Juuso Sirviön taposta epäilty pariskunta myönsi osallisuutensa veriteon tapahtumiin – näyttivät ruumiin kätköpaikan poliisille - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Juuso Sirviön taposta epäilty pariskunta myönsi osallisuutensa veriteon tapahtumiin – näyttivät ruumiin kätköpaikan poliisille

Julkaistu: 19.5. 13:54

Poliisi löysi miehen ruumiin Tervossa viime perjantaina. Tutkimuksissa varmistui, että kuollut oli kadonneeksi ilmoitettu Juuso Sirviö.

Poliisi epäilee Juuso Sirviöön kohdistuneesta taposta ja törkeästä ryöstöstä tervolalaista pariskuntaa.

34-vuotias nainen on Sirviön ex-kumppani. 30-vuotias mies on puolestaan naisen uusi kumppani. Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi kaksikon viime torstaina.

Sirviö ilmoitettiin kadonneeksi 7. toukokuuta. Poliisi epäilee, että henkirikos olisi tapahtunut päivää aiemmin Pohjois-Savossa sijaitsevassa Tervon kunnassa. Poliisin saaman käsityksen mukaan 30-vuotias Sirviö olisi houkuteltu paikalle, jonka jälkeen häneen on kohdistettu väkivaltaa. Epäilyn mukaan nainen olisi ollut Sirviöön ensin yhteydessä.

Sirviön käyttämä BMW-merkkinen auto löytyi teosta epäillyn pariskunnan pihapiiristä. Autossa oli verijälkiä. Sirviö löydettiin Tervosta maastoon kätkettynä viime perjantaina.

Tutkinnanjohtajaa sijaistava rikoskomisario Esko Salo kertoo Itä-Suomen poliisista IS:lle, että epäillyt näyttivät kätköpaikan. Hänen mukaansa epäillyt ovat myöntäneet osallisuutensa veriteon tapahtumiin.

– En ota tarkemmin kantaa siihen, mitä kumpikin on kertonut tehneensä, mutta kummatkin on myöntänyt olleensa osallisena tapahtumaketjuun, joka on johtanut Sirviön menehtymiseen, Salo sanoo.

Teon yhteydessä tai sen jälkeen Sirviöltä vietiin käteistä rahaa.

Se on vielä epäselvää, mikä on teon motiivina ja vaikuttimena. Poliisi on kertonut aiemmin, että esimerkiksi sitä tutkitaan, liittyykö tapahtumiin mustasukkaisuutta.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa muun muassa kuulusteluilla. Vainajan henkilöllisyyden vahvistumisesta uutisoi aiemmin Iltalehti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?