Tv:stä tuttu pariskunta päätyi keskelle painajaista: Timo Laukkio joutui pyörätuoliin, Kristiina Hanhirovan sydän petti - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tv:stä tuttu pariskunta päätyi keskelle painajaista: Timo Laukkio joutui pyörätuoliin, Kristiina Hanhirovan sydän petti

– Olemme molemmat käyneet kuoleman porteilla.

Julkaistu: 28.6. 8:01

Punaisen mökin kuistilla on puinen kyltti.

Siinä lukee: Villa Sagobo.

Kyltti oli tässä jo neljä vuotta sitten, kun Timo Laukkio ja Kristiina Hanhirova tulivat pihaan ensimmäisen kerran.

Mtv:n Huomenta Suomi -ohjelmasta tuttu toimit­tajapariskunta ei ollut haaveillut siirtolapuutarhamökistä. Sitten Kristiina näki tuttavan myyvän mökkiään Facebookissa. Mökki sijaitsi Helsingin Ruskeasuolla vain kolmesataa metriä Kristiinan ja Timon kerrostalokodista.

– Ei ollut ikinä tarkoitus tällaista hommata, mutta meni alle kaksi viikkoa, kun olimme ostaneet tämän mökin, Kristiina Hanhirova kertoo.

Kumpikaan ei ollut viherpeukalo. He olivat kasvattaneet vain parvekkeella kukkia. Yhtäkkiä heillä oli oma piha Suomen vanhimmalla, 1930-luvulla rakennetulla siirtolapuutarha-alueella.

Aluksi pihanhoito vähän jopa hirvitti.

– Ystäväni Jamppa antoi minulle kirjan Apua, meillä on puutarha, Kristiina Hanhirova kertoo nauraen.

Nyt takana on neljä kesää pihan raivausta. Tavoitteena on säilyttää vanhoja perennoita ja istuttaa uusia kasveja.

Kristiina ystävineen on tehnyt valtavan työn saadakseen pihan kukkivaksi.

– Tässä on meidän maissipelto, Kristiina esittelee kasvilaatikkoa, jossa hän viljelee maissia. Muissa laatikoissa kasvaa muun muassa yrttejä, lehtikaalia ja herneitä.

Kristiina siirtää tuolinsa varjoon. Aurinko helottaa ja kukat tuoksuvat. Ollaan ”sommarparadisissa”, aivan kuin myynti-ilmoitus lupasi.

Tänä keväänä paratiisilla on tosin ollut hieman musta reunus.

Kristiinaa ei ole nähty nurmikolla penkkejä kuopsuttamassa. Puutarhanhoito on pitänyt ulkoistaa, sillä Timo ja Kristiina ovat kumpikin potilaita.

Sairaalamaailma on tullut kaksikolle viime vuosina hyvin tutuksi. Ensikosketus tapahtui jo 14 vuotta sitten, kun Timo Laukkio sairastui leukemiaan. Myöhemmin leukemia tuli uudelleen.

– Ambulanssimiehet ovat käyneet meillä niin usein, että kerran hoitaja tunsi koiramme Zorron nimeltä ja sanoi toiselle hoitajalle, että tuo on kiltti koira, Kristiina kertoo.

– Hoen joskus, että ei tähän kuole. Ei pidä mennä toivottomaksi, Kristiina Hanhirova sanoo.

Timon leukemia on selätetty. Hänelle on tehty luuydinsiirto. Rankat hoidot ovat kuitenkin jättäneet jälkensä.

– Ilman lääkitystä olisin kuollut, Timo Laukkio sanoo.

Timo Laukkiolla on todettu leukemian jälkeen muun muassa neuropatia. Hänen säärensä ovat polvesta alaspäin tunnottomat.

Sen takia hän kaatuilee.

– Kaaduin huhtikuussa kotona. Vasemmassa jalassani on kipsi seitsemättä viikkoa, hän kertoo istuessaan pyörätuolissa omenapuun alla.

– Jalkani on kuudesta kohtaa murtunut.

Hänen on vaikeaa hallita kulkuaan. Jalkojen ja käsien lihakset ovat surkastuneet. Kävely sujuu tavallisesti kyynärsauvoilla. Tänä keväänä hän on ollut kahdeksan viikkoa pyörätuolissa kipsin takia.

– En pysty korjaamaan liikkeitäni, kun tulee äkillinen liike, Timo Laukkio kertoo.

– Voimattomuus yhdistettynä tunnottomuuteen on erittäin mielenkiintoinen yhdistelmä.

Kymmenvuotias espanjanvesikoira Zorro makaa nurmikolla isäntänsä vieressä. Timo Laukkio on ollut sairas koko Zorron elämän. Zorro on tottunut, että kotona käy ihmisiä auttamassa.

Koronakeväänä Zorroa on ulkoiluttanut Kristiinan veli, sillä toukokuussa Kristiina joutui sairaalaan.

– Kun pyörittää omaishoitajana arkea, on aikamoinen juttu, kun itse sairastuu, Kristiina Hanhirova sanoo.

Kristiinalle jouduttiin tilaamaan ambulanssi 19. toukokuuta, kun hän sai sydänoireita tullessaan kävelyltä Zorron kanssa. Hän käveli ambulanssiin itse.

–  Sille tielle jäin, hän kertoo.

Ambulanssissa Kristiinalta mitattiin leposykkeeksi 175. ”Oho, ei ole kumma, jos rouvalla on paha olo”, hoitaja totesi.

Se oli hengenvaarallinen kammioperäinen rytmihäiriö. Hänelle päätettiin asentaa sydämentahdistin.

– Minua ei uskallettu päästää sairaalasta ennen kuin tahdistin oli asennettu. Oli aika selvää, että tulee samanlainen rytmihäiriö enkä siitä enää selviä.

Timo Laukkio oli yksin pyörätuolissa kotona, kun vaimo Kristiina Hanhirova oli sairaalassa sydänvaivojen takia. –Kauhu ja pelko olivat suuria. Mietin, entä jos minulle sattuu kotona jotakin, hän sanoo.

Puolitoista vuotta sitten Kristiinalla todettiin tulehdus sydänlihaksessa sekä sydämen vajaatoiminta. Kardiologi ehti puhua sydämensiirron mahdollisuudesta.

– Ensimmäinen ajatus oli, että jumalauta, mun eläkepäivät. Olin ajatellut, että vietän eläkepäiviä rauhassa ja istun omenapuun alla ja siemailen viiniä.

Hoitaja sanoi, että sinun täytyy ajatella itseäsi, muuten ei mikään toimi.

– Sen jälkeen anoin omaishoitajuutta.

Kristiina Hanhirova on ollut Timo Laukkion omaishoitaja yli kymmenen vuotta, tosin vasta viime vuosina virallisesti. 72-vuotias Timo Laukkio jäi eläkkeelle 2013.

Nyt Kristiina on sairauslomalla. Hän työskentelee Vartiokylän seurakunnassa projektitehtävissä.

– Pitää ajatella oikeasti miten jaksaa. Ei Timo tuosta hirveästi nuorennu eikä tule parempaan kuntoon, Kristiina miettii.

– Miten niin, Timo heittää.

Hirveä. Sillä sanalla Timo Laukkio koronakevättä heidän perheessään kuvailee.

Timo oli itse päässyt hiljattain sairaalasta. Sitten Kristiina joutui sairaalaan, ja Timo joutui selviytymään yksin kotona pyörätuolipotilaana. Sairaalassa ei saanut koronaepidemian takia vierailla.

– Kauhu ja pelko olivat suuria. Mietin, entä jos minulle sattuu yksin kotona jotakin, Timo Laukkio sanoo.

– On ollut pakko oppia pyytämään apua ja kysyä, voisitko taas tulla auttamaan.

Sairaalasta päästyään Kristiina ei ole saanut kantaa eikä nostaa mitään, jotta sydämentahdistin asettuu paikalleen.

Timon työntäminen pyörätuolissa on myös häneltä kielletty.

– Olemme siitä erinomaisessa asemassa, että ystävät auttavat ja Timon tyttäret, Kristiina sanoo.

– Ilman apujoukkoja ei tulisi mitään. Kun olin sairaalassa, yksi ystävä laittoi täällä siirtolapuutarhassa pihaa. Muuten se olisi kasvanut umpeen, hän jatkaa.

Joka aamu joku ystävistä tulee ja auttaa heidät siirtymään siirtolapuutarhaan ja illalla kotiin. Toistaiseksi he eivät ole siirtolapuutarhamökissä yötä.

– Kotona on helpompaa, kun kerrostalossa on kaikki systeemit, Kristiina sanoo.

Parasta on rakkaus, Timo Laukkio sanoo avioliitostaan Kristiina Hanhirovan kanssa. He ovat olleet yhdessä lähes 30 vuotta.

– Puhumme uutisasioista, otamme koko ajan kantaa. Olisi kauhean vaikea olla naimisissa muun kuin toimittajan kanssa, Timo Laukkio sanoo.

Parasta on rakkaus, Timo Laukkio sanoo avioliitostaan Kristiina Hanhirovan kanssa.

Yhteinen huumori auttaa arjessa. Puheenaiheet ovat heidän mielestään usein absurdeja ja saattavat mennä huonon huumorin puolelle.

– Totta kai aina pitää olla hauskaa, Kristiina Hanhirova sanoo.

– Aina kun olen sairaalassa murjaissut huonon vitsin, lohdutan, että huonoa potilashuumoria, Timo Laukkio lisää.

Kumpikin kokee olevansa onnellinen veronmaksaja. Terveydenhuolto Meilahden sairaalassa on ollut loistavaa. Siitä he ovat potilaina oikeasti kiitollisia.

– Viime vuodet ovat olleet jänniä. Soitin jossain vaiheessa kerran viikossa hätäkeskukseen, että täällä minä, Kristiina kertoo.

– Kerran kun menin äitini kanssa ­sairaalaan, hoitaja kysyi, miten sun miehen ranne on nyt, kun hän kaatui koirapuistossa.

Timo Laukkio uskoo heidän selviytyneen, koska he ovat suoran lähetyksen tekijöitä. He aloittivat pohjoismaiden ensimmäisessä aamutelevisiossa, Mtv:n Huomenta Suomessa 1989.

– Kun on ollut myöhemmin elämässä tiukat paikat, tietää, että nyt pitää tehdä ja nyt pitää toimia, Timo Laukkio sanoo.

Televisiotoimittajan työssä on pitänyt aina olla hirveän nopea ja hypähtää salamana pystyyn. Nyt potilaana se ei käy.

– Jos yritän lähteä nopeasti, hyydyn. On varmaan eniten oppimista siinä, että nyt ei mennä eteenpäin, Kristiina sanoo.

1990 Huomenta Suomen juontajat Leena Pakkanen, Timo Laukkio, Salla Paajanen ja Lauri Karhuvaara yhteiskuvassa.

Elämä on ollut pitkään yhtä aallokkoa. Ensin Timo sairastui leukemiaan, sitten Kristiinan ja Timon vanhemmat kuolivat.

– Minun iäkkäät vanhempani asuivat pitkään Oulussa. Hommasimme heidät senioritaloon lähelle Munkkiniemeen.

He ehtivät viettää isän 90-vuotispäivää, kun hän aika pian sen jälkeen kuoli. Sitten äidin kunto heikkeni ja hänkin menehtyi.

– Zorro oli meidän äidille tosi kiltti, Kristiina muistelee.

– Kun sanoin äidille, että olen tulossa Zorron kanssa käymään, äiti oli laittanut rollaattorin päälle voileipiä, vaikka oli muistisairas, eikä osannut laittaa itselleen ruokaa lautaselle.

Timon äiti eli 96-vuotiaaksi.

–  Muutimme Timon äidin Turusta Helsinkiin meidän naapuriin. Se oli hyvä päätös kaikkien kannalta. Hänen oli turvallista elää täällä meidän naapurissa, ja hän sai inhimillisen lopun.

Työssään Vartiokylän seurakunnassa Helsingissä Kristiina Hanhirova on saanut tuntumaa, mitä ikääntyvien elämä voi olla. Ennen sairauslomalle jäämistään hän etsi päätoimisesti syrjäytymisvaarassa olevia, eläkkeelle jääviä seurakuntalaisia.

– Työn tarkoitus on ehkäistä yksinäisyyttä ja löytää ihmiset, ettei kukaan jää yksin, Kristiina Hanhirova kertoo.

Media-alan jätettyään Kristiina Hanhirova on opiskellut ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa.

Kesken leppoisan jutustelun mökkinaapuri soittaa ja pyytää syömään.

– Juhanilla on ruokaa! Timo huudahtaa.

– Kiitollisina ja nöyrinä otamme vastaan tarjoilusi, Timo vastaa kysyttyään ensin Kristiinan mielipidettä.

Iltaisin Kristiina tekee usein ruokaa muurinpohjapannussa. Tämän kesän ­uutuus tässä perheessä on vohvelirauta.

Puhelun jälkeen Zorro valpastuu. Se vaistoaa, että kohta lähdetään. Sana ruoka on mainittu.

Puhumme vielä hetken tulevaisuudensuunnitelmista.

– Pysyä hengissä, Timo Laukkio kertoo toiveistaan.

– Elämme päivän kerrallaan, ei ole muuta mahdollisuutta, Kristiina Hanhirova sanoo.

Molemmilla on ollut aiemmin kuolemanpelkoa.

– Tiesin, että sydän on huonossa kunnossa. Pelotti, että minulle tulee äkkikuolema, Kristiina Hanhirova sanoo.

– Minulla on ollut kuolema äärimmäisen lähellä leukemian aikana pari kertaa, Timo Laukkio sanoo.

– Ensimmäisellä kerralla lääkäri sanoi Kristiinalle, että tilanne on sellainen, että menetämme Timon.

–  Joka kerta on selvitty, kuten ehkä huomaatkin, hän murjaisee.

Timo ei anna kuoleman tulla omaan sielunmaisemaansa. Kuolema tulee, jos on tullakseen. Näin hän uskoo.

– Olemme siitä tasapainoinen pariskunta, että olemme molemmat käyneet kuolemanporteilla ja hyvin lähellä kuolemaa, Timo Laukkio sanoo.

– Ei se ole meitä ainakaan jalommiksi ihmisiksi muuttanut. Se ei ole muuttanut millään lailla, hän jatkaa.

– Meinaatko, Kristiina Hanhirova kysyy.

Mittasuhteita ja suhteellisuudentajua, niitä Kristiina kokee ainakin sairauksien aallokoissa oppineensa.

– En ole tullut paremmaksi ihmiseksi ja tyhmistä pikkuasioista valitan edelleen. Mutta oikeasti pystyn erottamaan nyt, mikä on oikeasti kauhea juttu ja mikä ei, hän sanoo.

Timolla ja Kristiinalla on oma piha Suomen vanhimmalla, 1930-luvulla rakennetulla siirtolapuutarha-alueella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?