ja Kulmuni toivottaa kaikkea hyvää yhteiselle taipaleelle.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat ilahtuivat pääministeri Sanna Marinin (sd) hääuutisista. He lähettivät Ilta-Sanomien kautta onnittelut tuoreelle avioparille, eli Marinille ja hänen puolisolleen viestintäjohtajana työskentelevälle Markus Räikköselle.

Rkp:n puheenjohtaja ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo, että hääuutinen pääsi yllättämään.

– Sanna ei ole puhunut tästä mitään ainakaan niin, että minä olisin kuullut, mutta sehän oli ihana yllätys. Hienoa, että he olivat päätyneet siihen, että haluavat mennä naimisiin ja että löytyi sopiva ajankohta sille. Kyllähän pääministerillä on ollut varsin raskas kevät ja kesä – ihanaa, että häät kuitenkin järjestyivät, Henriksson sanoo.

Hän muistuttaa, että pari on tuntenut toisensa pitkään. Henriksson uskoo, että he ovat varmasti päätyneet oikeaan ratkaisuun mennessään naimisiin.

– Haluan onnitella heitä koko sydämelläni ja toivottaa heille onnellista elämää tästä eteenpäin.

Henriksson on ollut avioliitossa Janne Henrikssonin kanssa vuodesta 1991. Parilla on kaksi tytärtä.

Pariskunta tapasi toisensa Helsingissä opiskeluaikoinaan 80-luvun lopulla. Nuoressa naisessa Janne Henrikssonin huomio kiinnittyi erityisesti läsnäolon taitoon ja siihen, miten hän kykeni huomioimaan toiset ihmiset ympärillään.

Henriksson onkin pitänyt kumppaninsa kanssa pisimpään yhtä viisikosta. Millaisia neuvoja hänellä siis on tuoreelle avioparille ja mikä on pitkän suhteen salaisuus?

Anna-Maja Henriksson ja Janne Henriksson Linnan juhlissa 2018. Pari meni naimisiin vuonna 1991.

– Jokainen pariskunta löytää varmasti omat juttunsa, mutta ehkä sanoisin näin, että ainakin minulla on se kokemus, että on ihan hyvä antaa miehelle tilaa keittiössä, Henriksson nauraa.

– Silloin syntyy uusia ruokalajeja ja edesauttaa perheen elämää, kun on kaksi henkilöä, jotka viihtyvät keittiössä. Jokainen pariskunta löytää toki oman sävelensä, mutta ainakin meillä se on toiminut.

Lisäksi Henriksson vinkkaa löytämään uusia harrastuksia koko perheelle. Kun Marinillakin on lapsi, on tärkeää löytää aikaa olla yhdessä.

– Joku yhteinen harrastus voi seurata elämässä siitä, että lapset ovat pieniä ihan aikuisikään saakka.

Henrikssonin mukaan viisikko ei ole suunnitellut mitään juhlistusta Marinille, kun hän palaa kesälomaltaan.

– Varmasti nostetaan ainakin maljat. Kyllähän tämä on samppanjan paikka!

Myös muut viisikon jäsenet ilahtuivat hääuutisista.

– Valtavasti onnea tuoreelle avioparille, rakkaus on elämän suurin ja tärkein asia. Sellaisia ilouutisia tarvitaan aina, viestitti vasemmistoliiton puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson.

Li Andersson asuu avoliitossa entisen jääkiekkoilijan Juha Pursiaisen kanssa.

Andersson asuu itse entisen jääkiekkoilijan Juha Pursiaisen kanssa avoliitossa.

Keskustan puheenjohtaja ja entinen valtiovarainministeri Katri Kulmuni ilahtui niin ikään hääuutisista.

– Haluan onnitella lämpimästi vastavihittyä avioparia ja toivottaa heille kaikkea hyvää yhteiselle taipaleelle. Tämä on iloa tuova uutinen, Kulmuni lähetti terveiset.

Katri Kulmuni asuu avoliitossa Metsäteollisuus ry:n johtaja Jyrki Peisan kanssa. Pari kuvattiin yhdessä Linnan juhlissa 2017. Peisa kättelee Jenni Haukiota.

Kulmuni on avoliitossa Metsäteollisuus ry:n johtaja Jyrki Peisan kanssa. Pari on ollut yhdessä pitkään, mutta ollut vaitonainen yksityiselämästään.

Vihreiden puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo kertoi laittaneensa onnittelut pääministerille välittömästi asiasta kuultuaan.

– Aivan ihana uutinen! On tärkeää, että poliitikot voivat elää myös omaa yksityiselämäänsä, vaikka politiikka onkin isossa roolissa elämässä, Ohisalo viestitti.

Maria Ohisalo avioitui Miika Johanssonin kanssa viime vuoden uudenvuodenaattona. Pari kuvattu Linnan juhlissa 2019.

Ohisalo avioitui Miika Johanssonin kanssa viime vuoden uudenvuodenaattona. Johansson työskentelee North European Oil Trade Oy:ssä (NEOT), joka toimittaa polttoaineita Pohjoismaiden suurimmille huoltamoketjuille.

Johansson vastaa yhtiössä muun muassa uusiutuvien polttoaineiden kaupankäynnistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?