Suomeen ennustettiin lähes +30 asteen hellettä – meteorologi kertoo nyt, mihin se katosi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomeen ennustettiin lähes +30 asteen hellettä – meteorologi kertoo nyt, mihin se katosi

Julkaistu: 1.6. 11:51

Ruotsi ”kaappasi” lämpimimmän ilman. Suomen kohtalona on jäädä kahden kylmän ilmavirtauksen kohteeksi.

Suomeen viime viikolla luvattu liki +30 asteen helle on jäämässä kangastukseksi.

Lännessä lymyilevä lämmin rintama ei ulotu täydellä terällä Suomeen asti. Parhaassa tapauksessa helleraja +25,1 astetta rikkoutuu joillakin paikkakunnilla.

– Kaikista lämpimimmät ilmat jäävät Ruotsiin, sääpalvelu Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala sanoo.

Ruotsissa menee helleraja kevyesti rikki laajoilla alueilla. Lämpö lähentelee +30 astetta.

Tukholmalaisen baarin terassilla nautittiin auringosta viikonloppuna.

Helsingin Kallion terasseille ei aurinko paistanut tänään aamupäivällä.

Suomen kohtalona on jäädä kahden kylmän ilmavirtauksen vaikutuspiiriin. Yksi kylmä vyöhyke hönkii kaakossa, toinen pohjoisessa.

– Sää on aika lailla vaihtelevaa tällä viikolla, Latvala kuvaa tilannetta.

Lämpimintä on Suomen länsiosissa. Helleraja voi maanantaina mennä rikki Varsinais-Suomessa ja Tornionjokilaaksossa. Tiistaina lämpimintä on Länsi-Lapissa ja Pohjanmaalla.

Itärajan tuntumista on pilvistä ja paikoin satelee. Lämpö jää alle +20 asteeseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?