Valtiovarainministeri Katri Kulmuni eroaa ministerin paikalta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni eroaa ministerin paikalta

Julkaistu: 5.6. 15:08

Ministeri ilmoitti asiasta tiedotustilaisuudessaan.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni jättää valtiovarainministerin tehtävät mediavalmennuskohun takia. Hän jatkaa keskustan puheenjohtajana.

Kulmuni kertoi asiasta eduskunnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa. Hän kertoi informoineensa asiasta pääministeriä.

– Puheharjoituksessa harjoittelin esimerkkinä puoluekokouspuhetta. Sitä ei olisi pitänyt tehdä, Kulmuni sanoi.

Hän sanoo, ettei kiinnittänyt siinä hetkessä huomiota siihen, että harjoitteissa ei olisi pitänyt olla lainkaan osia, joilla voidaan nähdään liityntöjä tehtävään puoluejohdossa.

– Minun on kannettava poliittinen vastuu asiasta, vaikka en olekaan tiennyt kaikista kokonaisuuteen liittyvistä hankinnoista, enkä ole tilannut tai hankkinut niitä. Minullekin selvisi tähän kaikkeen käytetty kokonaissumma vasta tällä viikolla, Kulmuni sanoi.

Mediakoulutusta yli 56 000 eurolla ministeriön piikkiin

Jupakka alkoi, kun Suomen Kuvalehti kertoi tiistaina, että entinen elinkeinoministeri ja nykyinen valtiovarainministeri Kulmuni on syksystä lähtien hankkinut viestintävalmennuksia Tekiriltä. Valmennukset on maksanut ensin työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) ja ministerinsalkun vaihduttua valtiovarainministeriö (VM).

Valtiovarainministeriön medialle toimittamien laskujen mukaan summa oli yhteensä yli 56 000 euroa. Se koostuu viidestä laskusta, jotka on päivätty elokuun 2019 ja maaliskuun 2020 välille.

Närää julkisuudessa ei ole herättänyt se, että Kulmuni on saanut apua esiintymisjännitykseensä, vaan se, että ison laskun ovat maksaneet ministeriöt eli käytännössä veronmaksajat. Nyt Kulmuni on lupautunut itse maksamaan laskun takaisin ministeriöille.

Mediassa on myös ihmetelty, onko Kulmuni ollut valmennettavana ministerin vai puolueen puheenjohtajan roolissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?