UM: Ministeri Haavisto tiesi suomalaisia paenneen al-Holin leiriltä kevään aikana – kommentoi vielä torstaina, että suunnitelmat al-Holin lasten kotiuttamisesta jäissä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

UM: Ministeri Haavisto tiesi suomalaisia paenneen al-Holin leiriltä kevään aikana – kommentoi vielä torstaina, että suunnitelmat al-Holin lasten kotiuttamisesta jäissä

Alivaltiosihteeri Pekka Puustisen mukaan ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on saanut asiasta tietoja pitkin kevättä.

Julkaistu: 31.5. 20:39

Ulkoministeriön mukaan perheet oleskelivat Turkin suurlähetystössä vain vähän aikaa ennen saapumistaan Suomeen.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) sanoi torstaina Ilta-Sanomien haastattelussa, että valmistelut ja suunnitelmat lasten kotouttamiseksi al-Holin leiriltä on jouduttu pistämään koronan vuoksi jäihin.

– Meillä ei ole nyt mitään nopeaa keinoa auttaa leirillä olevia. Totta kai pyrimme koko ajan seuraamaan tilannetta ja erityisedustaja jatkaa työtään. Tilanne pysyy vaikeasti ennakoitavana, Haavisto totesi IS:lle.

Sunnuntaina kuitenkin kolme aikuista naista ja yhdeksän alle 10-vuotiasta lasta palasi leiriltä Suomeen Turkin kautta. Ulkoministeriön mukaan he viettivät Turkin suurlähetystössä vain vähän aikaa ja matkustivat Suomeen kaupallisilla reittilennoilla.

Ulkoministeriön sunnuntai-iltana pitämässä tiedotustilaisuudessa alivaltiosihteeri Pekka Puustinen kertoi, että perheet ovat paenneet al-Holin leiriltä omatoimisesti eri aikoihin kevään aikana. Puustisen mukaan ulkoministeri on saanut leiriltä paenneista perheistä joitain tietoja pitkin kevättä.

– On kysymys siitä, että lapset ja heidän äitinsä ovat paenneet leireiltä eri aikoina, ja tietoa on välitetty ulkoministeriössä ylöspäin sitä mukaa, Puustinen kertoo.

Haavisto ei tuonut torstain haastattelussa esille tietojaan leiriltä paenneista perheistä. Ulkoministeriön edustajat painottivat tiedotustilaisuudessaan, ettei leiriltä poistuminen ole ministeriön suositusten mukaista.

– Ulkoministeriö ei ole missään nimessä kannustanut tai kehottanut Suomen kansalaisia pakenemaan leiriltä tai hankkiutumaan leiriltä omatoimisesti pois. Se on myös hyvin vaarallista, Puustinen totesi tiedotustilaisuudessa.

Al-Holin leirillä on tällä hetkellä noin 20 lasta ja alle kymmenen aikuista. Puustinen ei ota kantaa, kauanko muiden leirillä olevien suomalaisten kotiuttamisessa tulee kestämään. Tänään Suomeen palanneet perheet ovat nyt sosiaali- ja terveysviranomaisten hoidossa.

IS ei tavoittanut ulkoministeri Haavistoa kommentoimaan asiaa sunnuntain aikana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?