Lasse Lehtisen kolumni: Poikakuoron veteraanit tajusivat henkisen pääomansa –Cantores Minoreksen soria ääni ei sortunut - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Lasse Lehtisen kolumni: Poikakuoron veteraanit tajusivat henkisen pääomansa –Cantores Minoreksen soria ääni ei sortunut

Julkaistu: 2.8. 8:00

Kun maailma on turvaton, vanhat laulajat hakevat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta johonkin itselle tärkeästä ja merkityksellisestä, kirjoittaa Lasse Lehtinen.

Kantelettaressa kysytään: ”Mikä sorti äänen suuren, äänen suuren ja sorian?” Vastaus tähänkin kysymykseen on korona.

Helsingin tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores oli maaliskuussa saamassa vieraakseen maailmankuulun yli 800 vuotta vanhan saksalaisen poikakuoron Dresdner Kreuzchorin. Tarkoitus oli yhdessä esittää Bachin Johannes-passio Helsingissä ja Lohjalla.

Saksalaiset olivat jo maassa, kun kaikki meni uusiksi. Vieraat lähtivät kotiin ennen aikojaan ja suomalaisten vastavierailu Saksaan lykättiin. Sitä on nyt suunniteltu helmikuuhun 2021 Dresdenin pommitusten muistokonsertin yhteyteen.

Kevätkauden konsertit jouduttiin tietenkin perumaan. Pitkäperjantaina julkaistiin edellisenä vuonna taltioitu Johannes-passion striimaus. Virtuaalikuoro, jota varten laulajat kuvasivat kukin stemmansa virolaisesta kansansävelmästä Äidin sydän, koostettiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja julkaistiin äitienpäivänä.

Kuoro otti pakon edessä digiloikan. Etä­opetusta on annettu eri ryhmille, niin muskarilaisille kuin laulu-, huilu-, piano- ja teoriaoppilaille. Toimintaa on pidetty koko poikkeusajan yllä virtuaalisesti, jotta osaaminen ja sitoutuneisuus on säilynyt.

 Kuoro otti pakon edessä digiloikan.

Äkkipysähdys paljasti, miten paljon musiikillisia elämyksiä oli vuosikymmenten mittaan synnytetty myös talkootyönä. Yhteiskunnan rahallinen tuki on kaiken aikaa ollut vaatimatonta ja satunnaista. Tuomiokirkkoseurakunnan panostukset eivät toiminnan määrään ja laatuun nähden tunnu nekään kovinkaan ylenpalttisilta.

Paineessa hiilestä syntyy timantti. Kohta 70 vuotta täyttävän kuoron aktiivisimmat alumnit päättivät koronakeväänä järjestäytyä. Perusteilla on kuorolle oma tukisäätiö turvaamaan toiminnan jatkuvuus myös mahdollisia tulevia poikkeusaikoja silmällä pitäen.

Kun maailma on turvaton, vanhat laulajat hakevat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta johonkin itselle tärkeään ja merkitykselliseen. Moni alumni on viimeistään nyt tajunnut sen henkisen pääoman arvon, jonka saivat laulaessaan yhdessä lapsina.

Ehkä siksi he ovat reagoineet niin voimakkaasti kuullessaan, että heille tärkeän instituution perustukset huojuvat. Alumneja kuorolla on lähes 3 000, useat niin hyvissä asemissa, että kohtuullisen peruspääoman keräämisen pitäisi olla vain logistinen ongelma.

 Kuulijalle tärkeintä on kuitenkin, että laulu raikaa kaiken aikaa.

Sivullisen on joskus vaikea hahmottaa poikakuoron sisäistä dynamiikkaa, äänenmurros mukaan lukien. Sopraanoa laulava laulaakin seuraavalla viikolla bassoa. Kuulijalle tärkeintä on kuitenkin, että laulu raikaa kaiken aikaa.

Alkuvuosien johtajat tulivat usein DDR:stä. Ohjeena kuuluu edelleen olevan professori Heinz Hofmannin tyypittely: ”Uskollisuus, Innostus, Itsejärjestys”.

Kuoronjohtaja ja musiikkiopiston rehtori Hannu Norjanen on ollut sananmukaisesti puikoissa 15 vuotta. Toistakymmentä vuotta kauemmin on muuta toimintaa johtanut Jukka-Pekka Mäki-Luopa. Heidän johdollaan ja alumnien tuella kuoro valmistautuu koronan jälkeiseen tulemiseen.

Jos hallitus sallii, pikkukanttoreiden ensimmäinen julkinen esiintyminen on lokakuun lopulla Helsingin tuomiokirkossa perinteisessä pyhäinpäivän aaton konsertissa, jossa lauletaan kuorolle rakasta Bachin musiikkia. Jouluoratoriota suunnitellaan joulukuulle.

Aaro Hellaakosken näky muuttuu taas kerran todeksi: ”Kosteasta kodostaan/ nous hauki puuhun laulamaan… niin villin-raskaan/ se virren veti/ että vaikeni/ linnut heti…”

Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?