Presidentti Halonen arvioi Helsingin Sanomille: ei ole uskoa siitä, että Yhdysvallat johtaisi maailman ulos koronakriisistä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Presidentti Halonen arvioi Helsingin Sanomille: ei ole uskoa siitä, että Yhdysvallat johtaisi maailman ulos koronakriisistä

Presidentti Tarja Halonen arvioi Helsingin Sanomissa, että Euroopan unioni on saanut koronakriisistä ulkopuolisen tönäisyn pohtia asemaansa.

Julkaistu: 14.6. 4:51

”Tämä on ensimmäinen kriisi, jossa uskoa siihen, että Yhdysvallat johtaisi meidät kriisistä ulos, ei ole.”

Presidentti Tarja Halonen arvioi, että koronapandemia on ensimmäinen kriisi, jossa ei ole uskoa siitä, että Yhdysvallat voisi johtaa maailman ulos kriisistä. Halonen kommentoi asiaa Helsingin Sanomien haastattelussa.

– Tämä on ensimmäinen kriisi, jossa uskoa siihen, että Yhdysvallat johtaisi meidät kriisistä ulos, ei ole. Mutta toki vihollinenkin – tai haaste – on erilainen, ja pandemia koettelee kovalla kädellä Yhdysvaltoja, hän sanoo lehdelle.

Halosen mukaan pandemia on lopullisesti näyttänyt sen, että maailmanpolitiikan valtapeli on vaihtanut asentoa. Kylmän sodan aikaisten jakolinjojen sijaan maailmassa on muodostumassa useita keskuksia.

Presidentti näkee myös, että Euroopan unioni on saanut koronakriisistä ulkopuolisen tönäisyn pohtia asemaansa.

– Aika ajoin puhutaan sotilaallisesta yhdentymisestä, mutta minusta muu kriisivalmius ja yhteistyö on itse asiassa ollut tarpeellisempaa ja tärkeämpää, hän sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?