Valtakunnansyyttäjä ei ota vielä kantaa Ano Turtiaisen twiittiin – näin asia voisi edetä syyttäjän pöydälle - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Valtakunnansyyttäjä ei ota vielä kantaa Ano Turtiaisen twiittiin – näin asia voisi edetä syyttäjän pöydälle

Perusuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen julkaisi keskiviikkona Twitter-viestin, jonka kuvituksena oli pilkalliseen sävyyn esitetty kuva kuolemaisillaan olevasta George Floydista.

Julkaistu: 3.6. 20:40

Ylimmällä syyttäjällä on oikeus määrätä syyte kunnianloukkauksesta, vaikka George Floydin omaiset eivät sitä vaatisi.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei ota vielä mitään kantaa kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps) paheksuntaa herättäneeseen Twitter-viestiin. Toiviainen sai tietää tapauksesta vasta myöhään iltapäivällä muissa asioissa vietetyn työpäivänsä päätteeksi.

– On liian varhaista sanoa tästä vielä mitään, Toiviainen sanoo.

Hän ei siis ota kantaa vielä edes siihen, onko valtakunnansyyttäjän ylipäänsä syytä ottaa tapaus harkittavakseen.

Turtiainen julkaisi keskiviikkona Twitter-viestin, jonka kuvituksena oli pilkalliseen sävyyn esitetty kuva kuolemaisillaan olevasta George Floydista. Yhdysvalloissa poliisin puristusotteessa surmansa saaneen tummaihoisen Floydin kuolemasta alkoivat mielenilmaukset ja levottomuudet, jotka ovat nyt kestäneet jo toista viikkoa.

Kuvan ja Turtiaisen saatteeksi kirjoittaman tekstin kokonaisuuden on moni kokenut vainajan muistoa loukkaavaksi. Kuvassa poliisin jalan alla olevan Floydin kasvot oli värjätty vaaleanpunaiseksi ja kuvassa oli teksti ”Pink Floyd”.

Saatetekstiin Turtiainen kirjoitti: ”Oletteko huomanneet, mitä lähempänä hyvinvoinnin alueilla ollaan ”tasa-arvoa”, sitä enemmän siellä on rähinöitä.”

IS ei julkaise kuvaa twiitistä sen loukkaavuuden vuoksi. Viestin kuvailu on kuitenkin tarpeen kansanedustajan toiminnan arvioimiseksi.

Syyttäjän pöydälle asia voisi päätyä, jos viestiä olisi syytä epäillä rikoslain mukaiseksi kunnianloukkaukseksi.

Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita, jos esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä vainajan läheiselle.

Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, joten yleensä sen tutkiminen edellyttäisi läheisen rangaistusvaatimusta. Tähän on kuitenkin poikkeus.

– Valtakunnansyyttäjä voi määrätä syytteen nostamisesta, jos erittäin tärkeä yleinen etu sitä vaatii ja jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen, Toiviainen kertoo.

Hän korostaa puhuvansa yleisesti eikä Turtiaisen tapauksesta.

Turtiaisen kohdalla erittäin tärkeää yleistä etua oletettavasti pohdittaisiin hänen kansanedustajan asemaansa vasten.

Kokonaisharkintaan vaikuttaisi myös se, että Turtiaisen viesti oli yleisön nähtävillä vain vähän aikaa ja hän poisti sen itse nähtäviltä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?