Romaniperheen pääsy leirintä­alueelle estettiin – yhdenvertaisuus­valtuutettu: Kyse on selvästi syrjinnästä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Romaniperheen pääsy leirintä­alueelle estettiin – yhdenvertaisuus­valtuutettu: Kyse on selvästi syrjinnästä

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan romaneihin kohdistuva syrjintä on valitettavan yleistä. Suomen Romaniyhdistyksen mukaan leirintäalueen tapaus on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka romanit nähdään enemmän ryhmänsä jäseninä kuin yksilöinä.

8.7. 6:35

Romaniperheeltä estettiin pääsy Caravan-Kalajärven leirintäalueelle kesäkuun lopussa Peräseinäjoella Etelä-Pohjanmaalla. MTV Uutiset kertoi tapauksesta maanantaina.

MTV:n jutun yhteydessä on romaninaisen kuvaama video keskustelusta leirintäalueen työntekijän kanssa. Työntekijä sanoo videolla, että romanit eivät saa tulla leirintäalueelle.

Caravan-Kalajärven leirintäalueen taustalla olevan SF-Caravan Seinäjoen seutu ry:n hallituksen puheenjohtaja Tuija Mikkola vahvistaa Ilta-Sanomille, että leirintäalueella on ollut voimassa ohjeistus, ettei romaneita päästetä alueelle. Mikkola on itse tehnyt päätöksen asiasta.

Ohjeistus otettiin käyttöön, koska juhannusviikolla leirintäalueella oli ollut ongelmia neljän romanivaunukunnan kanssa. Nämä seurueet olivat Mikkolan mukaan aiheuttaneet järjestyshäiriöitä ja rikkoneet paikkoja niin, että virkavalta oli jouduttu kutsumaan apuun.

Mikkola sanoo, että romaninaisen perheen kohdalla kyse oli ikävästä yhteensattumasta.

– Rouvalla oli huono tuuri, että hän sattui tulemaan juuri näiden toisten jälkeen, jotka olivat saaneet alueella aikaan järjestyshäiriöitä.

Mikkola kertoo poistaneensa ohjeistuksen romaneiden porttikiellosta sen jälkeen, kun MTV Uutiset otti häneen yhteyttä.

Ohjeistus oli Mikkolan mukaan voimassa vajaan viikon ajan.

Caravan-Kalajärven leirintäalueella on ollut voimassa ohjeistus, ettei romaneita päästetä alueelle, koska juhannusviikolla leirintäalueella oli ollut ongelmia neljän romanivaunukunnan kanssa. Kuvituskuva.­

– Myönnän, että se oli virheellinen ohje. Silloin tilanteet johtivat siihen, että tein tällaisen toistaiseksi voimassa olevan päätöksen, jonka olen jo korjannut.

Mikkola ei pidä romaneille asetettua pääsykieltoa syrjintänä.

– Me emme tietoisesti syrji ketään. Rouva tuli nyt viikon sisällä tällaisten muiden tapahtumien jälkeen, niin tämä oli ikävä sattuma. Olen keskustellut asiasta rouvan kanssa ja pahoitellut asiaa.

Kaikki ovat Mikkolan mukaan tervetulleita leirintäalueelle. Hän kuitenkin muistuttaa, että kaikkien on myös noudatettava alueen järjestyssääntöjä.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja Tiina Valosen mukaan leirintäalueella sattunut tapaus on selvästi syrjintää.

– Tilanne, jossa annetaan kokonaiselle etniselle ryhmälle porttikielto ja evätään palvelu sen takia, että saman etnisen taustan omaava henkilö on aiheuttanut häiriötä, on syrjintää. Myös syrjivän ohjeen antaminen on syrjintää, Valonen sanoo.

Valonen kertoo, että hän on ollut yhteydessä SF-Caravan Seinäjoen seutu ry:n Mikkolaan ja keskustellut leirintäalueella sattuneesta tapauksesta.

– Keskustelimme siitä, miten tärkeää on, että yhdistyksen toiminnassa käydään läpi tilannetta ja varmistetaan, että jatkossa syrjiviä ohjeita ei ole. Varmistimme, että he ovat tietoisia siitä, mitä syrjinnän kielto tarkoittaa.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja Tiina Valosen mukaan on yleinen ongelma, että ihmiset eivät ymmärrä, mitä kaikkea syrjinnän kielto pitää sisällään.­

Syrjinnän kiellosta säädetään yhdenvertaisuuslaissa. Valosen mukaan on yleinen ongelma, että ihmiset eivät ymmärrä, mitä kaikkea syrjinnän kielto pitää sisällään.

– Syrjintään ei tarvita välttämättä syrjivää tarkoitusta. Vaikka ei mieltäisikään itse toimineensa syrjivästi, on jo se syrjintää, että kohtelee ilman hyväksyttävää syytä esimerkiksi etnisen alkuperän takia eri tavalla.

Syrjintä on Valosen mukaan monelle romanille arkipäivää.

– Tutkimukset, meille tulevat yhteydenotot sekä rikosilmoitukset- ja tuomiot kertovat siitä, että romaneihin kohdistuva syrjintä on valitettavan yleistä.

Syrjintää tapahtuu paljon asiakaspalvelutilanteissa. Myös syrjivät asenteet ja ennakkoluulot romaneita kohtaan ovat Valosen mukaan yleisiä.

Leirintäalueen tapaus on tyypillinen osoitus siitä, kuinka romanit nähdään enemmän ryhmänsä jäseninä kuin yksilöinä, sanoo Suomen Romaniyhdistyksen projektipäällikkö Päivi Majaniemi.

– Jos meistä joku tekee jotain, niin sitten meitä kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

Majaniemi sanoo ymmärtävänsä, että on ikävää jos asiakkaiksi osuu häiriköitä, mutta se ei oikeuta syrjintään.

Syrjivät asenteet asiakaspalvelutilanteissa romaneita kohtaan ovat hänen kokemuksensa mukaan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Majaniemen mukaan esimerkiksi kaupoissa romaneita tarkkaillaan tiiviimmin, vaikka palvelua ei muuten välttämättä saa.

– Vartijat seuraavat kintereillä, mutta myyjiltä ei palvelua saa.

Toisena esimerkkinä Majaniemi mainitsee majoituspalvelut. Hotelleissa pankkikortti saatetaan tarkistaa romaneilta etukäteen ja myös maksu täytyy suorittaa etukäteen.

Majaniemi nostaa esiin antiziganismin käsitteen, joka kääntyy suomeksi romanivastaisuudeksi. Hänen mukaansa termi on tuttu muualla Euroopassa, mutta Suomessa sitä ei ole juurikaan käytetty.

– Tämä liittyy siihen vanhaan peikkoon, mitä ei haluta Suomessa ottaa esille, eli että Suomessa on rasismia.

Rantasalmella sijaitsevan Hotel & Spa Resort Järvisydän -kylpylän työntekijä ilmoitti romaniperheelle, ettei romaneja päästetä kylpemään.­

Julkisuudessa on ollut kesän aikana esillä myös toinen romaneiden syrjintään viittaava tapaus. Tapauksessa Rantasalmella sijaitsevan Hotel & Spa Resort Järvisydän -kylpylän työntekijä ilmoitti romaniperheelle, ettei romaneja päästetä kylpemään. Myös tämä välikohtaus tallentui videolle.

Lue lisää: ”Teimme virheen asiakaspalvelussa” – romaniseuruetta ei päästetty suosittuun kylpylään, Järvisydän pyytää nyt anteeksi

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei voi tällä hetkellä kommentoida kylpylän tapahtumia, koska tapauksen asianosainen on ottanut yhdenvertaisuusvaltuutettuun yhteyttä ja valtuutettu on ottanut asian selvitykseen.

Hotellin toimitusjohtaja pyysi maanantaina anteeksi työntekijänsä käytöstä.

– Teimme virheen asiakaspalvelussa, kun sanoimme etteivät romanit pääse Järvisydämeen. Romanit kuten kaikki muutkin pääsevät meille. Kyse oli kovassa paineessa olleen työntekijän inhimillinen virhe. Hän huomasi heti tapauksen jälkeen itsekin sanoneensa väärin. Pyydämme anteeksi kyseisiltä henkilöiltä, toimitusjohtaja Markus Heiskanen kirjoitti IS:lle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?