Kommentti: Ruotsi ei saa rauhaa – eikä Olof Palme oikeutta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Ruotsi ei saa rauhaa – eikä Olof Palme oikeutta

Julkaistu: 10.6. 12:11

Kohutiedotustilaisuus toi vain uutta virtaa salaliittoteorioihin, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhaaja on nimetty. Epäilykset jäävät elämään.

Pääsyyttäjä Krister Petersonin ja tutkinnanjohtaja Hans Melanderin mukaan syyllinen on edesmennyt Stig Engström. Engström tunnetaan Skandia-miehenä, jonka nimi on tullut aiemminkin esiin vuosikymmenten aikana. Hän esiintyi innokkaasti julkisuudessa tapahtuman todistajana. Engström riisti henkensä 20 vuotta sitten.

Engströmiä ei voida kuulla oikeudessa. Petersonin ja Melanderin esittelemässä päättelyketjussa on luvattoman monta aukkoa. Ratkaisevia todisteita ei esitetty. Järkeily perustui lähinnä vanhojen todistajalausuntojen uudelleen tulkintaan. Se olisi voitu esittää jo yli kolme vuosikymmentä sitten.

Epäilijöitä varmasti riittää. Kuluneiden vuosien aikana on kehitelty erilaisia teorioita, joista monet tulevat pitämään kiinni.

Heidän mielestään teko on yksinkertaisesti liian vaikea yksittäisen ihmisen tekemäksi, sattumia on liikaa. Silti tämä on mahdollista, monet historian salamurhista ovat yksinäisten ja häiriintyneiden ihmisten tekemiä.

Ruotsin viranomaisia epäillyn syyllisen nimeäminen ei päästä pälkähästä. Miten on mahdollista, että tähän on kulunut vuosikymmeniä?

Asiasta ehdittiin jo kerran tuomita ja vapauttaa uuden tiedon mukaan täysin syytön mies, Christer Pettersson. Pettersson saattoi olla omalla omituisella tavallaan olla poikkeuksellisen kyvykäs henkilö kantamaan elinikäisen synkän julkisuuden taakkaa. Mutta tuskin se helppoa oli.

Vuosikymmenten mittaan syyllisiksi on epäilty myös ulkopuolisia tahoja kuten kurdien PKK-järjestöä ja Etelä-Afrikan apartheid-hallintoa. Kaikki eivät näistäkään epäilyistä luovu.

Ruotsin poliisin toiminta heti surman jälkeen ja tutkinnan alussa oli katastrofaalista. Myös epäilys siitä, että tämä oli osin tahallista jää elämään. Salaliittoteorioista on vaikea päästä eroon. Varsinkin kun nyt ei täysin suljettu pois mahdollisuutta, että Engströmillä olisi ollut kumppaneita. Sitä pidettiin vain epätodennäköisenä.

Nykyisinä some-aikoina teoriat lähtevät liikkeelle nopeammin kuin Palmen murhan aikoina 34 vuotta sitten. Lähinnä arvaukset, spekulaatiot ja valeuutiset saivat nyt vain uutta vettä myllyyn.

Tämä ei jää vieläkään tähän.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?