Senioritalon palo levisi poikkeuksellisen nopeasti – ”Näkisin, että ilman nopeita evakuointitoimia olisi ihmishenkiä menetetty” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Senioritalon palo levisi poikkeuksellisen nopeasti – ”Näkisin, että ilman nopeita evakuointitoimia olisi ihmishenkiä menetetty”

Julkaistu: 11.7. 14:35

Palon takia evakuoidut eivät pääse takaisin koteihinsa tutkinnan aikana.

Poliisi ja pelastuslaitos alkavat huomenna tutkia Jyväskylässä tulipalon vaurioittaman senioritalon syttymissyytä, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Pauli Nurminen STT:lle.

Palokan Ilona -senioritalossa syttyi perjantaina tulipalo joka saatiin kertaalleen hallintaan, mutta palo roihahti uudelleen yöllä. Kolmesta talosta evakuoitiin yhteensä 168 ihmistä.

Palon runtelema rakennus valmistui vuonna 2018. Nurmisen mukaan on harvinaista, että palo leviää uudelleen näin uudessa talossa.

Nurminen sanoi Keski-Suomen pelastuslaitoksen tiedotustilaisuudessa, että palo levisi poikkeuksellisen nopeasti.

– Näkisin, että ilman nopeita evakuointitoimia olisi ihmishenkiä menetetty, hän sanoi.

Ihmisten pelastaminen oli Nurmisen mukaan ensisijainen tavoite ja palon sammuttaminen taas toissijainen, mikä näkyy materiaalivahinkoina. Evakuointiin meni Nurmisen mukaan melko paljon resursseja, koska jouduttiin siirtämään esimerkiksi vuodepotilaita.

Katto oli ilmiliekeissä, kun yksiköt saapuivat

Palo alkoi keskimmäisen rakennuksen yläosasta parvekkeelta ja levisi kattorakenteiden kautta koko katolle. Katto oli ilmiliekeissä, kun ensimmäiset yksiköt saapuivat kohteeseen, Nurminen kertoo. Liekit näkyivät kymmenien kilometrien päähän.

Liekit levisivät nopeasti myös alasuuntaan. Tulipalo eteni kaksi rakennusta yhdistävän keskiosan kautta toiseen rakennukseen.

Keskiosan katto piti purkaa käytännössä kokonaan, jotta palo saatiin hallintaan.

Nurminen ei tässä vaiheessa anna arvioita palon syttymissyystä tai syystä sen nopealle leviämiselle.

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) päättää mahdollisesta tulipalon tutkinnan aloittamisesta maanantaina. Otkes seuraa pelastuslaitoksen ja poliisin selvitysten etenemistä.

Majoitukset järjestyivät yön aikana

Jyväskylän kaupungin sosiaalipäivystys oli auttamassa asukkaita ja järjestämässä tilapäismajoitusta. Apuna oli myös SPR:n vapaaehtoisia, vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan edustajia ja kriisikeskus Mobilen työntekijöitä.

Jyväskylän kaupungin sosiaalipalveluiden johtaja Ulla Kuittu sanoi tiedotustilaisuudessa, että osa asukkaista pystyi järjestämään majoituksensa itse. Lääkärikeskus Mehiläisen hoivapalvelut sijoitti kaikki asukkaansa muihin yksiköihin. Asukkaita sijoitettiin myös kaupungin omiin yksiköihin ja yksityisten toimijoiden tiloihin. Lisäksi osa kotinsa menettäneistä sijoitettiin hotellimajoitukseen. Kaikille järjestettiin majoitukset yön aikana.

Pelastuslaitoksen mukaan asukkaat eivät vielä tutkinnan aikana pääse koteihinsa.

– Tutkinnallisista syistä ja turvallisuussyistä ihmisiä ei päästetä kiinteistöihin vielä, Nurminen sanoo STT:lle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?