Kynämiehen viimeinen matka – tutkija löysi uutta tietoa suosikkikirjailijan surmasta keväällä 1918 - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kynämiehen viimeinen matka – tutkija löysi uutta tietoa suosikkikirjailijan surmasta keväällä 1918

Algoth Untola, alias Maiju Lassila, astui tämän hinaajan kannelle nykyisen Presidentinlinnan edustalla 21.5.1918. Untola sai surmansa ennen kuin alus pääsi perille Santahaminaan.

Julkaistu: 5.6. 20:55

Marko A. Hautalan tutkimus tuo esille aiemmin tuntemattoman silminnäkijäkuvauksen kirjailija Algoth Untolan kuolemasta.

Valkoiset ottivat Algoth Untolan kiinni Helsingissä 13. huhtikuuta 1918, kun pääkaupunki oli vallattu. Sisällissodan voittajat pitivät Untolaa yhtenä punaisten pahimmista kansankiihottajista.

Suomen kansa tunsi Untolan kirjailijanimellä Maiju Lassila, jonka kynästä oli lähtenyt muun muassa suosikkinäytelmäksi muokattu romaani Tulitikkuja lainaamassa. Toimittajana punaisten Työmies-lehdessä Untola käytti nimeä Irmari Rantamala. Hän oli 1910-luvun suosituin kotimainen kirjailija.

Algoth Untola julkaisi yli 20 teosta kirjailijanimellä Maiju Lassila. Työmies-lehdessä hän käytti nimeä Irmari Rantamala.

Untolan viimeisistä hetkistä vangitsijoiden käsissä on ollut liikkeellä epävarmoja ja ristiriitaisia tietoja. Se tiedetään varmasti, että kynämiestä ja joukkoa muita ammuttavaksi määrättyjä vankeja lähdettiin kuljettamaan hinaajalla Eteläsatamasta kohti Suomenlinnaa ja Santahaminaa. Viimeisen yönsä Untola oli viettänyt Katajanokan etappivankilassa.

Historiantutkija Marko A. Hautala on tehnyt tähän saakka ilmeisesti tarkimman selvityksen Untolan viimeisistä hetkistä uuteen elämäkertaan, joka ilmestyy ensi vuoden heinäkuussa. Kustannusliike Warelia kertoo kirjasta perjantaina asiakaslehdessään Wareliaanissa. Hautalan 1 100-sivuisen teoksen nimi on ALGOTH – Kapinallinen kynämies. IS julkaisee kirjasta otteita kustantajan luvalla.

Marko A. Hautala julkaisee ensi vuonna laajan elämäkerran Algoth Untolasta.

”Oli tiistaiaamu 21.5.1918 ja kello näytti noin seitsemää, kun Untola nousi muiden vankien ja vartiomiesten kanssa höyrykäyttöiseen hinaajaan nimeltä Kaksikymmentä. Tämä pienehkö purtilo oli kiinnitettynä laituriin kenraalikuvernöörin käytössä olleen keisarillisen palatsin edustalla”, Hautala kertoo Untolan viimeisestä päivästä.

Keisarillinen palatsi on nykyiseltä nimeltään Presidentinlinna.

Kaksikymmentä lähti höyryämään kohti Suomenlinnan ja Santahaminan linnoitussaaria. Kyydissä olivat vankien ja vartijoiden lisäksi joukko ”herroja”: muun muassa tilastotieteilijä ja tietokirjailija Toivo T. Kaila, kirjailijat Kyösti Wilkuna ja Toivo Tarvas sekä Untolan kustantaja Eino Railo. Herrojen piti seurata teloitusta tilaisuudessa, jota Hautala kuvaa ”groteskiksi kirjalliseksi matineaksi”. Siinä valkoisten kirjailijoiden piti katsella demonisoimansa toisinajattelijan kuolemaa.

Mitä tapahtui seuraavaksi?

Untolan muistellaan istuutuneen hinaajan kaaren muotoiselle peräkannelle laitimmaiseksi oikeaan reunaan. Pian hän oli kuollut.

Hautala on löytänyt Untolan surmasta tutkijoille aiemmin tuntemattoman aikalaiskuvauksen, joka tukee professori Juhani Piilosen vuonna 1998 Parnasso-lehdessä esittämää versiota tapahtumista. Molempien perusteella tarinat Untolan heittämisestä mereen tai ampumisesta laivan kannella voi jo unohtaa.

 Kun valkoinen armeija saapui Helsinkiin juhlimaan ‒ toukokuun 16 p:nä, muistettiin vankeja sillä kaamealla tavalla, että heitä ammuttiin tavallista lukuisammin.

Aikalaiskuvaus voi tutkijan mukaan olla pienistä virheistä ja ristiriitaisuuksista huolimatta peräisin vain silminnäkijältä. Näin kertomus kulkee:

”Kun valkoinen armeija saapui Helsinkiin juhlimaan ‒ toukokuun 16 p:nä, muistettiin vankeja sillä kaamealla tavalla, että heitä ammuttiin tavallista lukuisammin. Helluntain pyhäksi oli Viaporiin oikein järjestetty vankien teurastus, jota katsomaan oli käsketty porvarillisia kirjailijoita, ettei vankeja teurastettaessa rääkätä. Kutsuvieraiden-lahtarien keskuudessa olikin yleensä oltu tyytyväisiä, että toimitus oli sillä kertaa käynyt hyvin, kertoo tuntemattomaksi jäänyt lähde loppuvuodesta 1918 ilmestyneessä kirjasessa nimeltä Porvarillinen hirmuvalta Suomessa.

Kirjanen on painettu Moskovassa, ja se on julkaistu neliosaisena sarjana Yhdysvalloissa ilmestyneessä sosialistisessa Säkeniä-aikakauslehdessä. Kirjoittajat on merkitty nimikirjaimin A.N.S. ja O.I.P.

Kuvauksen päivämäärä on väärä, vaikka ajankohta onkin likimain oikea. Näin kertomus jatkuu:

”Toukokuun 15 p:n aamulla tuotiin 15 vankia laivalle, vietäväksi Viaporiin teloitettavaksi. Näistä 14 oli aina kaksilla raudoilla kytketty yhteen, viidestoista, kirjailija Irmari Rantamala, oli vapaana, paksut talviturkit ja talvilakki päässä, seisoen vartioituna laivan kannella.”

Tieto vankien lukumäärästä saattaa sekin olla väärä. Piilosen mukaan teloitettavia vankeja olisi ollut yhteensä 12, Untola mukaan lukien. Muissa tunnetuissa lähteissä lukumäärä vaihtelee 11:n ja 13:n välillä.

Hinaaja nimeltään Kaksikymmentä vei Algoth Untolan ja ryhmän muita teloitettavaksi määrättyjä punavankeja viimeiselle matkalle kohti Santahaminaa. Kuvassa hinaaja palaamassa takaisin kaupunkiin Santahaminasta.

Tarina jatkuu Hautalan löytämässä kuvauksessa näin:

”Kun laiva alkoi lähestyä Santahaminaa, joka oli yleinen teurastuspaikka, syöksyi Rantamala yli laivanlaidan mereen, aikoen hukuttautua, mutta turkit estivät häntä paikalla uppoamasta veteen. Teloittajat, joihin kuului ’Härmän poikia’ ja Helsingin suojeluskuntalaisia, ampuivat hänet veteen, nostivat sitten ruumiin laivan kannelle, jonka veri kokonaan punasi. Tässä potkivat he vainajaa halveksien ja puhellen, että se mies teki kynällään enemmän pahaa kuin muut punikit pyssyillään. Ruumis raahattiin Santahaminaan, jonne vietiin toiset vangit, näiden joukossa kaksi naista. Hetken kuluttua palasivat teurastajat, mukanaan vaatteita, kenkiä, kelloja, ym., laulaen laivalle.”

Tätä kertomusta tukee jo aiemmin tunnettu kuvaus, jonka on peräisin hinaajaa vastaan tulleen toisen hinaajan lämmittäjältä Julius Hagströmiltä. Hän kertoo nähneensä läheltä, kuinka toiselta alukselta hyppäsi mies mereen, ja vartijat alkoivat ampua tätä.

 Grönberg säilytti Winchester-kiväärinsä (m/07) sotamuistona ja kiinnitti sen puhdistuspuikkoon ’urotyöstään’ kertovan lapun.

Liikkeellä on yhä teorioita, joiden mukaan Untola olisi joko ammuttu hinaajan kannella sanaharkan jälkeen tai suorataan tuupattu mereen. Useimpien kertomusten mukaan Untola kuitenkin hyppäsi itse.

Vartiomiehistä lähimpänä oli Kaarlo Grönberg, joka ehti ensimmäisenä ampumaan kohti meressä räpiköivää kirjailijaa.

”Grönberg säilytti Winchester-kiväärinsä (m/07) sotamuistona ja kiinnitti sen puhdistuspuikkoon ’urotyöstään’ kertovan lapun. Lisäksi hän on kertonut Untolan rukoilleen ennen hyppyään”, Hautala kertoo Untola-elämäkerrassaan.

Algoth Untolan ruumis siirrettiin Santahaminasta Hietaniemen hautausmaalle vuonna 1939.

Keitä sitten oli nimikirjainten A.N.S. ja O.I.P. takana?

He olivat ilmeisesti muistitietoa keränneitä entisiä punaisten aktiiveja. Kuvauksen kertojan Hautala arvioi kuuluneen hinaajan Kaksikymmentä miehistöön tai työskennelleen toisessa samaan aikaan merellä olleella aluksella. Lähteiden puutteessa kertojan henkilöllisyys jää arvoitukseksi, eikä nimikirjainten henkilöistäkään ole täysin varmaa tietoa.

Artikkelia korjattu klo 11.19: Hinaaja Kaksikymmentä vei vankeja Santahaminaan, ei Suomenlinnaan (kuvatekstit). Kustannusliike Warelian lehti on Wareliaani, ei Wareliaana.

1. Syntyi Tohmajärvellä vuonna 1868, alkuperäiseltä nimeltään Algoth (tai Algot) Tietäväinen. Valmistui kansakoulunopettajaksi 1891.

2. Käytti taiteilijanimiä Maiju Lassila, J. I. Vatanen ja Irmari Rantamala.

3. Asui 1900-luvun alussa Pietarissa ja tutustui sekä venäläisiin ylhäisöpiireihin että paikallisiin sosialisteihin. Toimi liikemiehenä ja opettajana Pietarissa ja eri puolilla Suomea.

4. Pääteoksia: romaanit Harhama ja Martva (Irmari Rantamalan nimellä) sekä Tulitikkuja lainaamassa (Maiju Lassilan nimellä).

5. Toimi politiikassa aluksi vanhasuomalaisissa, mutta ryhtyi lopulta sosialistiksi ja Työmies-lehden toimittajaksi. Sisällissodassa Untolasta tuli työväen johtava kirjoittaja, jota valkoiset pitivät ”punaisten vallan symbolina”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?