Arvo Ylppö tunnetaan Suomen lasten terveydenhoidon sankarina – mutta tiesitkö, millaiset olivat 104-vuotiaaksi eläneen Ylpön elintavat? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Arvo Ylppö tunnetaan Suomen lasten terveydenhoidon sankarina – mutta tiesitkö, millaiset olivat 104-vuotiaaksi eläneen Ylpön elintavat?

Arvo Ylppö kotonaan 1979. Hänellä oli jo 20-luvulla kirkas tavoite: nostaa Suomen lasten terveydenhoito maailman kärkeen.

Julkaistu: 23.5. 8:35

Kun Arvo Ylppö alkoi 1920-luvulla vaikuttaa suomalaisten lasten terveydenhoitoon, tutkimus­välineitä ja lääkkeitä ei juuri ollut. Silti saatiin neuvolat.

On vuosi 1925, kun Arvo Ylppö (1887–1992) nimitetään lastentautiopin professoriksi ja Helsingin yleisen sairaalan lastentautiosaston ylilääkäriksi. Mitään ongelmaa ei ole siinä, että ehtivä mies on jo Lastenlinnan ylilääkäri ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja.

Tehtaankadun ahtaassa sairaalassa hoidettavista lapsista 15 prosenttia kuolee, yleensä ripuliin, tuberkuloosiin, keuhkokuumeeseen tai ”synnynnäiseen heikkouteen”. Tutkimusvälineinä ovat stetoskooppi ja kuumemittari. Antibiootteja ei ole, ei sulfalääkkeitä tai röntgenlaitetta.

Mutta Ylpöllä on tavoite: Suomeen on saatava maailman parhaimpiin kuuluva lasten terveydenhoitojärjestelmä. Hän on jo saanut kansainvälistä tunnustusta, eikä häneltä puutu uskoa onnistumiseen. Kun neuvolatoiminta käynnistyi, imeväiskuolleisuus alkoikin laskea.

Lastenlinnan sairaanhoitajia ja ylilääkäri Arvo Ylppö vuonna 1921.

Ylilääkäri Ylppö on vikkelä liikkeissään ja ajatuksissaan. 1,54-metrisenä hän joutuu katsomaan alaisiaan ylöspäin, mutta se ei haittaa häntä lainkaan. Arvovaltaansa hän ei välitä korostaa.

Joitakin vuosia aikaisemmin eräs professori oli järjestänyt Ylpön kunniaksi illallisen kotonaan. Ylppö meni paikalle täsmällisesti, vaikka ajan tapaan kuului saapua puoli tuntia myöhässä.

– Täällä ei anneta kerjäläiselle, menkää tiehenne, rouva sätti nähdessään ovella pienen miehen kuluneessa berberissään.

Professori soitteli sitten, missä juhlahenkilö viipyy.

– Kyllä minä siellä kävin, mutta ei laskettu sisään, Ylppö totesi.

Nuorena lääkärinä Ylppö syvensi tietojaan Berliiniin Kaiserin Auguste Victoria Haus -lastensairaalan tutkimuslaitokseen. 1913 syntyi väitöskirja vastasyntyneiden keltataudista ja sappiväriaineen erittymisestä.

Ylppö teki merkittäviä keskostutkimuksia ja selvitti, että keskosvauvojen kuolemat johtuivat yleensä sairauksista. Pitkään ajateltiin, että keskoset kuolevat painonsa ja epäkypsyytensä takia. ”Herra antoi, Herra otti”, ajateltiin.

– Elämäni suurimman tyydytyksen olen kokenut tutkijana, tieteen parissa, selvittäessäni vaikka kuinkakin pienen ongelman, Ylppö totesi Helsingin Sanomien satavuotishaastattelussa.

Saksassa Ylppö oli lähes kymmenen vuotta tutkijana ja lääkärinä. Hän sai toisena maailmassa Hebner-palkinnon, Saksan arvostetuimman lääketieteellisen tunnustuksen.

Sitä hän ei tiennyt, että matkustaisi vielä satavuotiaanakin maailmalla esiintymässä.

Ylppö määritteli keskosen: alle 2,5-kiloisten pitää saada erityishoitoa.

Saksassa muun muassa keskostutkimusta tehnyt Ylppö palasi kotimaahansa 1920 – onneksi. Suomessa oli hätä: lähes kymmenes imeväisikäisistä kuoli, heistä monet keskosina. Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtajana hän aloitti heti 1920 ja seuraavana vuonna hänet nimitettiin Lastenlinnan ylilääkäriksi.

Lastenlinnasta kuuluu kunnia myös vapaaherratar Sophie Mannerheimille, jonka aloitteesta syntyi 1920 hänen veljensä kenraali Gustaf Mannerheimin johtama lastensuojelujärjestö.

Sophie perusti 1918 Helsingin Toiselle linjalle yksinäisille äideille turvakodin, joka siirtyi 1921 MLL:n opetussairaalaksi Lastenlinnaksi, jossa Ylppö halusi tarjota hoitoa kaikille.

Saksassa Ylppö oli innostunut sairaalaan perustetusta vastaanotosta, jossa äideille annettiin lastenhoidon opetusta. Elokuvateattereissakin oli näytetty elokuvia imettämisestä.

Toimelias Ylppö organisoi liitossa neuvolajärjestelmän ja avasi 1922 oman neuvolan Lastenlinnan halkokellarissa, joka sentään remontoitiin.

Itsenäisen Intian ensimmäinen pääministeri Jawaharlal Nehru vieraili 1957 Lastenlinnan sairaalassa Arvo Ylpön opastuksella.

Jo aiemmin köyhään Kallioon oli perustettu ranskalaisen aatteen mukaisia Maitopisara-asemia. Imeväisyyskuolleisuus alkoi vihdoin laskea. Suomalainen neuvola on menestystarina.

Neuvoloita saatiin ensin kaupunkeihin. Ylpön synnyinseudulle Toijalaan tuli ensimmäinen maaseutuneuvola. Viranomaiset tulivat mukaan äitiysneuvolatoimintaan 1926 Helsingissä ja Viipurissa. Laki lasten- ja äitiysneuvoloista säädettiin 1944.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton työ lasten hyväksi paisui kuin pullataikina, kiitos Arvo Ylpön. Liitto koulutti lastenhoitajia, terveyssisaria ja kouluhoitajia. Lasten tapahtumia järjestettiin, koska Ylpön mielestä lapsilla piti olla hauskaa.

Sotien jälkeen eri lastensuojelujärjestöt perustivat Lasten Päivän Säätiön, jonka tehtäväksi tuli Linnanmäen ylläpito.

Ylppö matkusti ympäri maata perustamassa liiton alaosastoja ja jakamassa tietoa lastenhoidosta. Mukanaan hän kuljetti vahanukkeja, joilla hän havainnollisti lastensairauksia. Joukossa oli mm. maitorupisia, riisitautisia ja epämuodostuneita lapsia esittäviä vahanukkeja.

– Tuskinpa minua silloin kukaan olisi tullut kuuntelemaan, ellei mukanani olisi ollut lapsinäyttelyä, Ylppö totesi Ihmisen ääni -sarjan muistelmateoksessa (1979).

Työ ei aina tuottanut nopeita tuloksia. Lasten terveydenhoidon kehittämiseksi tarvittiin muutakin kuin sisua – esimerkiksi lääkkeitä. Niinpä Ylppö alkoi kehittää niitä 1920-luvulla pienessä nyrkkipajassa Mariankadulla. Kehitystyö onnistui. Hänen sukunsa on yhä Orion-lääkeyrityksen suurimpia omistajia.

Kaiken keskellä Ylppö aloitti vuosikymmeniä kestävän työn uusien sairaalarakennusten saamiseksi. Lastenklinikka valmistui 1946, Lastenlinnan uusi rakennus 1948.

Elämäni pienten ja suurten parissa -teoksessa Ylppö kertoo yhden jarrun rakentamiselle: Sisäministeri Urho Kekkosen mielestä lastensairaalaa ei voitu rakentaa samaan aikaan, kun piti rakentaa vuoden 1940 olympialaisia.

Tulikin sitten talvisota, eikä urheilukisoja. ”Jos ei saanut Ylppö sairaalaansa silloin, niin ei myöskään saanut Kekkonen olympialaisiaan”, kirjassa todetaan.

Ylpön kirjoittama Auringonpojan terveysaapinen (1925) oli myyntimenestys. Perusohje oli: syö kaikkea. Ruokarajoituksia Ylppö piti muotioikkuina.

Ylppö itse rakasti herkkuja eikä pihtaillut sokerin käytössä. Kahviin hän laittoi aina kymmenen sokeripalaa.

Liikuntaa ja voimistelua Ylppö piti tärkeänä. Hän hiihti itse mutta rakasti enemmän kortinpeluuta.

Siitä hän viis veisasi, jos ruokailu jäi väliin.

– Minkäänlainen säännöllisyys ei ole koskaan kuulunut elämäntapoihini, Ylppö on todennut.

Alla olevalla videolla Ylen Elävästä arkistosta löytyvä vanha dokumentti Arvo Ylpöstä.

Ylppö piti tiukan säännöllisiä elämäntapoja jopa vaarallisena, sillä kaavoihin kangistunut elimistö ei välttämättä jousta yllättävissä tilanteissa. 1920-luvulla hän teki mielestään virheen opettaessaan, että sylivauvalla pitää olla säännölliset ruoka-ajat, joiden välissä vauva saa vain vettä.

– Lapset ovat erilaisia. Ei pidä noudattaa orjallisesti mitään kaavaa, Ylppö totesi Ihmisen ääni -muistelmateoksessa.

Ruumiillinen kurittaminen oli yleistä 1920-luvulla ja pitkään sen jälkeen. Ylppökin piti jopa suotavana ”pientä läimäystä” kieltoja uhmaavalle lapselle.

– Nythän hyväksytään yleisesti, että lapsi on herra ja ylhäisyys, Ylppö sanoi vielä 1970-luvulla.

Ylpön mielestä tärkeintä lapselle oli äidinrakkaus, eikä isä pystynyt tarjoamaan lapselle samanlaista läheisyyttä.

Ylppö painotti myös liikunnan merkitystä. Hän sivakoi vielä vanhana Lapin laduilla. Hänen suurin intohimonsa taisi kuitenkin olla skruuvin peluu.

Kirjoituksissaan Ylppö patisti kouluja satsaamaan tyttöjen ”suloliikuntaan”. Tyttöjen voimistelutunnit olivat hänestä jäykkiä. Jotkut kauhistuivat: Jestas, Ylppö haluaa tytöistä keimailijoita.

”Ihminen ilmentää itseään myös liikkumalla”, Ylppö teroitti.

Ylppö kauhistutti äitejä 1920-luvulla järjestäessään Lastenlinnaan ”imeväisvoimistelua”. Vauvojen tiukat kapalot oli totuttu avaamaan vain vaippaa vaihdettaessa.

Onnelliset. 1900-luvun alussa Helsingissä sadasta vauvasta 17 kuoli ennen yksivuotispäiväänsä.

Lääkärin huumorintajusta on paljon tarinoita. Kerran eräs äiti ihmetteli Ylpölle lapsensa rumuutta. Ylppö puhui äidille sielun kauneuden ja terveyden tärkeydestä. Kun rauhoittunut rouva teki lähtöä, Ylppö tokaisi: ”Ja ottakaa tuo pikku apinanne mukaan!”

– Äidit olivat kauhuissaan, kun otin vauvaa vastaanotollani vaikkapa vain yhdestä jalasta ja riiputin pää alaspäin. Alaspäinhän se lapsi oli äidin kohdussakin, Ylppö kertoi, kun Irma Heydemann haastatteli häntä muistelmakirjaan.

Täyttäessään sata vuotta Ylppö totesi Helsingin Sanomissa:

– Jos hellitän niin ruostun.

Hellittänyt hän ei nuorenakaan. Ylpöllä oli tosin enemmän aikaa kuin muilla, sillä hän nukkui vain viiden tunnin yöunet. Hän teki töitä aamuseitsemästä iltakymmeneen – lähes loppuun asti.

Ylppö oli omalla vastaanotollaan iltapäivät sairaalatyönsä jälkeen. Iltaisin hän teki opetus- ja tutkimustyötä ja välillä myös kotikäyntejä. Hänestä oli tärkeätä nähdä lapsipotilaitaan myös kotioloissaan, jotka olivat joillakin surkeat.

– Lastenlääkäri, joka ei tee kotikäyntejä, ei ole oikea lastenlääkäri, hän totesi.

Ruumiinavauksiakin Ylppö teki ja ihmetteli, miksi niin harvat lääkärit ovat kiinnostuneita ruumiinavauksista, joissa voi usein oppia jotakin uutta sairauksista.

Avioituessaan 1925 sairaanhoitaja Marjatta Wegeliuksen kanssa Ylppö oli 37-vuotias. Poikamieselämänsä venymisen syyksi hän sanoi aikaa vieneet tutkimustyöt.Esikois-Heikki syntyi 1926 ja Kaisa syntyi 1927. Ylppö kapaloi ja hoiti lapsiaan, mitä moni mies ei tehnyt.

Heikki-pojan lihasjäntevyyttä isä lisäsi voimistelulla. Heikki-vauvan hän vei pakkasilmaan kymmenen päivän ikäisenä. Yleinen uskomus oli, että pakkanen tuhoaa vauvan, mutta Ylppö tiesi toisin.

Kun Lastenlinnan hoitajat veivät 1920-luvulla Ylpön käskystä rekiin peitellyt pikkupotilaat pakkasilmaan, kadulla kulkeneet huusivat: ”Vauvat kuolevat! Me kutsumme poliisin!” Selvisi, että vauvat pärjäävät talvi-ilmassakin. Mutta edelleen ulkomaalaiset saattavat ihmetellä suomalaisten tapaa ”jäädyttää lapsia”.

Arvo Ylpön elämä ei ollut aina onnellista. Marjatta-vaimon herkkä mieli ei kestänyt, kun hänen vanhempansa menettivät sodassa kotitalon Vuoksen Aunuksessa. Hän teki itsemurhan 1942.

– Heikin menetin sanomattomaksi surukseni vuosia myöhemmin vähän samanlaisissa olosuhteissa, Ylppö kertoi esikoisensa kuolemasta.

Vuonna 1950 Ylppö avioitui 32 vuotta nuoremman lääketieteen lisensiaatti, apulaisylilääkäri Lea Jokelaisen (1919–2011) kanssa. Perheeseen syntyi neljä lasta: Alli (1951), Into (1952), Jukka (1955) ja Seppo (1958). Kun eräässä tilaisuudessa kysyttiin, ketkä ovat saaneet lapsena hoitoa Ylpön ohjeiden mukaan, myös Lea-vaimo nosti kätensä ylös.

Ylppö kannusti suomalaisia hankkimaan monta lasta. Itse hän tuli isäksi vielä 71-vuotiaana. Hän teki silloin edelleen myös pitkiä työpäiviä.

– On selvää, että kansakunta kuolee, jos kaksi ihmistä jättää jälkeensä yhden tai ei yhtään lasta, arkkiatri totesi.

Arvo Ylppö oli kuollessaan 104-vuotias.Lähteet: Ylppö: Elämäni pienten ja suurten parissa; Ihmisen ääni: Arvo Ylppö; ylppo.fi

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?