Koronatilanteessa yllättävä käänne: Uusia tartuntoja ensimmäistä kertaa enemmän muualla kuin Uudellamaalla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Koronatilanteessa yllättävä käänne: Uusia tartuntoja ensimmäistä kertaa enemmän muualla kuin Uudellamaalla

Uudenmaan koronatilanne on rauhoittunut.

Julkaistu: 13.7. 16:47

Koronavirustartuntojen määrä on pienentynyt Uudellamaalla huomattavasti.

Uusia koronavirustartuntoja on nyt ensi kertaa enemmän muualla Suomessa kuin Uudellamaalla.

Viime viikolla Uudellamaalla todettiin yhdeksän uutta koronatapausta, kun koko maassa niitä oli 32. Varsinais-Suomessa uusia tartuntoja oli kahdeksan ja Pohjois-Pohjanmaalla seitsemän.

Vielä kesäkuun ensimmäisellä viikolla Uudellamaalla todettiin 123 Suomen 140 tapauksesta.

– Tartuntamäärissä on melko paljon alueellista vaihtelua, mutta kieltämättä Helsingissä menee nyt aika hyvin. Epidemiatilanne on saatu hyvin hallintaan, Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori ja Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen toteaa IS:lle.

Uusimaalaiset ovat käyneet koronatesteissä edelleen aktiivisesti, joten se tuskin vaikuttaa verrattain vähäisiin tartuntamäärin.

– Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että ihmiset ovat käyneet paljon testeissä ja tartuntaketjujen jäljitys on pelannut kesälläkin hyvin. Viime viikollakin joinain päivinä kävi yli 1 500 ihmistä koronatestissä, Lehtonen kertoo

Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori ja Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Husin diagnostiikkajohtaja ei osaa arvioida, kuinka meneillään oleva mökkikausi vaikuttaa tartuntojen ilmaantuvuuteen eri puolella Suomea.

– Ulkomailta tullutta ja haettua tartuntaa on varmasti jonkin verran. Esimerkiksi Turun seudulla telakkatyöntekijät ovat aiheuttaneet tartuntaryppään ja muuallakin on ilmennyt tapauksia maatalouden kausityöntekijöiden ja rakennustyöntekijöiden keskuudessa, hän toteaa.

Suomessa on vahvistettu nyt kaikkiaan 7 294 koronatapausta. Virukseen on kuollut 329 ihmistä.

Tilanne on hallinnassa, mutta uhka on kaikkea muuta kuin ohi.

– Epidemia etenee ennakoidun rauhallisesti, vaikka nollaan ei valitettavasti päästäkään. Edelleen on potentiaali siitä, että tilanne voi aktivoitua, jos ihmisten valppaus hellittää, Lehtonen muistuttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?