Epäilyttävät kysymykset herättivät huomion puolustus­ministeriössä – armeijan suoja­vyöhykkeistä kysellään ”siinä toivossa, että joku lipsauttaisi jotain”

Suomi valvoo uudella lailla nyt tiukemmin EU:n ulkopuolisten kansalaisten kuten venäläisten kiinteistökauppoja.

Puolustusvoimat kenttäharjoituksessa. Armeijan suojavyöhykkeiden rajat kiinnostavat kyselijöitä epäilyttävän paljon.

1.6.2020 6:00

Tämän vuoden alussa Suomessa astui voimaan laki ulkomaalaisten kiinteistökaupoista.

Kun EU:n ulkopuolinen kansalainen ostaa kiinteistön, kaupalle pitää saada puolustusministeriöstä lupa. Ministeriö tarkistaa, että kauppaan ei sisälly Suomen kannalta turvallisuuspoliittisia riskejä.

Ilta-Sanomat pyysi nähtäväkseen kaikki alkukeväästä tehdyt kaupat, jotka ministeriö on tarkastanut. Yksikään kauppa ei pysähtynyt ministeriön pöydälle.

Kaikilla on taustat ja aikeet siis kunnossa.

Oliko yhtään ”läheltä piti -tapauksia” eli niitä, joissa lupaa mietittiin pitempään?

– On yksittäistapauksia, joita seuraamme tulevaisuudessa, puolustusministeriön neuvotteleva virkamies Anu Sallinen sanoo – yksilöimättä kohteita tarkemmin.

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Puolustusministeriö vastaanotti alkuvuodesta huhtikuun loppuun mennessä vajaat 80 lupahakemusta. IS kävi läpi kaikki ne 61 hakemusta, jotka ministeriö oli ehtinyt käsitellä maalis-huhtikuun vaihteeseen mennessä. Hakemuksissa oli mukana kaikkiaan noin 20 eri kansallisuutta. Venäläisille oli myönnetty yhteensä 17 kiinteistölupaa. Seuraavaksi suurin ryhmä olivat ukrainalaiset (7) ja intialaiset (6).

Useimmat venäläisten jättämistä hakemuksista koskivat Etelä-Karjalan aluetta kuten Lappeenrantaa, Imatraa ja Parikkalaa.

Ulkomaalaisten kiinteistökaupat ovat herättäneet intohimoja Suomessakin. Ensin EU-jäsenyyttä vastustettiin sillä, että saksalaiset tulevat ja ostavat maat sekä rannat. Eivät tulleet. Sitten pelättiin venäläisiä, jotka vaurastuttuaan levittäytyivät Itä-Suomen kuntiin ja kaupunkeihin.

Sekin pelko oli ylimitoitettu.

Vasta viime vuosina ryhdyttiin pohtimaan sitä kaikkein tärkeintä kysymystä: voisiko ulkomaalaisen ostamaan kiinteistöön liittyä kansallista turvallisuutta vahingoittavia tavoitteita? Pitkällisen poliittisen keskustelun jälkeen laki tuli voimaan vuoden 2020 alusta.

Kyynikko voisi sanoa, että nyt ollaan pahasti myöhässä. Onhan mahdollista, että ulkomaalaiset olisivat jo ostaneet ne kiinteistöt, joita he tarvitsevat omiin hämäriin tarkoituksiinsa – joko suoraan tai välikäsien kautta.

Laki kansallisesta turvallisuudesta kiinteistökaupoissa:

  • Valtio voi puuttua sellaiseen kiinteistönomistukseen, joka vaarantaa Suomen kansallista turvallisuutta.

  • Kiinteistönhankintojen luvanvaraisuus sekä valtion etuosto-oikeus ja lunastusoikeus kiinteistökaupoissa mahdollistaisivat erilaisiin kansallista turvallisuutta vaarantaviin tilanteisiin puuttumisen.

  • Maankäyttö- ja rakennuslaissa kansallinen turvallisuus tulisi ottaa huomioon alueiden käytön suunnittelussa.

  • Viranomaisten välistä tiedonvaihtoa parannetaan, jotta kansallisesta turvallisuudesta vastaavilla viranomaisilla on riittävä tilannekuva päätöksenteon tueksi.

Ministeriössäkään ei eletä harhakuvitelmien vallassa.

– Lupaprosessissa tasapainoilemme rajallisten resurssien ja sen välillä, että emme voi tehdä etnistä profilointi emmekä perusteetta epäillä jokaista kauppaa. Samaan aikaan emme saa pysäyttää yleistä kiinteistökauppaa, mutta silti pitää pystyä löytämään ne toimijat, jotka toimillaan voisivat aiheuttaa meille kansallisen turvallisuuden uhan. Tämä on sitä realismia, jonka kanssa pyrimme tasapainoilemaan. Onneksi lupaprosessi ei ole ainoa keino puuttua kiinteistöomistukseen, kertoo Anu Sallinen sähköpostilla.

Sallinen viittaa valtion etuosto- ja lunastusoikeuteen.

EU-kansalainen tai kaksoiskansalainen voi ostaa kiinteistön ilman ministeriön lupaa, mutta suojavyöhykkeillä valtiolla on etuosto-oikeus kaikissa kaupoissa – myös suomalaisten välisissä kaupoissa. Kynnys etuosto-oikeuden käyttöön on korkea, mutta ei niin korkea kuin pakkolunastuksessa. Ennen nykyistä lainsäädäntöä joitakin kohteita on vuosittain ostettu valtiolle vapaaehtoisilla kaupoilla.

– Bulvaanien käyttöä ei pystytä täysin ehkäisemään, mutta pakkolunastus on viimeisenä keinona mahdollista.

Armeijan harjoitusalueiden ja valtakunnan rajan läheisyydessä on suoja-alueita, joilla sijaitsevia kiinteistöjä valtio ei automaattisesti anna myydä ulkomaalaisille.

Ne ovat alueita, joista kysellään kaikkein eniten.

– Suojavyöhykkeitä ja niiden tarkkaa sijaintia yritetään selvittää kysymällä, että onko joku kiinteistö suojavyöhykkeellä. Perustiedusteluita ovat olleet, että onko jollain tietyllä alueella puolustusvoimien tai rajan suojavyöhyke tai sijaitseeko oma kiinteistöni suojavyöhykkeellä. Taustalla varmasti useimmissa kysymyksissä on ollut yleinen uteliaisuus ja halukkuus tietää, voisiko minun kiinteistökauppaani valtio tulla ostajana väliin.

Rajavyöhykkeeltä kiinteistön osto ei onnistu.

Mutta.

Mukana on kyselijöitä, joiden käytös herättää epäilyksiä motiiveista, muun muassa asianajotoimistoja ja muita toimijoita, jotka edustavat ulkomaalaista asiakasta.

– On ollut yrityksiä selvittää suojavyöhykkeiden sijaintia siten, että on pyritty kysymään sama kysymys hieman eri tavoin eri henkilöiltä siinä toivossa, että joku lipsauttaisi jotain.

– Meiltä ei kuitenkaan saa tietoa suojavyöhykkeistä, Sallinen muistuttaa.

Rynnäkköpanssarivaunuja sotaharjoituksessa Nurmeksessa 2015.

Kun lupahakemus on kirjattu puolustusministeriön kirjaamoon, se otetaan käsittelyyn.

Ensimmäisenä katsotaan kohteen sijainti, vasta sen jälkeen tarkastellaan ostajaa ja tarkoitusta, mihin kiinteistöä aiotaan käyttää.

Mikäli kohde ei osu etuosto-oikeutta koskevan lain perusteella määritetyille suojavyöhykkeille, tarkastellaan kiinteistön sijaintia kunnan alueella. Onko alueella jotain muuta mahdollisesti yhteiskunnan toiminnan kannalta sellaista suojattavaa toimintaa, että lupaprosessissa pitäisi käyttää tarkempaa harkintaa.

Suojattavia toimintoja ovat esimerkiksi linkkimastot, voimalinjat tai vaikkapa pohjavesialue.

Sallisen mukaan myös kuntien ja kaupunkien olisi hyvä tehdä itse riskiarviota: kannattaako julkisiin tietokantoihin kaikkien saataville ladata tarkkaa tietoa vaikkapa kunnallisesta vesijohtoverkostosta tai kunnan alueella sijaitsevista tietoliikenteen ja sähkönjakelun solmukohdista? Mitä tällaisen tiedon julkaisemisesta voi seurata kuntalaisten turvallisuudelle?

Kansallista turvallisuutta ei voi täysin ulkoistaa puolustusministeriölle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?