Ylilääkäri Ylelle: Pohjanmaan kaikki koronatartunnat tulleet kuukauden ajan Ruotsista – kommentit nousivat uutiseksi länsinaapurissa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ylilääkäri Ylelle: Pohjanmaan kaikki korona­tartunnat tulleet kuukauden ajan Ruotsista – kommentit nousivat uutiseksi länsi­naapurissa

Julkaistu: 27.5. 7:51

Ruotsalaismatkustajiin suhtaudutaan epäluuloisesti paikoin muuallakin maailmassa.

Pohjanmaan kaikki koronatartunnat kuukauden aikana ovat tulleet Ruotsista, kertoo Vaasan keskussairaan infektioylilääkäri Juha Salonen Ylelle.

Salonen muistuttaa, että korona on Ruotsissa Suomea levinneempi, eli maahan matkaavien suomalaisten tulee ymmärtää kohonnut tartuntamahdollisuus.

– Jos matkustat ulkomaille, sinun tulisi mennä karanteeniin, vaikka oireita ei olisikaan, ja jos oireita tulee, tulee hakeutua testeihin. Ruotsi on pikkuhiljaa yksi koronan pahiten iskemiä maita Euroopassa, Salonen sanoo Ylelle.

Salosen kommentit nousivat uutiseksi myös länsinaapurissa, kun yleisradioyhtiö SVT nosti sen yhdeksi pääjutuistaan.

Ruotsi nousi viime viikon uutisissa väkilukuun suhteutettujen koronaviruskuolemien kärkimaaksi maailmassa. Koko pandemiaa tarkastellessa yhteiskuntansa verrattain avoinna pitäneessä Ruotsissa on kahdeksanneksi eniten varmennettuja koronakuolemia.

Esimerkiksi ravintolat ja koulut ovat pysyneet auki jatkuvasti.

Strategian pohjana oli saada kasvatettua väestössä immuniteettia koronavirusta vastaan, mutta vasta-ainetestien mukaan vasta noin seitsemällä prosentilla Tukholman alueella on vasta-aineita.

Laumasuojan toteutumiseksi vasta-aineita tulisi olla reilusti suuremmalla määrällä ihmisiä, jopa 70 prosentilla ihmisistä.

Ruotsin koronatilanne näkyy muun muassa Bloombergin ja SVT:n mukaan siinä, kuinka ruotsalaismatkailijoihin suhtaudutaan. Esimerkiksi Kypros on avannut rajansa monen muun maan kansalaisille, mutta ruotsalaisille rajat eivät avaudu.

Suomi, Tanska ja Norja puolestaan suhtautuvat varauksellisesti yhteiseen matkustusalueeseen Ruotsin kanssa, kertoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) Helsingin Sanomille.

Osa ruotsalaisista on kokenut tilanteen kiusaamiseksi. Ruotsin ulkoministeri Ann Linde arvioi puolestaan Bloombergille, että Kyproksen päätös on diskriminointia

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?