Ensin pyörähti kivi, sitten loksahti Petrin leuka – metallinetsijät löysivät Porkkalasta jättipotin

”Kivenpyörittäjän” leuka loksahti, kun kivi kääntyi.

3.7.2020 18:26

Ensin kääntyi kivi, sitten loksahti Petri Ahlrothin leuka.

Näin huipentui metallinetsijöiden toukokuinen päivä Kirkkonummen Porkkalan niemellä, tuhatvuotisen Porkkalan kylän mailla.

Ennen kuin Ahlrothin leuka loksahti, oli metallinetsin piipannut mojovasti Mikael Salosen käsissä.

– Se oli voimakas signaali, vahva ja hyvä ID. Tiesi heti, ettei siellä ollut mitään rautanauloja tai roskaa, Salonen kertoo.

ID-teknologia havainnoi sähkönjohtavuutta.

Kohde oli iso kivi.

– Minä olin pelkkä kivenpyörittäjä, Ahlroth vitsailee roolistaan.

– Juuri ja juuri jaksoin kääntää sen. Onneksi se ei ollut kovin syvässä, vaan pikemminkin kannen muotoinen.

Kansi se olikin. Aarrekätkön kansi.

Kivi on paljastanut salaisuutensa. Maa avannut uumenensa.

Jos kyseessä olisi ollut sarjakuva, kiven alta olisi singahdellut päivänvaloon vielä päivänvaloakin kirkkaampia valonsäkeitä, kullan kiiltoa ja säihkettä.

Todellisuus oli vaatimattomampi, mutta ei yhtään vähemmän kiinnostava.

– Se oli hämmentävä hetki. Leuka loksahti, voi herran tähden, Ahlroth muistelee tuota viime toukokuun puolivälin päivää, joka oli lauantai.

– Päällimmäiset kolikot näkyivät heti. Ne olivat olleet kiedottuna kankaaseen, joka oli hajonnut.

Roope Ankalla oli tapana kiillottaa kiiltäviä kolikoitaan. 250 vuotta maan povessa viettäneet kupariset äyrit tarvitsivat kiillotusta aidosti.

Ahlroth asuu Porkkalan kylän entisessä koulussa. Kolikkokätkö löytyi hänen pihapiiristään.

– Aiemmin olen löytänyt venäläisiä kokardeja, erilaisia irtorahoja ja kaikenlaisia metallisia astioita, Ahlroth luettelee.

Nyt löytyi klassinen aarrekätkö.

Porkkalan kylää ei enää ole. Kun Neuvostoliiton vuokra-aika eli parenteesi päättyi vuonna 1956, kyläläiset eivät enää palanneet. Asutuksen tuhatvuotinen historia päättyi.

Luonto kuitenkin kukoisti, ja eräässä vaiheessa kylälle saapui joka kevät pesimään Suomessa hyvin harvinainen lintulaji, kirjokerttu, Sylvia nisoria.

Sittemmin nekin ovat kadonneet.

Maisemat ovat yhä upeat. On ketokasvillisuutta ja laakeita kallioita. Merikin on yhä lähellä, vaikka kauan sitten se oli vielä lähempänä.

Löytöpäivänä Ahlroth ja Salonen olivat ulkoiluttaneet metallinpaljastimiaan nelisen tuntia ja olivat lopettelemassa.

– Päätettiin katsoa vielä kivinen alue koulun lähellä, vasta vuoden päivät metallinetsintää harrastanut Salonen kertoo.

– Olihan se siistiä, melkein veti jalat alta.

Löytäjät ymmärsivät heti, ettei kätköä ollut syytä lähteä omin päin ja käsin penkomaan. He ottivat yhteyttä Museovirastoon, josta tieto meni Länsi-Uudenmaan maakuntamuseolle.

Alkoi Salosen lähes piinaavaksi luonnehtima, useita viikkoja kestänyt odotus. Se päättyi, kun arkeologi Niko Anttiroiko saapui dokumentoimaan löytöä.

Aarteen löytäjä Mikael Salonen ja maakuntamueson arkeologi Niko Anttiroiko (oik) työn touhussa.

Löytäjillä oli ollut aikaa pitää lotto siitä, kuinka monta kolikkoa kätkössä oli. Ahlrothin oma veikkaus oli 42.

– Vaimoni sanoi, ettei kukaan niin pientä määrä lähde kätkemään ja veikkasi 220, Ahlroth kertoo.

Naisen logiikka osui lähimmäksi. Maan sylistä paljastui 294 kuparista lyötyä kolikkoa, arvoltaan äyri tai kaksi äyriä. Kun kolikot puhdistettiin, ne alkoivat kertoa tarinaansa, joka liitti ne Ruotsin valtakannan historiaan.

Ruotsissa alettiin lyödä kuparirahaa vuonna 1624, jolloin Ruotsi oli maailman kuparimahti. Kuparirahalla haluttiin lisätä metallin kulutusta omassa maassa silloin, kun kuparin maailmanmarkkinahinta oli alhainen.

Porkkalan kolikoissa on joko koristeelliset monogrammit tai karummat nimikirjaimet. A F ja F I löytyvät Ruotsin kuninkaiden luettelosta. Fredrik I oli valtaistuimella vuosina 1720–1751, Aadolf Fredrik vuosina 1751–1771.

Toisella puolella kolikkoa on vuosiluku ja kaksi nuolta ristissä.

– Vähän kuin verottajan logo, Anttiroiko vertaa.

Kuin Roope Ankan rahasäiliön inventaario.

Vanhimmat kolikot ovat vuodelta 1731, nuorimmat 1768. 1740-luvulta on 89 kolikkoa, 1760-luvulta 164 kolikkoa.

Yksittäisistä vuosista korostuu vuosi 1766.

– Sitten ne loppuva kuin seinään. Kätkö on tehty varmaankin ihan 1760-luvun lopulla tai 1770-luvulla, Anttiroiko arvelee.

Pelkkä ajatusleikki on miettiä, mitä vuonna 1766 tapahtui Ruotsin valtakunnassa, jonka itäinen osa Suomi oli. Parhaiten on jäänyt mieleen, että 26. kesäkuuta kiellettiin ylellisyysasetuksella kahvi ja eräitä muita ylellisyystuotteita, ja 2. joulukuuta otettiin käyttöön maailman ensimmäinen lehdistönvapauslaki.

Rahojen säilyttäminen kätkettynä ei ollut mitenkään harvinaista ennen pankkien ja pankkitilien yleistymistä. Se oli jopa turvallista, kun kaikenlaisia maankiertäjiä liikkui metsissä ja nurkissa ja järjestysvalta oli lapsen kengissä.

– Kääntöpuoli oli sitten, että ne saattoivat jäädä sinne, jos kätkijälle vaikka kävi köpelösti, Anttiroiko huomauttaa.

Näin lienee käynyt – köpelösti – tässäkin tapauksessa. Kätkö löytyi, mutta kätkijä on yhä kateissa mikrohistorialle luonteenomaisen hämäryyden keskellä.

Löydöstä ensimmäisenä kertoneen MTV:n uutisessa Anttiroiko arvioi kiven alla olleen kätkössä summa, joka vastasi rengin tai piian neljän vuoden tai neljän kesän tienestiä.

Mielenkiintoinen yhteensattuma on, että vuonna 1912 Porkkalan kylän Sundsin tilan Alvar Rosenvall löysi 356 puurasiassa suohon haudattua hopeista riikintaaleria ollessaan nostamassa turvetta.

Kolikot ajoitettiin vuosien 1776 ja 1803 väliin, joten lienee mahdollista, että kätkijät ovat tunteneet toisensa, vaikka tuskin ovat kätköpaikkojaan toisilleen paljastaneetkaan. Nyt kävi niin, että ajallisesti nuorempi suokätkö paljasti itsensä Rosenvallille yli sata vuotta aikaisemmin kuin kivikätkö antautui Saloselle ja Ahlrothille.

Porkkalan kylä sijaitsi lähellä Porkkalan niemen kärkeä, sen itäpuolella.

Porkkalan niemi oli tuhansia vuosia keskeinen paikka Suomenlahden merenkulussa. Siitä oli lyhyin matka lahden yli Viroon, ja niemen edustalle Rönnskärin saareen valmistui majakka jo vuonna 1800.

Arkeologi Niko Anttiroiko luennehtii kolikoiden ikäjakautumaa ”hauskaksi”. Niitä on neljältä vuosikymmeneltä ja kahden kuninkaan valtakaudelta.

Porkkalan koulun kolikkolöytö pääsee esille Kirkkonummen kirjaston näyttelyyn, minkä jälkeen se palautuu ”kotiinsa” Porkkalan entiselle koululle Borearctia Oy:n tiloihin. Yhtiö järjestää muun muassa luontomatkailuun liittyvää toimintaa. Vierailijoilla ja asiakkailla on mahdollisuus tutustua aarteeseen.

– Siellä Porkkalassa siitä on kaikille eniten iloa, Anttiroiko sanoo.

Museovirasto toivoo, että sille ilmoitetaan arkeologisista löydöistä Ilppari -palvelun kautta, joka löytyy netistä. Ilmoituksia tulee vuosittain tuhansia, ja niiden avulla saadaan runsaasti tutkimuksellisesti arvokasta tietoa.

Tässä ei perata marjoja, vaan kolikoita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?