Sokea mies tajusi, ettei hänelle kerry S-bonuksia – avustajan törkeä törsäys paljastui - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Sokea mies tajusi, ettei hänelle kerry S-bonuksia – avustajan törkeä törsäys paljastui

Espoon oikeustalo, missä on Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus.

Julkaistu: 14.7. 18:34

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi syytetyn törkeästä kavalluksesta. Hän oli anastanut avustettavan varoja yli 10 000 euroa.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi tiistaina 14. heinäkuuta tuomion tapauksesta, jossa täysin sokean miehen henkilökohtaisena avustajana toiminut nainen oli anastanut avustettavansa varoja.

Hän oli muun muassa siirtänyt avustettavan varoja omille tileilleen noin 5 000 euroa ja perheenjäsentensä tileille noin 2 000 euroa.

Syytetty oli tehnyt lisäksi käteisnostoja yhteensä 500 eurolla. Syytetty oli tehnyt avustettavan Diners Club -luottokortilla nostoja noin 1600 eurolla. Hän oli ostanut polttoainetta avustettavan varoilla.

Terveyssiteitä, kondomeja ja makeisia

Asianomistaja havahtui siihen, että hänelle ei kertynyt S-bonuksia. Syytetty oli ostanut asianomistajan varoilla S-ryhmän liikkeistä terveyssiteitä, kondomeja ja kosmetiikkaa. Ostokset olivat sisältäneet myös alkoholia ja makeisia. Käräjäoikeudella ei ollut syyttä epäillä asianomistajan ja todistajan kertomaa siitä, että asianomistaja ei itse ostanut kyseisiä tuotteita.

Avustaja oli ostanut päivittäistavaroita omalle perheelleen avustettavan varoilla.

Kaiken toiminnan seurauksena avustaja oli anastanut avustettavan varoja yhteensä yli 10 000 euroa.

Asianomistaja vaati avustajalle rangaistusta törkeästä kavalluksesta.

Syytetty oli kiistänyt syyllisyytensä. Hän oli toiminut asianomistajan avustajana noin 12 vuotta.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi syytetyn törkeästä kavalluksesta. Syytetty sai 6 kuukautta ehdollista vankeutta. Syytetty velvoitettiin korvaamaan asianomistajalle anastetut 10 174,98 euroa, nostopalkkioista 66,40 euroa ja kärsimyksestä 1000 euroa. Lisäksi syytetyn on korvattava asian selvittelystä aiheutuneet kustannukset 3720 euroa ja oikeudenkäyntikulut 12047,65 euroa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?