Nyt pääsee taas elokuva­teatteriin – näin leffassa käyminen muuttuu - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Nyt pääsee taas elokuva­teatteriin – näin leffassa käyminen muuttuu

Finnkino avaa teatterinsa porrastetusti kesä- ja heinäkuun aikana.

Finnkinon elokuvateatteri Tennispalatsi Helsingissä 10. kesäkuuta 2020.­

24.6. 9:28

Finnkino avaa osan elokuvateattereistaan keskiviikkona. Helsingissä avataan Tennispalatsin ja Itiksen teatterit sekä Turussa Kinopalatsi.

Koronasta johtuen teattereissa noudatetaan erityisjärjestelyjä. Myynnissä on rajoitettu määrä paikkoja ja seurueiden väliin jätetään vähintään kaksi tyhjää paikkaa.

Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila kertoo, että salien kapasiteetista on rajoitusten takia käytössä noin 30 prosenttia.

Näytökset alkavat porrastetusti, jotta jonoja ei muodostuisi. Lisäksi asiakkaita kehotetaan ostamaan liput elokuviin verkosta kontaktien välttämiseksi.

Mannila kertoo, että siivousta tehostetaan ja teattereihin perustetaan desinfiointipisteitä.

Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Porissa, Vantaalla ja Espoossa Finnkino avaa teatterinsa 1. heinäkuuta.

Viimeisenä aukeavat Tampereen Cine Atlas, Espoon Sello sekä Helsingin Maxim keskiviikkona 8. heinäkuuta.

Teatterit avaavat ovensa porrastetusti turvallisuuden varmistamiseksi.

– Olemme halunneet varmistaa, että meillä on kaikki turvallisuuteen liittyvät välineet paikan päällä ja että ehdimme kouluttaa henkilökuntamme uusiin järjestelyihin, Wolf-Mannila sanoo.

Finnkinon elokuvateatterit ovat koronaepidemian takia olleet kiinni maaliskuun puolivälistä lähtien.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?