”Sisustettu lastenhuone oli niin rankka, että kannoimme lelut varastoon” – Ilman koronaa Marjan ja Pasin adoptiopoika olisi saapunut maaliskuussa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

”Sisustettu lastenhuone oli niin rankka, että kannoimme lelut varastoon” – Ilman koronaa Marjan ja Pasin adoptiopoika olisi saapunut maaliskuussa

Leikki-ikäinen Henry odottaa adoptiovanhempiaan Marjaa ja Pasia hakumatkan päässä.

Julkaistu: 18.7. 7:38

Marjan ja Pasin perheessä etätyöt ja kouluikäisen Lassin etäkoulu ovat olleet pikkujuttuja. Heitä odottaa maapallon toisella puolella Aasiassa leikki-ikäinen Henry, joka tulee heidän lapsekseen heti kun korona ja byrokratia suovat.

Väliin on tullut korona.

Marja ja Pasi saivat tietää Henrystä syyskuussa, jolloin he saivat virallisen lapsiesityksen eli vahvistuksen uudesta lapsestaan.

– Se on kuin positiivinen raskaustesti tai synnytys, ihana tunne.

Sen koommin he eivät ole kuulleet pienestä pojasta.

– Onko hän terve, onko hän sairastanut koronan? Ei mitään tietoa, Marja sanoo.

Tavallisesti Henry olisi saapunut Suomeen viimeistään maaliskuussa.

Kansainvälisessä adoptiossa lapsiesityksen jälkeen hakumatkalle lähtöön kuluu yleensä 3–5 kuukautta. Koronaepidemia on laittanut hakumatkat jäihin ja sulkenut virastoja ja tuomioistuimia monissa kohdemaissa.

Nyt Henryn sisustetun huoneen katsominen sattuu Marjaa ja Pasia sydämeen. Toppavaatteet ovat vääjäämättä liian pienet, kun Henry joskus pääsee uuteen kotiinsa Pohjolaan.

Pariskunta haluaa pysyä jutussa tunnistamattomina, joten nimet on muutettu.

 Olemme tahtomattamme pettäneet lapsen luottamuksen, kun emme ole päässeet lupauksestamme huolimatta hakemaan Henryä kotiin.

Kyllä aikuinen ymmärtää, että koronalle ei voi mitään, Marja sanoo. Kevään aikana kaikki tunteet ovat kuitenkin nousseet pintaan.

– Välillä ollut vihainen kiinalaisille, välillä hallitukselle, välillä vaan kaikkeen Marja sanoo.

– Thaimaalaisilla marjanpoimijoille kyllä neuvoteltiin erikoislupia, mutta lastenkodissa oleville lapsille ei. Ulkoministeriöltä on pyydetty apua, mutta he sanovat, että eivät voi auttaa. Silti saamme lukea lehdistä, että marjanpoimijoille on neuvoteltu poikkeuslupia. Se tuntuu pahalta!

Yhdessä muiden odottajien kanssa Marja on ottanut yhteyttä myös ulkoministeri Pekka Haavistoon ja eduskunnan adoptioryhmän puheenjohtaja Saara-Sofia Siréniin edistääkseen adoptiolasten tilannetta byrokratian rattaissa, mutta tähän mennessä tuloksitta.

Odottajat tukevat toisiaan tiiviissä verkostossa, jota ilman olisi Marjan mukaan jo järki mennyt. Yhdessä he ovat lukeneet Maaret Kallion uutta Voimana toivo -kirjaa ja ammentaneet siitä voimaa.

– Ei tämä koronakaan voi ikuisesti, kai, kestää.

Nalle odottaa sängyssä Henryä.

Joulun välipäivinä Marja ja Pasi huomasivat ensimmäiset koronauutiset Kiinasta ja ymmärsivät, että tauti voi heittää kapuloita rattaisiin.

– Pyysimme, rukoilimme ja anelimme sosiaalityöntekijäämme olemaan yhteydessä kohdemaahan ja nopeuttamaan passin saantia.

Niin ei tapahtunut. Kohdemaa sulki adoptiota työstävän virastonsa, eikä asia liikahtanut keväällä tuumaakaan. Nyt Henryn passi on valmis, mutta ei ole mitään tietoa siitä, milloin poika pääsee uuden perheensä luo. Tavallisesti passin saapumisesta menee kuukausi kutsuun hakumatkalle.

– Vuosi? Puoli vuotta? Muutama kuukausi? Kukaan ei tiedä, Marja sanoo.

Muumi-reppu on pakattu Henrylle tulevaa hakumatkaa varten. Sisällä on muun muassa saippuakuplia, joita puhallella uuden perheen kanssa.

Hän seuraa uutisia valppaana toivoen, että toiselta aallolta vältytään ja rokote valmistuu pikaisesti.

Henrylle on jo hakumatkalle reppu pakattuna, ja siellä saippuakuplia ja dinosauruksia, joiden ihailu ei vaadi yhteistä kieltä. Tuliaisiksi oli ostettu marmeladeja, mutta niiden päiväys tuli vastaan, joten perhe syö niitä nyt urakalla.

– Sisustettu lastenhuone oli niin rankka, että kannoimme lelut varastoon.

 Sisustettu lastenhuone oli niin rankka, että kannoimme lelut varastoon.

Lapsiesityksen jälkeen pitää järjestää kohdemaan passi, sen laillistaminen ja maahantulolupa Suomeen. Sen jälkeen saa virallisen kutsun hakumatkalle. Marja ja Pasi ajattelivat, että lentokone nousee viimeistään maaliskuussa.

Alkoi tohina kotona: he sisustivat Henryn huoneen valmiiksi ja ostivat kaapin täyteen koon 104 vaatteita. Lokakuussa he lähettivät Henrylle isoveljen johdolla tehdyn tervetulopaketin, jossa oli kuvia uudesta perheestä ja kodista, Suomen neljästä vuodenajasta, ja pieni lelulentokone valmistelemassa pitkää matkaa varten.

Henry sai postitse valokuvakirjan lisäksi pienen leikkilentokoneen ja nallen.

Nyt se tuntuu pahalta: pieni poika on odottanut kuvien perhettä jo ainakin yhdeksän kuukautta, mikä on lapsen kannalta ikuisuus.

– Olemme tahtomattamme pettäneet lapsen luottamuksen, kun emme ole päässeet lupauksestamme huolimatta hakemaan Henryä kotiin. Häntä on valmisteltu syksystä meidän kotiin, tänne legojen ja leikkimökin luo.

Adoptiota odottavilla lapsilla on harteillaan enemmän, kuin muutaman vuoden iässä pitäisi. Takana käytännössä kaikilla on ainakin yksi voimakas hylkäämiskokemus, oli syy biologisten vanhempien menettämiseen mikä tahansa. Siksi Henrylle pettymyksen tuottaminen tuntuu kamalalta.

Kotona Suomessa kaikki olisi jo valmista Henryn tuloon.

Marjan ja Pasin on odotus on kestänyt yli viisi vuotta. Kun toista biologista lasta ei kuulunut, he päättivät ryhtyä vanhemmiksi lapselle, jolta puuttuu koti. Marja oli pitkään pitänyt adoptiota vaihtoehtona.

– Tämä on ihan todella raskasta ja epätoivoista. Tosi ihana asia on muuttunut painajaiseksi. Tämä tuntuu surulliselta ja toivottomalta, Marja sanoo.

Heidän kokemuksensa palvelunantajasta ovat olleet korona-aikana huonot. Suomessa palvelunantajia on kaksi: Interpedia ja Pelastakaa Lapset. Tilanne on tuntunut välttelyltä ja tuskastumiselta odottajien ahdistukseen ja suruun.

– Kertaakaan ei ole soitettu, että miten te pärjäätte. Se tuntuu ihan käsittämättömältä. Palvelunantaja ei ole ymmärtänyt, miten suuri kriisi tämä on odottajille. Nimenomaan kriisi: ensin tuli shokki, sitten hyväksymisvaihe.

Leikeistä puuttuu enää itse leikkijä. Isoveli on kasvanut adoptioprosessin aikana jo kauas pois leikki-iästä.

Odotus on tuskaa paitsi vanhemmille myös tulevalle isoveljelle, joka ei tahdo haastatteluun, mutta välittää viestin:

– Onhan tämä äiti ärsyttävää ja surullista. Sano äiti sille toimittajalle kaikki negatiiviset sanat.

Adoptioprosessissa vanhempi sisarus on vahvasti läsnä, ja Marjan mukaan vastuu on liian suuri, kun tältä ikään kuin pyydetään lupaa pikkusisarukselle.

Ylipäätään Marjasta tuntuu, että adoptioprosessiin täytyy ottaa mukaan koko suku ja tienoo. Nyt kaikkien kanssa on täytynyt käydä läpi tuskallinen viivästymisprosessi. Etenkin lasten on vaikea käsittää, miksei Henryä jo kuulu.

Hankalaa on myös töiden suhteen. Adoptiovanhemmat saavat viettää kymmenen kuukautta vanhempainvapaata lapsensa kanssa, mutta töihin ei ole nyt mahdollista ilmoittaa sijaistarvetta etukäteen, vaan varpailla täytyy olla koko ajan.

Marja ja Pasi toivovat, että leikkimökissä leikitään jo kohta. Ei kuitenkaan ole mitään tietoa, milloin Henry pääsee uuteen kotiinsa leikkimään.

Vaikka covid-19-tauti ei yleensä ole lapsille erityisen vaikea, epidemia vaikuttaa elinoloihin. Henryn kotimaassakin muun muassa elintarvikkeita ja vessapaperia säännöstellään epidemian vuoksi.

– Meidän lapsi on onneksi terve. Osalla lapsista on terveydellisiä haasteita, ja heidän todella täytyy päästä pois, Marja sanoo.

Marja lukee joka aamu ensiksi Henryn kotimaan uutiset ja sitten Suomen. Huoli pojan turvallisuudesta on suuri.

– Jokainen päivä on myös pois kiintymyssuhteen luomisesta ja kielen oppimisesta.

Adoptiolupa on voimassa korkeintaan kaksi vuotta, ja se anotaan Valviran yhteydessä toimivalta adoptiolautakunnalta.

Marja ja Pasi ovat hakeneet lupaa jo kahteen otteeseen. Tuorein lupa raukeaa loppuvuodesta, joten lupaprosessiin on taas ryhdyttävä. Se on Marjan mukaan absurdia, onhan Henry jo nimetty tulemaan heidän lapsekseen.

– Tämä tuntuu kyykyttämiseltä. En näe, kenen etu olisi, jos lupa tällä hetkellä peruttaisiin. Ei ainakaan lapsen etu.

– Lähinnä minua sapettaa, miten epäinhimillistä on, adoptiolautakunnan toiminta, kun he haluavat tässä vaiheessa uudelleen arvioida, että annetaankohan me nyt sittenkään tuota lasta tuohon perheeseen. Tässä vaiheessa, kun lapselle on kohta vuoden ajan näytetty kuvia ja sanottu mahdollisesti päivittäin, että kyllä he kohta tulevat hakemaan sinua. Ja tähän väliin on adoptiolautakunta vielä valmis tulemaan.

Adoptiolupaa voi hakea noin vuoden kestävän adoptioneuvonnan jälkeen. Samaan aikaan hakeudutaan palvelunantajan pariin. Kokonaisuudessaan adoptio vie usein viitisen vuotta, vaikka parhaassa tapauksessa lapsen voi saada kahdessakin vuodessa.

Tervetulopaketin valokuvakirjasta Henry voi tutustua tulevaan arkeensa.

Marja ei ole laskenut, mitä adoptio on heille maksanut, eikä hän haluakaan laskea. Summa on luultavasti 15:n ja 20 tuhannen euron välillä.

Adoptioprosessiin ryhtyvien vanhempien määrä on romahtanut Suomessa, ja Marja uskoo, että syynä on pelko prosessista. Adoptiolapsi voisi olla vaihtoehto monissa perheissä, joissa hedelmällisyyshuolia ei ole, mutta ajatuskin vuosien odotuksesta on piinaa.

– Tämä on tosi hyvä tapa tulla perheeksi. Me pystymme tarjoamaan lapselle kodin, ja se on tässä kirkkain tähti. Vanhemmat saavat lapsen, mutta ennen kaikkea lapsi saa vanhemmat tai vanhemman ja oman yhteisön.

– Mutta onko se enää lapsen etu, että prosessi on niin uuvuttava, että tavalliset hyvien perheiden vanhemmat eivät meinaa jaksaa? Että tässä kestää niin kauan?

Viiden vuoden odotus on myös viisi vuotta lisää vanhempien ikään ja pidempi ikäero sisarukseen.

Haastattelun jälkeen Marja lähettää toiveikkaan viestin:

– Sen vielä haluaisin sanoa, että odotamme yli kaiken sitä hetkeä, kun vihdoinkin saamme poikamme syliin ja kaikesta huolimatta luotamme siihen, että se päivä vielä tulee.

 Odotamme yli kaiken sitä hetkeä, kun vihdoinkin saamme poikamme syliin.

Toiminnanjohtaja: tilanne särkee sydämen

Adoptioperheiden toiminnanjohtaja Jenny Nyman pitää tilannetta sydäntä särkevänä ja kuormittavana kaikille odottajille. Odotus pitkittyy, eikä epävarmuudessa ole hyvä elää.

– Varmasti tilanne on kaikille raskas, mutta ajattelisin, että se on vielä rankempi heille, joille lapsiesitys on jo tehty. On kuin lapsen syntymä, kun saa tiedon lapsesta. Saadaan kuvat ja tiedot. Kiintymys siihen tiettyyn lapseen alkaa, kun lapsi nimetään.

Suomessa adoptiotoimijat ovat ylläpitäneet toimintaansa keväällä tavallisesti, mutta kohdemaissa käytännöt ovat vaihdelleet ja vaihtelevat jatkossakin. Hakumatkat ovat olleet jäissä kaikkialle. Ensimmäisiä hyviä merkkejä on kuulunut hakumatkojen suhteen, mutta mahdollinen toinen aalto vaikuttaisi kaikkeen.

Nymanin mukaan moni odottaja jakaa Marjan ja Pasin kokeman tuskan lapsen hyvinvoinnista. Terveysongelmien kannalta monen lapsen olisi parasta päästä Suomeen nopeasti. Lastenkodin kuuluu olla väliaikainen paikka. Lisäksi vanhempi ei tahdo pidentää jo hylätyksi tulleen lapsen traumojen listaa pettämällä lupausta poishausta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?