Rankkasade teki tuhojaan – vesi tulvi tennishallin kentille Helsingissä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Rankkasade teki tuhojaan – vesi tulvi tennishallin kentille Helsingissä

Tenniskentät kastuivat Talissa rankkasateen seurauksena.

Julkaistu: 18.6. 14:39

Vesi tulvi viidellä kentällä.

Torstaiyönä Helsingin yli pyyhkäissyt saderintama aiheutti harmia Talin Tenniskeskukselle, kun rankkasateen seurauksena osa keskuksen kentistä täyttyi lattiakaivosta tulvineesta vedestä.

Vesi levisi kaikkiaan viidelle kentälle keskuksen reilusta kahdestakymmenenestä sisäkentästä, kertoo Talin Tenniskeskuksen toimitusjohtaja Pekka Mäkelä.

Kenttä saadaan kuivatettua nopeasti, mutta ylimääräistä työtä lainehtiminen aiheuttaa.

Tenniskentät kastuivat Talissa rankkasateen seurauksena

– Vesi lykitään lastoilla takaisin ja odotellaan vähän aikaa. Kentät joudutaan pesemään koneellisesti, koska sadevesi on likaista, Mäkelä sanoo.

Illalla kentät ovat jo Mäkelän mukaan pelikunnossa.

Tapaus ei tullut Mäkelälle yllätyksenä, sillä kenttä on tulvinut aiemminkin.

– Kaupungin vesiputket ovat ilmeisesti sen verran ahtaita, että kun tuollainen rysäys tulee niin se putki ei jaksa vetää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?