Keravalaisovelle ilmestyi hätääntynyt verinen nainen – asunnon sisältä löytyi käsittämätöntä väkivaltaa kokenut mies - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Keravalaisovelle ilmestyi hätääntynyt verinen nainen – asunnon sisältä löytyi käsittämätöntä väkivaltaa kokenut mies

Kuvituskuva.

Julkaistu: 5.6. 14:02

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo maaliskuisesta väkivallanteosta.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo saaneensa valmiiksi esitutkinnan Keravalla 4.3. tapahtuneesta väkivallanteosta.

Poliisi kertoo, että tapausta on tutkittu tappona ja törkeänä ryöstönä. Rikoksen uhrina kuoli noin 55-vuotias mies.

Rikos paljastui poliisille hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella, jonka mukaan Lehmuskadulla sijaitsevan kerrostalon asunnon oven taakse oli ilmestynyt verissä päin oleva nainen.

Kun poliisi saapui paikalle ja tavoitti naisen, hän kertoi, että hänen asuntoonsa oli tunkeutunut aseistautunut pariskunta. Naisen mukaan pariskunta oli alkanut riehumaan asunnossa pahoinpidellen naisen ja tämän miesystävän.

Poliisi kertoo, että syvän järkytyksen ja hätääntymisen johdosta nainen ei ollut pystynyt antamaan selkeää kuvaa tapahtuman kulusta.

Poliisipartio löysi naisen miesystävän asunnon olohuoneen lattialta makaamasta verisenä ja huonokuntoisena. Paikalla kutsuttu ensihoidon partio aloitti ensihoitotoimenpiteiden antamisen uhrille. Elvytysyrityksistä huolimatta paikalle saapunut lääkäri totesi uhrin kuolleeksi.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että uhria oli pahoinpidelty muun muassa lyömällä aseella päähän ja potkimalla ylävartaloon. Lisäksi häntä oli ammuttu kolme kertaa voimakkaalla ilmakiväärillä jalkoihin.

Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille valvontakameran kuvien perusteella ja vain muutama päivä teon jälkeen poliisi otti tapahtumien johdosta kiinni kaksi miestä ja yhden naisen. Kiinniotetut kaksi miestä vangittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä taposta ja törkeästä ryöstöstä.

Epäillyt ovat kuulusteluissa myöntäneet olleensa asunnossa tapahtumien aikana. Syynä pahoinpitelyyn oli heidän mukaansa se, että toinen miehistä epäili uhrin varastaneen häneltä illan aikana omaisuutta.

Tästä johtuen hän soitti paikan päälle kaverinsa, joka saapui asunnolle ilmakivääri mukanaan ja aloitti uhrin pahoinpitelemisen. Pahoinpitelyn jälkeen kolmikko poistui asunnosta ja anasti lähtiessään asunnon haltijan omaisuutta ja vieden ne mukanaan.

Kuulusteluissa yksi miehistä on myöntänyt aiheuttaneensa väkivaltaa käyttämällä uhrille syntyneet vammat. Toinen mies sekä nainen myöntävät anastaneensa lähtiessään asunnolta omaisuutta.

Tapaus on nyt siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?