”Ei ole oikein” – Lukio lähetti kansanedustaja Antti Kurvisen tervehdys­kortteja yo-todistusten mukana koulun virallisessa kuoressa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

”Ei ole oikein” – Lukio lähetti kansanedustaja Antti Kurvisen tervehdys­kortteja yo-todistusten mukana koulun virallisessa kuoressa

Evijärven lukion ylioppilaat saivat postissa todistuksen mukana kansanedustaja Antti Kurvisen (kesk) tervehdyskortteja.

Julkaistu: 14.6. 12:48

”Yhdenlaista mainontaa joka tapauksessa.”

Eräät eteläpohjalaiset lukiot ovat neljän vuoden ajan toimittaneet kauhavalaisen kansanedustajan, nykyisen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen tervehdyskortteja uusille ylioppilailleen.

Käytännöstä kertoi sunnuntaina Helsingin Sanomat.

”Minähän olen alueen senaattori”, Kurvinen perusteli käytäntöä.

HS kertoo kaikkien Evijärven lukion uusien ylioppilaiden saaneen kansanedustaja Kurvisen allekirjoittaman tervehdyskortin koulun virallisessa kuoressa, joka sisälsi myös yo-todistuksen ja lukion päättötodistuksen.

Koronan vuoksi ylioppilasjuhlaa ei järjestetty.

Kortissa on vihreää ja päivänkakkaroita ja ajatelma tulevaisuuden tärkeydestä.

– Se ei ole oikein, sanoo Evijärven sivistystoimenjohtaja Päivi Lappinen, joka sanoo kuulevansa asiasta nyt ensimmäistä kertaa.

– Koulun viralliseen kuoreen ei voi laittaa mitään muuta kuin todistuksia ja mahdollisia stipendejä.

– Yhdenlaista mainontaa joka tapauksessa, Lappinen määrittelee Kurvisen tervehdyksen luonteen.

Evijärven lukion rehtori oli lomalla eikä IS tavoittanut häntä.

– Vihellämme pelin (Kurvisen korttien välittämisen) poikki, sanoo Kurvisen oman pitäjän Kauhavan lukion rehtori Toni Uusimäki.

Keskustelun alussa Uusimäki ei kuitenkaan nähnyt käytännössä mitään ongelmaa.

Rehtori Uusimäki, miten teidän lukiossanne Kurvisen tervehdys toimitettiin ylioppilaille?

– Kuten aikaisempinakin vuosina. Opiskelijat saivat todistuskansion, jonka välissä se oli. Onko joku nyt pahoittanut mielensä?

– Kauhavan lukion ylioppilaat saivat kansiot käteensä pienryhmätilaisuuksissa, koska koronan vuoksi ylioppilasjuhlaa ei voitu järjestää.

– Tässä ei ollut taustalla mitään erityisen poliittista. Tätä on tehty useana vuotena. Meillähän on (kansiossa) myös paikallisen kokoomuksen kunnallisjärjestön antamia stipendejä.

Antoiko Kurvinen stipendin?

– Pelkkä korttitervehdys. En tiedä, onko tässä mitään erityisen pahaa. Tietysti poliitikot käyvät jatkuvaa vaalikamppailua, mutta kukaan paikallinen ei ole mitään kielteistä tästä maininnut.

– Yleensä Kurvisen poliittinen avustaja on toimittanut kortit koululle, mutta ei siitä ole tehty millään tavalla numeroa muuten. Se on vain ollut siellä todistuskansiossa.

Evijärvellä sivistystoimenjohtaja sanoi, että tämä ei ole oikein.

– Hän on ottanut tämän kannan. Jos tämä aiheuttaa jatkossa ongelmia, tietysti me mietimme asian uudelleen.

Missä menee raja, Kurvinen on yksi kansanedustaja, jos tulee toinen, kolmas, viides, mihin vedätte rajan, että kansioon ei enää oteta vaalimainoksia?

– Se on tulkinnallinen juttu, onko se vaalimainos.

Mikä muu se on, jos alla lukee kansanedustaja Kurvinen? Miten te koette, mikä se on?

– Voimme jatkossa pidättäytyä, jos se aiheuttaa ongelmia.

Eikö se Teidän mielestänne ole ongelma? Olette rehtori ja yhteiskuntaopin opettaja, ette mikään voimistelunopettaja.

– Koulun tehtävä on tietysti opettaa myös yhteiskunnallisia asioita ja pitää yllä yhteiskunnallisia suhteita ja toimia mahdollisimman neutraalisti.

– Aiemmin tämä ei ole tullut esiin, jatkossa varmasti mietin tämän asian uudelleen.

Miksi sen olisi pitänyt passiivisesti ”tulla esiin”. Haluatte kai opettaa oppilaille yhteiskunnallista ajattelua ja että ajatellaan omilla aivoilla.

– Olen pyrkinyt viemään lukiolaisia valtuuston kokouksiin ja on pyritty antamaan (politiikasta) monipuolinen kuva ja joinakin vuosina on käyty tutustumassa eduskuntaan.

Kuka on ollut kutsujana eduskuntaan?

– Jompikumpi kauhavalaisista kansanedustajista, joko Kurvinen tai (kokoomuksen) Janne Sankelo.

Jos palataan alkuun, missä menee se raja, ettei kansanedustaja enää mahdu yo-kansioonne, onko se seitsemäs vai viidestoista kansanedustaja?

– Anteeksi?

Milloin ei enää onnistu, jos kansanedustaja haluaa tervehdyksensä kansioon? Missä vaiheessa puhallatte pelin poikki?

– Me vihellämme pelin poikki tästä keväästä lähtien.

Antti Kurvinen sanoo toimineensa ylioppilaiden onnittelukorttiasiassa hyvillä tarkoituksin.

Antti Kurvinen: Lupa tervehdyskortteihin on aina pyydetty rehtoreilta

Kansanedustaja Antti Kurvinen korostaa IS:lle toimineensa ylioppilaiden onnittelukorttiasiassa hyvillä tarkoituksin.

– Mitä pahaa siinä on, että muistan omalla rahallani (korttien hankkiminen) alueen nuoria, kun he ovat päässeet elämässä eteenpäin, Kurvinen kysyy.

Kurvisen onnittelukortteja ovat jakaneet neljän vuoden aikana hänen kotipitäjänsä Kauhavan lukion lisäksi Evijärven, Lappajärven, Härmän ja Kyrönmaan lukiot ja eräät ammatilliset oppilaitokset.

– Ennen korona-aikaa avustajani ajoi fyysisesti koululle ja jätti kortit, Kurvinen kertoo.

– Lupa on aina pyydetty rehtoreilta.

– En ole kokenut siinä olevan mitään pahaa. Nyt korona-aikana koulut ovat ilmoittaneet, että he toimittavat kortit todistusten mukana.

– Koronattomana aikana avustajani on vienyt ne lahjapöydälle.

Pino kortteja lahjapöydällä?

– Kyllä kyllä.

Kauhavan lukion rehtori Toni Uusimäki kertoi, että tervehdyksenne on perinteellisesti toimitettu todistuskansion sisällä. Se ei vastaa kuvausta onnittelupöydästä.

– Tiedätkö millaisia ovat ylioppilaiden todistuskansiot? Ne ovat sellaisia paksuja vihreitä tai punaisia samettikantisia ja siellä on välissä pankkien ja järjestöjen juttuja ja vastaavia.

Eli korttinne ei ole ollutkaan (pinossa) onnittelupöydällä?

– En ole itse koskaan ollut paikalle, joten en tiedä, jos mennään tällaiselle tasolle.

Eikö siinä ole olennainen ero?

– Joka koululla on oma käytäntönsä. Rehtori on aina antanut luvan, ja avustajani on kortit vienyt ja varmasti kouluilla on ollut eroja.

– Nyt koronan aikana niitä on ilmeisesti toimitettu postitse.

– Yhtään kritiikkiä en ole saanut, kiitosta jonkin verran, erityisesti ammattikouluista valmistuneilta, Kurvinen kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?