Epäillyn murhayrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja menee pian jo kolmanteen piilopaikkaansa – sitten saa riittää: ”Ovat ne aika tyhmiä, jos tulevat heti” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Epäillyn murhayrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja menee pian jo kolmanteen piilo­paikkaansa – sitten saa riittää: ”Ovat ne aika tyhmiä, jos tulevat heti”

Jämsäläispoliitikko Pekka Kataja (ps) kertoo toipuvansa pikku hiljaa väkivaltaisesta hyökkäyksestä.

Pekka Kataja pahoinpideltiin kotonaan Jämsässä. Jäljet olivat pahat.

27.7.2020 18:37

Epäillyn murhayrityksen kohteeksi joutunut jämsäläispoliitikko Pekka Kataja (ps) kävi poistattamassa tikit haavoista, jotka hän sai päähänsä väkivallanteossa.

– Osa tikeistä jäi. Oli niin isoja rupia, että ei ruvettu tikkejä väkisin poistamaan, kertoo salaisessa paikassa piilotteleva Kataja.

Väkivaltaisen iskun jälkeen Pekka Kataja vetäytyi maan alle. Hän aikoo piileskellä vielä ainakin pari viikkoa. Tikkejä poistattamassa Kataja kävi lähimmässä terveyskeskuksessa, mutta hän ei kerro suuntiakaan, missä päin Suomea oleskelee.

Kataja sai päähänsä 21 lyöntihaavaa. Niihin ommeltiin 151 tikkiä. Lisäksi häneltä murtui peukalo ja kolme kylkiluuta.

Miten toipuminen on edistynyt?

– Tiesin vanhastaan, että kylkiluiden paranemiseen menee kuukausi. Lensin parikymmentä vuotta sitten pyörän tangon yli ja siinä rytäkässä meni viisi kylkiluuta. Kaksi viikkoa on tosi pahaa, kolmantena vähän helpompaa ja neljäntenä rupee paraneminen meneen vauhdilla.

– Nyt on peukaloa ruvennut särkemään. En ole varmaan noudattanut tarpeeksi ohjeita, että pitäisi koko ajan pitää sitä vähän niin kuin yläasennossa. Kun muut sormet toimii, olen yrittänyt kaikenlaista pientä juttua tehdä. Peukalo on varmaan ollut liian paljon alas päin. Välillä vihloo oikein kunnolla.

Viikon verran piileskellyt Kataja on nyt toisessa piilopaikassa, ja loppuviikosta hän menee kolmanteen.

– Olen siellä varmaan viikon. Sitten saa piilottelu loppua. Onhan siinä poliisilla ollut aikaa löytää tekijöitä.

Pekka Kataja aikoo palata kotiinsa parin viikon päästä. Hän ei usko, että väkivaltaisen iskun tekijät tulevat uudelleen.

Pekka Kataja ei usko, että tekijät tulevat uudelleen vierailulle, vaikka hän palaisi kotiinsa.

– Ovat ne aika tyhmiä, jos tulevat heti yrittämään täydentämään tekonsa kun tietävät, että tässä on ollut aikamoinen mediahuomio ja poliisin huomio päällä.

Kataja yrittää pysytellä tuntemattomana siellä missä hän sitten onkin. Täysin se ei onnistunut terveyskeskuskäynnillä.

– Kävin samalla matkalla tekemässä ostoksia, vähän ruokaa ja muuta. Näköjään naama on tullut tutuksi, vaikka lippalakki oli silmillä. Useampi tuli sanomaan, että ootko sä se, joka yritettiin murhata. Ei siinä pelkkä lippalakki auta yhtään mitään.

Miten saat ajan kulumaan?

– Viihdykkeenä on vain ruoka, televisio, ja muutamia oluita olen juonut kun lääkäri ei kieltänyt. Ja kirjoja olen lukenut. Nyt rupesin lukemaan UPM:n historiaa, semmoinen sattui käteen. Täytyy järjestää, että joku tuo muunkinlaisia kirjoja.

Pekka Kataja on perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö. Hän on kansanedustaja Jouni Kotiahon eduskunta-avustaja ja pitkäaikainen Jämsän kaupunginvaltuutettu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?