Niko, 29, nakkasi uistimen veteen ja kiskaisi Kuivajoesta valtavan vonkaleen: ”Varsinainen krokotiili” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Niko, 29, nakkasi uistimen veteen ja kiskaisi Kuivajoesta valtavan vonkaleen: ”Varsinainen krokotiili”

Niko Raappana, 29, nappasi 11-kiloisen hauen juhannusaattona Iin kunnassa Kuivaniemellä.

Julkaistu: 19.6. 18:05

Serkukset nostivat 11 kiloa painavan ja 110 cm pituisen hauen Kuivajoesta.

29-vuotias Niko Raappana nappasi 11-kiloisen hauen juhannusaattona Iin kunnassa Kuivaniemellä.

Raappana kertoo, kuinka oli nakellut virvelillään vain viisi minuuttia, kun hauki tarttui uistimeen.

– Ensin se pääsi karkuun, mutta toisella yrittämällä sain sen kiinni. Heilutin kättä pikkuserkulleni, joka oli naapurissa leikkaamassa nurmikkoa.

Serkku riensi apuun nostokoukun kanssa ja auttoi nostamaan saaliin Kuivajoesta.

– Ei ollut tällä kertaa kovin kuiva joki, Raappana nauraa viitaten saaliinsa. Hän lähetti kuvat Ilta-Sanomille ja kuvaili saaliinsa olevan ”varsinainen krokotiili”.

”Pikkupoikina nostettiin kymmenkiloinen hauki, mutta näin suurta ei ole aikaisemmin tullut.”

Raappanan mukaan tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän on saanut ison saaliin kotipaikkansa rannalta.

– Pikkupoikina nostetiin kymmenkiloinen hauki, mutta näin suurta ei ole aikaisemmin tullut.

Raappanan juhannusaaton ohjelmassa on saunan lämmitystä ja kokon polttamista. Suunnitelmat hauen suhteen ovat vielä auki.

– Eiköhän me jotain keksitä. Parhaita paloja ainakin maistellaan, kalamies lupaa.

Onko tullut saalista? Lähetä kuva tai video WhatsApp-viestinä numeroon 0406609019, kännykän kuvaviestinä numeroon 13456 (hinta 0,30 €/viesti) tai sähköpostilla osoitteeseen uutiset(a)is.fi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?