Anna Perhon kolumni: Miksi lapsen pitäisi huutaa ravintolassa? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Anna Perhon kolumni: Miksi lapsen pitäisi huutaa ravintolassa?

Mentaalisavukkeen twiitistä syttyi someroihu, kirjoittaa Anna Perho.

27.6. 8:00

Saanko kysyy että miksi, oi luojani miksi vauvat pitää tuoda ravintolaan? Jälleen kerran safkat pilalla ku ainoo mitä kuulee on vauvan rääkynä. Näin puhalsi toimittaja Aleksi Rantamaa aka Mentaalisavuke Twitteriin pienet poskisavut, joista syttyi muutamaksi minuutiksi iso someroihu.

Toisten mielestä vauvojen tuominen ravintolaan on tärkein ihmisoikeus, toisten mielestä se on muiden ihmisten törkeää häirintää.

Mitä näiden välissä on?

Kerron oman kokemukseni. Kun nuorempi lapseni oli noin 2-vuotias, otin hänet oikeaoppisesti mukaan perhepäivälliselle. Tiedättehän: lapsi oppii käytöstapoja, seurustelutaitoja ja maistamaan äyriäisten kiveksistä tehtyjä erikoisruokia iänikuisen perunamuusin lisäksi.

Kaikki meni hyvin, kunnes tarjoilija toi lapselle värikynät. Yksi niistä katkesi, ja lapsi repesi raivoon, joka peitti alleen kaikki hävittäjälentuetta vaimeammat äänet.

 Vanhemmuuskeskusteluihin liittyy paljon kaksinaismoralismia.

Siinä hetkessä oivalsin pointin, joka tästä klassikkokeskustelusta usein unohdetaan: jos oman lapsen kiljuminen häiritsee itseä, voit olla 130-prosenttisen varma, että se häiritsee myös muita. Ja kuka haluaa, että omaa lasta katsotaan inhoten?

Niinpä.

Vanhemmuuskeskusteluihin liittyy paljon kaksinaismoralismia. Toisaalta vakuutellaan, että on luonnollista, että lapsiin palaa välillä hihat – kuten luoja nähköön palaakin. Mutta jos joku muu hermostuu omalle lapselle, kyseessä on syvä, henkilökohtainen loukkaus ja poliisiasia.

Omaa lastaan pitää toki suojella epäoikeudenmukaisuuksilta ja väärältä kohtelulta – mutta ei kaikilta ikävyyksiltä. Jossain pitää myös kulkea raja: lapsikonseptin tuotelupaus on kiljuminen ja riehuminen, mutta tilaajan eli kasvattajan tehtävä on opetettava toiminnallaan rajoja. Muunlainen käytös on heitteillejättöä. Miten lapsi voi synnyttää hyviä ihmissuhteita, jos hänelle ei opeteta niiden perussääntöjä?

Ravintolassa käymisen idea on juuri siinä, että lapsi oppii käyttäytymään ihmisten ilmoilla. Käyttäytymistä ei ole se, mihin omasta ylivertaisuudestaan vakuuttunut myyntipäällikkö kykenee Porin Jazzin bissejonossa, kun hän joutuu odottamaan vuoroaan siinä missä muutkin. Käyttäytymistä on ottaa muut ihmiset ja heidänkin tarpeensa huomioon.

Tietenkään lapsilta ei voi edellyttää rikkumatonta hiljaisuutta tai kuninkaallisia käytöstapoja. Sikäli naapuripöydässä istuvan kannattaa laskea odotuksiaan suomalaisen kesälomakelin tienoille: voi olla että on lämmintä, mutta voi kyllä olla, ettei ole.

Mutta lasten vanhemmat ovat vastuussa siitä, että yhden jalon villin raivonpuuska ei puolita kymmenien muiden ihmisten iloa. Ei siinä ole mitään henkilökohtaista. Se on ihan vain huomaavaisuutta.

Värikynän katkeamisen jälkeen kävelimme ravintolasta ulos. Poika jatkoi huutoaan kohdatessaan sen tylyn tosiasian, että maailma ei useinkaan ole sellainen kuin haluaisimme. Hän makasi maassa ja heristeli pikku nyrkkejään. Nojasin betonitolppaan ja tiesin, että joskus tämäkin päättyy.

Paikalle osui laitapuolen kulkija, joka pysähtyi kohdallemme. Hän katsoi minuun ja sitten poikaan.

”Huuda poika vaan, kyllä maailmaan huutoa mahtuu”, hän sanoi ja heilutti mennessään.

Kirjoittaja on toimittaja ja tuottaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?