Nuorukainen pahoinpideltiin helsinkiläis­ravintolan edustalla pilkun jälkeen – näin kommentoi toimitusjohtaja

Ikärajansa vuoksi ravintolan asiakkaina on etenkin nuoria aikuisia.

Toimitusjohtaja Antti Raunio harmittelee heinäkuun alussa Kaivohuoneen edustalla tapahtunutta vakavaa pahoinpitelyä.

29.7.2020 19:36

Viime päivinä on uutisoitu Helsingin Kaivopuistossa heinäkuun alkupuolella tapahtuneesta väkivallanteosta.

Vuonna 2001 syntynyt mies pahoinpideltiin ravintola Kaivohuoneen edustalla viikonloppuyönä 4.–5. heinäkuuta ravintolasta poistumisen jälkeen. Mies menehtyi saamiinsa vammoihin seuraavana yönä.

Poliisi tutkii kahden seurueen välisiä tapahtumia tässä vaiheessa pahoinpitelynä ja kuolemantuottamuksena.

Ainakin viisi miestä sai tilanteessa vammoja. Poliisin mukaan rikoksesta epäiltyjä on tällä hetkellä useampia, ja esitutkinnassa selvitetään kunkin henkilön mahdollinen osuus tapahtumiin.

Poliisin jo aiemmin tiedottama tapaus nousi esille uudestaan, kun poliisi pyysi tiistaina yleisöltä havaintoja tapahtumista.

Ravintola Kaivohuoneen toiminnasta vastaavan Night People Groupin toimitusjohtaja Antti Raunio harmittelee heinäkuun alussa ravintolan edustalla tapahtunutta väkivallantekoa.

– Tuollaiset ikävät lopputulokset ravintolan ulkopuolella, niitä tulee aniharvoin. Jokainen tapaus on ihan liikaa, vaikka se ei meillä tapahtuisi.

Toimitusjohtaja Antti Raunio, Night People Group.

Raunion mukaan tapahtuneesta edellisellä viikolla Kaivohuoneella oli pitkien jonojen vuoksi lisätty järjestyksenvalvojien määrää neljällä normaalista.

Poliisin tämänhetkisten tietojen perusteella tapahtumat saivat alkunsa yhdeltä yöllä annetun valomerkin jälkeen, kun tuntematon mies löi yhtä uhreista ravintolan narikkatilassa.

– Mitään semmoista tappelua varsinaisesti sisällä ei ole ollut. Jos joku on huitaissut jotakin, niin ainahan sellaista voi olla. Ei meillä ole silmiä kaikkialla, Raunio kommentoi.

Nahistelu kahden seurueen välillä jatkui ulkopuolella, ja varsinainen pahoinpitely tapahtui poliisin mukaan jokin hetki myöhemmin ulkona ravintolan edustalla, noin 50 metrin päässä ravintolan ulko-ovesta.

Raunion mukaan tilanne ei tapahtunut järjestyksenvalvojien edessä. Hänellä ei ole tietoa tarkasta tapahtumapaikasta ravintolan ulkopuolella.

– Eivät meidän järjestyksenvalvojat voi mennä talon taakse vahtimaan, mitä asiakkaat tekevät siellä. Ravintolan välitön läheisyys, joka on meidän järjestyksenvalvojien vastuulla, on jonotusalue. Heillä on järjestyksenvalvojien oikeudet siellä.

Raunio näkee, että ravintoloissa ja ravintoloiden välittömässä läheisyydessä tapahtuvilta järjestyshäiriöiltä ei pystytä koskaan täysin välttymään.

– Aina järjestyshäiriöitä on, kun on alkoholia ja paljon ihmisiä paikalla. Siinä asiassa ei päästä ikinä nollaan, vaikka mitä tehtäisiin.

Raunion mukaan nuorison fyysisiä yhteenottoja tai nahisteluja ei ravintolan edustalla säännöllisesti tapahdu.

– Ei, ei, ei. Säännöllisesti olisi kyllä aikamoinen liioittelu.

Helsingin poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Taponen sanoo, että Kaivopuisto alueena on kaiken kaikkiaan poliisin näkökulmasta rauhallinen.

– Vappuna toki ihmiset kokoontuvat siellä ja nauttivat alkoholia, mutta Kaivopuisto itsessään on ollut tosi rauhallinen paikka.

Taposen mukaan poliisilla on kuitenkin usein tapana päivystää nuorten aikuisten suosiman ravintolan lähistöllä sulkemisaikaan.

– Kaivohuone on siinä mielessä nuorisoa vetävä paikka, että sinne on ikäraja 18 vuotta.

– Mitä sisällä tapahtuu, niin se on lähtökohtaisesti ravintoloitsijan vastuulla. Mutta mitä ulkopuolen tapahtumiin tulee, niin kyllähän me sen tiedämme, että kun on hyvä sää, niin Kaivohuone nuorisoa puoleensa vetää. Ja kun on ravintolan purkuaika, niin olemme lähistöllä katsomassa, että kaikki menee hyvin.

Hän kuvailee ravintola Kaivohuoneen edustalla kolmisen viikkoa sitten tapahtunutta kohtalokasta väkivallantekoa kuitenkin harvinaiseksi.

– Ei voi sanoa, että siellä tapahtuisi tuollaisia (vakavia pahoinpitelyjä) jatkuvasti missään nimessä. Ja kun katsoo poliisin tehtävätilastoja, niin kyllä tehtävät painottuvat ravintoloiden sulkuaikaan ihan ympäri kaupunkia, varsinkin keskustassa.

Taponen pohtii surullisen tapauksen tuovan hyvin esille sen riskin, mikä jokaisessa lyönnissä on.

– Vaaratonta lyöntiä tai potkua ei ole olemassa. Silloin tällöin käy näin ikävästi, ja se on tosi valitettavaa.

22. kesäkuuta alkaen ravintolat ja baarit saivat myydä alkoholia yhteen yöllä ja olla auki kahteen saakka. Aukiolo- ja anniskeluaikoja koskevista rajoituksista luovuttiin 13. heinäkuuta.

Taponen sanoo, että kaikkiaan koronakesän aikana ravintoloihin ja niiden sulkeutumisaikaan liittyviä järjestyshäiriötehtäviä on ollut Helsingin poliisilla vähemmän kuin normikesinä.

– Samanlaista ravintoloiden purkuaikaan liittyvää tehtävärypästä ei ole ollut. Varsinkaan lyhyemmät aukioloajat eivät ole näkyneet niin, että purkutilanteissa olisi ollut erityistä painetta, hän arvioi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?