Kommentti: Pettymysten kesä 2020 – maailman korona­kurimus ei väisty - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Pettymysten kesä 2020 – maailman korona­kurimus ei väisty

Soulissa ruiskutetaan desinfiointiainetta kadulla. Hyvin selvinneessä Etelä-Koreassa koronavirus on alkanut levitä uudestaan.

Julkaistu: 23.6. 11:45

Suomen hyvässä tilanteessa ei kannata unohtaa, kuinka armoton uhka koettelee maailmaa, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Suomessa koronaviruksen torjunnassa on onnistuttu hyvin. Maanantaina ravintoloiden aukioloaikoja pidennettiin, koska niiden avaaminen kesäkuun alussa ei johtanut tartuntojen kasvuun. Lisää helpotuksia odotetaan.

Syntyy tunnelma, jossa on helppo unohtaa ikävät uutiset maailmalta. Ei pitäisi. Niin kauan kuin pandemia on voimissaan, vaarassa ovat myös ensimmäisen iskun selvittäneet maat.

Hetkeksi kokonaan koronasta päässeeseen Uuteen-Seelantiin on tullut uusia tapauksia maailmalta palaavien kansalaisten mukana. Se osoittaa, kuinka vaikeata edes maailman kaukaisimman kolkan on välttää tautia.

Hyvin tilannettaan hoitaneessa Saksassa on todettu suuri tartuntarypäs teurastamotyöläisten keskuudessa. Vierastyöläiset tekivät töitä rinta rinnan ja asuivat yhteismajoituksessa. Se osoittaa, kuinka välinpitämättömyys valmiiksi tiedetyistä ongelmista levittää tautia.

Tehokkaasta viruksen jäljityksestään tunnetussa Etelä-Koreassa on viranomaisten mukaan alkanut toinen aalto. Se osoittaa, että kesän lämpö ei hiljennä viruksen etenemistä. Toisin kuin toivottiin.

Kaukainen uhka, äkkiä lähellä

Kerran viruksen leviämisen jo hillinneissä korkean tason terveydenhuollon mailla on hyvät mahdollisuudet onnistua siinä uudestaan.

Kuitenkin niin kauan kuin virus leviää muualla joudutaan olemaan jatkuvasti varuillaan.

Tällä hetkellä uusia tapauksia ilmaantuu eniten Brasiliassa, Yhdysvalloissa ja Intiassa. Kaikki ovat suuria maita, joissa on isoja kaupunkeja ympäriinsä. Silloin potentiaalisia epidemioita voi puhjeta sitä mukaa kuin toisia sammutetaan.

Brasiliassa ja erityisesti Intiassa on hyvin köyhiä alueita, joissa tavallistenkin sairauksien torjuntaan puuttuvat resurssit. Kun koronavirus pääsee pesiytymään niitä köyhempiin varsinaisiin kehitysmaihin, sen poiskitkeminen on hankalaa. Ja niistä se voi taas lähteä äkkiä leviämään vuosienkin kuluttua.

Yhdysvallat on vauras maa, mutta sen kallis terveydenhoitojärjestelmä ei kohtele kaikkia samalla tavalla. Nyt tilannetta on yritetty korjata hätäratkaisuilla. Lähestyvien presidentinvaalien vuoksi poliittiset paineet ovat kovia, mikä ei aina johda järkeviin ratkaisuihin. Rajoitustoimia on purettu osavaltioissa, joissa tilanne pahenee.

Syksyllä kaikki ei ole toisin

Suomi on siis selvinnyt vähällä. Kevään rajoitusten jälkeen ensimmäiset kunnon kesähelteet saavat ajattelemaan ihan muita asioita kuin kulkutauteja. Jos tilannetta tarkkaillaan, rajoitusten purku on aivan hyvä asia.

Mutta ajatus, että syksyllä kaikki on toisin, on harhaa.

Koronavirus on levinnyt koko maapallolle. Sitä hillitsevä rokote todennäköisesti kehitetään jossain vaiheessa. Viime viikkoina on näkynyt vähemmän otsikoita siitä, kuinka lähellä ratkaisu jo on. Asiantuntijoiden varoituksiin siitä kuinka vaikeaa rokotekehitys on, aletaan uskoa. Rokote on tuskin valmis syksyksi, tuskin kevääksi, eikä välttämättä seuraavaksi syksyksikään.

Maailmaa koetteleva kurimus jatkuu kuukausia. Se jättää jälkensä kaikkeen: talouteen, politiikkaan ja siihen miten elämme arkielämäämme.

Monessa maassa, monille ihmisille tämä on pettymysten kesä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?