Tapio Rautavaaran karmea ahdinko paljastui, Ansa Ikosen haave kariutui ja ”peräseinäjokelainen naisprofiili” oli muodin huipulla – tällainen oli Suomi 100 vuotta sitten - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tapio Rautavaaran karmea ahdinko paljastui, Ansa Ikosen haave kariutui ja ”peräseinäjokelainen naisprofiili” oli muodin huipulla – tällainen oli Suomi 100 vuotta sitten

Julkaistu: 4.7. 9:01

1920-luvulla juhlittiin, jotta edellisellä vuosi­kymmenellä koetut sisällissodan kauhut unohtuisivat. Elintaso koheni, jazz rantautui Suomeen ja valko­kangas täyttyi tähdistä. Tällaisessa Suomessa elettiin sata vuotta sitten.

Ensin tappoi sota, sitten tauti. Vuosina 1918–1920 espanjantautiin, influenssapandemiaan, kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä, suurimman arvion mukaan sata miljoonaa. Suomessa uhreja oli yli 20 000, vähemmän kuitenkin kuin sisällissodassa.

Käytännössä kaikki menettivät läheisiään ja ystäviään sotakentillä, vankileireillä ja sairasvuoteilla. Varttuva sukupolvi oppi kantapään kautta, että elämä oli arvaamaton ja loppu sattuman varassa. Sen unohtaakseen se heittäytyi huvituksiin. Alkoi iloinen 1920-luku.

Linja-autossa ompi tunnelmaa. Helsinki–Nurmijärvi-reitti 1920-luvulla.

Iloinen, kenelle iloinen? Yksinhuoltajan poika Tapio kävi kansakoulua Tampereella. Äiti keitti puuron leivänkannikoista. Se ei riittänyt, vaan joskus Tapio varasti nälkäänsä. Kun hän sai oikeuden ilmaiseen kouluruokaan, se piti juosta syömään toiseen kouluun. Kenkien hankintaan opettaja ei enää halunnut antaa puoltolappua, koska ei uskonut, että äidin rahat niin vähissä olisivat. Viikon ajan Tapio kulki kouluun äidin vanhoissa kengissä, sitten opettaja viimein tajusi, että hätä oli todellinen.

Tulevaa olympiamitalistia ja laulajasuosikkia Tapio Rautavaaraa potkaisi onni, kun hän pääsi myymään lehtiä junamatkustajille. Siinä tienasi saman verran kuin ammattimuurari.

”En tiedä kasvattiko tuo piinaviikko minua jollain tavalla. Ehkä se lisäsi myöhemmin tarvetta tehostaa itseään. Ehkä se sai minut tulevina aikoina heittämään keihästä pidemmälle ja laulamaan niin, että ihmiset varmasti kuuntelevat ja unohtavat muut asiat, kuten millaiset kengät minulla on”, Tapio Rautavaara kertoi muistelmissaan.

Tapio Rautavaara

Mutta ei voi kieltää, että elämä myös parani. Suomen teollisuus saavutti maailmansotaa edeltäneen tason vuonna 1922. Vuotuinen teollisuuskasvu oli 1920-luvulla yleensä kahdeksan prosentin tuntumassa, kuin 2000-luvun Kiinassa.

Suomi teollistui vauhdikkaasti. Höyrykoneet antoivat voimaa teollisuuslaitoksille.

Sosiaalisten uudistusten pysähtyminen 1910-luvulla kuului sisällissodan pääsyihin. Nyt itsenäinen Suomi teki niitä pikatahtia, jotta se ei toistuisi. Perustettiin keskitetty sosiaalihallinto. Vuonna 1928 annettiin laki viikon vuosilomasta.

”Huomenna alkaa kesäloma, sosiaalinen lainsäädäntö on ehtinyt niin pitkälle, että se on määrännyt hänelle kesälomaa seitsemän työpäivää jo monena vuotena. Tämä on jälleen eräs niitä muruja, joita aina silloin tällöin kiivaiden taisteluiden jälkeen tipahtelee kansanedustajien pöydältä”, kuvasi Toivo Pekkanen alter egonsa Samuel Oinon tunteita romaanissa Tehtaan varjossa. Pekkanen raatoi raskaassa työssä samalla, kun aloitteli kirjailijanuraansa 1920-luvulla. Vuonna 1932 ilmestynyt Tehtaan varjossa oli hänen läpimurtonsa.

Ansa Ikonen

Tapio Rautavaara muutti äitinsä kanssa Tampereelta Oulunkylään Helsingin kupeeseen. Kuuden luokan jälkeen hän jätti koulun ja meni töihin kauppapuutarhaan. Onni suosi, kun hän pääsi lehtipojaksi, myymään lehtiä junamatkustajille. Siinä tienasi saman verran kuin ammattimuurari.

Ansan lääkärihaaveet kaatuivat, kun selvisi, että äidillä ei ollut varaa kouluttaa häntä ylioppilaaksi. Keskikoulun Ansa oli käynyt vapaaoppilas­paikalla.

Pietarista vallankumousta paenneen suomalaisperheen isä kuoli keuhko­tautiin, ja äiti uurasti Pasilan konepajalla maalarina. Elämä oli niukkaa ja pettymykset suuria. Lohtua toivat elokuvat.

Greta Garbo oli 20-luvun säkenöivä tähti.

”Näytelmät ja elokuvat olivat minun elämääni. Mutta elokuva oli sittenkin toista”, Ansa Ikonen muisteli.

”Filmi oli sillä tavalla viettelevää. Se vei ajatukset aivan täysin.”

Hän ihaili Hollywoodin tähtiä, Mary Pickfordia ja Greta Garboa. Garbo oli alunperin Greta Gustafsson Tukholmasta. Ehkä Ansastakin voisi tulla suuri tähti? Ja tulikin 1930-luvulla, tosin vain Suomessa.

Operetti Iloinen leski veti väkeä.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen amerikkalainen viihde valloitti toden teolla maailman mielikuvituksen. Aluksi unelmia saattoi vain katsella, sillä valkokangas oli vielä 1920-luvun alussa mykkä. Kuvat kertoivat kiihkeästä elämänmenosta jossain kaukana.

Fitzgeraldin Kultahattu-teos (1925) kuvaa tarkkaan sodanjälkeistä jazz-sukupolvea.

Yhdysvallat oli vain ehtinyt käväistä maailmansodassa mutta menettänyt yli 100 000 miestä. Merkittävä osa heistä kuoli espanjantautiin. Yhdysvalloissa se vaati ainakin viisi kertaa niin paljon siviiliuhreja. Sielläkin oli kuumeinen tarve pakoon ahdistavasta todellisuudesta.

Sitä varten syntynyt viihde – elokuvat ja jazz –levisi kautta maailman. Yhdysvalloissa levottoman sukupolven tulkki oli kirjailija F. Scott Fitzgerald.

Olavi Paavolainen

Suomessa ei ollut Fitzgeraldia, mutta olihan Olavi Paavolainen.

”Meillä ei vielä ole ’keksitty’ nykyaikaa! Ei ole noussut ketään näkijän ja ennustajan lahjoilla varustettua yksilöä, joka olisi suoraan ajan olemukseen ja mahtavalla sanan voimalla avannut ihmisten katseille sen salaisuudet. Lukiessaan meikäläistä uusinta suomenkielistä kirjallisuutta voi luulla yhä elävänsä aikana, jolloin isä lampun osti tai postinhoitajan polkupyörä sai kaikki kylän lapset juoksemaan perässään”, Paavolainen kirjoitti.

Teknillisen korkeakoulun oppilaat järjestivät naamiaiset ylioppilaskunnan talolla.

Vaatimattomuuttaan Paavolainen jätti sanomatta, että kyllähän Suomella nykyajan profeetta oli. Hän itse.

Paavolaisen mielestä Helsinki oli Euroopan modernein pääkaupunki Berliinin ja Tukholman jälkeen. Olihan sentään sähkövalokin, ja Hangosta pääsi New Yorkiin laivalla yhdeksässä päivässä. Leikkotukka kuului ”peräseinä­jokelaiseenkin naisprofiiliin”. Elettiin sentään ”Euroopan poliittisen painopisteen”, Neuvosto-Venäjän naapurissa. Ei Suomi voinut aivan jälkijunassa olla.

Kotibileet 1920-luvun malliin. Kieltolakia osattiin myös kiertää.

Paavolainen juhli maailmaa, jonka täytti melu. Se tuli koneista, autoista ja uudesta keksinnöstä, radiosta. Hän kirjoitti innoissaan Euroopan uusista taidevirtauksista, futurismista ja dadasta.

”Emme elä keskiaikaa vaan kahdettakymmenettä vuosisataa!”, Paavolainen julisti.

Hän oli kameleontti, joka vaihtoi väriä tilanteen mukaan ja imi uusia aatteita. Se teki Paavolaisesta miehen aina oikeassa paikassa, maailmanluokan havainnoitsijan. Lopulta, vuosikymmenten kuluessa, värit haalistuivat ja Paavolaisen innostus laimeni pullon pohjalle. Häntä ovat seuranneet vuosikymmenestä toiseen pikkupaavolaiset, jotka todistavat kuinka Helsingistä juuri tulee New York. Toistaiseksi näin ei ole käynyt.

Suurkaupunki kasvaa. Asvaltinkeittoa Helsingin Kruununhaan Vironkadulla 1920–30-luvulla.

Toivo Pekkala kuvaa Samuelin elämää Tehtaan varjossa -kirjan lopulla:

”Hänen täytyy joka päivä sulkeutua tähän koppiin kahdeksaksi tunniksi viilaamaan työkaluja. Heilahdus Lontoon tai New Yorkin pörssissä voi huomattavasti muuttaa hänen elinehtojaan. Mitä tapahtuu Euroopalle, tapahtuu myös hänelle. Ja tällä hetkellä näyttää, että Eurooppa mätänisi hänen edessään.”

Kevätkarnevaalia Helsingin Kauppatorilla Havis Amandan patsaalla 1920- tai 1930-luvulla.

Itse asiassa Samuel vihaa työtään tehtaassa mutta tietää, että sille olisi muitakin ottajia. Pakko olla kiitollinen, kun ”maailmassa on kaksikymmentä miljoonaa työtöntä”.

Lokakuun lopulla 1929 New Yorkin pörssi koki vuosisadan pahimman romahduksensa. Paniikki ja onnettomat talouspoliittiset toimet vain pahensivat asioita. Lama levisi kautta maailman ja poliittinen järjestys järkkyi. Monessa maassa rautakorko tallasi demokratian hennot idut.

Leipomotyöntekijä Elannon leipätehtaassa Helsingin Sörnäisissä, nykyisellä Hämeentiellä.

Suomessa taloustilanne oli pahin vuosina 1930 ja 1931. Moni menetti työnsä, moni isäntä tilansa. Tavarajunissa kulkivat työtä etsivät ”pummit” kuin Yhdysvalloissa.

Rautatiekirjakauppakin sanoi lehtipoikansa irti. Tapio Rautavaara löysi itsensä Oulunkylän urheilukentän laidalta naputtelemasta kalliosta räjäytettyjä kiviä sepeliksi. Vastineeksi työttömyystyöstä sai ruokakuponkeja, ei rahaa. Talvikylmillä hyvinvoivat ihmiset tulivat ivaamaan kurjuudessa raatavia. Sitten Rautavaara pääsi Padasjoelle tukkityömaalle.

”Tuo jätkälauma vaikutti ajoittain suorastaan tyytyväiseltä ja kiitolliselta, kun sai jossain olla. Aivan kuin meidän onnemme olisi ollut raadanta”, Rautavaara muisteli.

1920-luku alkoi katkerana ja päättyi pettymykseen. Ilo siinä välissä olikin kuin harhaa vain.

Lähteet: Meinander: Tasavallan tiellä; Ahvenainen, Pihkala, Rasila (toim.): Suomen taloushistoria II; Seppälä: Suruton kaupunki – 1920-luvun iloinen Helsinki; Rautavaara & Numminen: En päivääkään vaihtaisi pois; Vekkeli & Loivamaa: Unohtumaton Ansa Ikonen; Paavolainen: Nykyaikaa etsimässä

Jutun alussa olevalta videolta voit katsoa tallenteen Ilta-Sanomien 1920-luku-tapahtumasta vuodelta 2017.

Reklaamit kehottivat ostamaan kulutustuotteita. Kuvastossa näkyy moderni nainen.

Sairaanhoitaja työssään ilmeisesti Tehtaankadun lastensairaalassa Helsingissä.

Matkustajalaiva Ariadne saapumassa heinäkuussa 1924 Eteläsatamaan mukanaan Pariisin olympialaisten kisajoukkueen ensimmäinen erä.

Työläisperheet asuivat kaupungissa ahtaasti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?