Hjallis Harkimo paljasti, miksi menetti ajokorttinsa – ”Uuden lain mukaan en olisi menettänyt” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Hjallis Harkimo paljasti, miksi menetti ajokorttinsa – ”Uuden lain mukaan en olisi menettänyt”

Kansanedustaja Hjallis Harkimo menetti ajokorttinsa.

Julkaistu: 30.6. 20:54

Uusi tieliikennelaki teki ajokortin menettämisestä vaikeampaa.

Kansanedustaja ja liikemies Hjallis Harkimo (liike nyt) paljastaa ajokieltonsa syyksi neljän rikesakon saamisen kahden vuoden sisällä.

Harkimo kertoi ajokieltonsa taustoista Twitterissä.

– Uuden lain mukaan en olisi menettänyt ajokorttiani. Nyt menetin koska sain 4 rikesakkoa kahden vuoden aikana, hän kirjoittaa.

Alun perin Harkimo kertoi ajokorttinsa menettämisestä sunnuntaina julkaisemallaan YouTube-videolla.

Uusi tieliikennelaki tuli voimaan kesäkuun alussa. Sen mukaan ajokortin menettämiseen johtavia toistuvia rikkomuksia kertyy ylinopeuksista, jotka ylittävät korkeintaan 60 km/h -rajoituksen yli 10 kilometrillä tunnissa tai yli 60 km/h -rajoituksen yli 15 kilometrillä tunnissa.

Ennen kesäkuuta ajokieltoon riitti toistuvien rikesakkojen saaminen. Rikesakon alarajana oli nopeusrajoituksen ylittäminen 7 kilometrillä tunnissa.

Harkimo kertoo Ilta-Sanomille, ettei hän muista, milloin hän tarkalleen ajoi ratkaisevan ylinopeutensa.

– Siitä on pitkä aika. En muista yksityiskohtia. Sain neljä rikesakkoa kahden vuoden aikana, ja se on siinä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?