Nainen nimeltä Kerstin jätti Suomen valtiolle liki 14 miljoonaa euroa – tämän julkisuudesta tuntemattoman miljonäärin tarinaa on harva kuullut - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Nainen nimeltä Kerstin jätti Suomen valtiolle liki 14 miljoonaa euroa – tämän julkisuudesta tuntemattoman miljonäärin tarinaa on harva kuullut

Wilhelm rakennutti Helsingin Lapinlahdenkadulla sijaitsevan rakennuksen, josta tuli suvulle hyvin tärkeä.

Julkaistu: 23.5. 18:03

Tarinan alussa oli rakennusmestari, todellinen ”tee se itse -mies”, joka lähti liikkeelle tyhjästä ja loi valtavan omaisuuden.

Kuin vaivihkaa valtio sai viime vuonna lähes 14 miljoonan euron perinnön. Se on suurin perintö, jonka Suomen valtio on koskaan saanut.

Ja se tuli naiselta nimeltä Kerstin.

Kuka ihmeessä oli tämä Kerstin? Mistä jättiomaisuus oli peräisin? Ja miksi se päätyi lopulta valtiolle?

Selvitimme koko tarinan.

Tapahtumat alkavat 1800-luvun jälkipuolen Helsingistä, jossa Kerstinin isoisä Wilhelm loi pohjan koko suvun vauraudelle.

Wilhelm niitti mainetta muun muassa rakennuttajana, kiinteistösijoittajana ja hallitusammattilaisena.

Vuonna 1867 syntynyt Wilhelm oli todellinen liikemies, joka jätti pysyvästi kädenjälkensä Helsinkiin 1800–1900-luvuilla. Ammatiltaan hän oli rakennusmestari.

Jälkipolven kertomusten mukaan ”hän oli tee se itse -mies, joka lähti tyhjästä liikkeelle”.

Sukutarinan mukaan remonttitöitä tehnyt Wilhelm tapasi tulevan vaimonsa Espoon Hagalundin kartanolla. Pariskunta meni naimisiin, vaimo keskittyi lasten hoitoon ja Wilhelm liiketoimiin.

Helsingin teollisuuskoulun rakennusosaston kurssilta vuonna 1889 valmistunut Wilhelm täydensi opintojaan tutkimusmatkoillaan Saksassa ja Skandinavian maissa. Hän oli koulun jälkeen piirustajana arkkitehtitoimistossa, josta hän eteni työnjohtajaksi rakennusmaille.

1800-luvun lopulla Wilhelm otti ensimmäiset askeleensa itsenäisenä rakennuttajana. Oman rakennusliikkeen hän perusti vuonna 1898. Vuosien saatossa hän rakennutti useita kerrostaloja, joista osan itselleen.

Wilhelm rakennutti Lapinlahdenkatu 13:ssa sijaitsevan rakennuksen, josta tuli hänen suvulleen hyvin tärkeä.

1900-luvun alussa hän osti Helsingin Lapinlahdenkatu 13:ssa sijaitsevan kivenveistämön, joka toimi ensin vanhassa puutalossa.

Wilhelm vaihtoi kivenveistämön nimeä, vanha rakennus purettiin ja myöhemmin samalle tontille nousi hänen rakennuttamansa viisikerroksinen asuinkerrostalo, jonka kellaritiloissa kivenveistämö jatkoi toimintaa. Rakennus otettiin käyttöön vuonna 1926, ja tyylillisesti rakennus edustaa 1920-luvun klassista arkkitehtuuria.

Rakennuksesta tuli suvulle tärkeä kiintopiste. Se oli kokonaan suvun omistuksessa, ja asunto, jossa Wilhelm asui vaimon ja lastensa kanssa, on tälläkin hetkellä viidennen polven jälkeläisillä.

– Ja tarkoitus on, että kyseinen asunto säilyisikin suvussa, jälkeläinen kertoo.

Kivenveistämön työtilat jatkuivat viereisen korttelin Malminkatu 24:n kellarihuoneissa.

Sukulaiset muistelevat, että kivenveistämö valmisti esimerkiksi hautakiviä Helsingin hautausmaille ja kivijalkoja useisiin rakennuksiin Helsingissä.

Wilhelm rakensi sukulaisten mukaan jopa marmorirappusia ja seinälevyjä eduskunnan sisätiloihin 1920-luvulla Kolmårdenin marmorista. Sukulainen muistelee Wilhelmin toimittaneen myös marmoritakkoja Töölön alueen uudisrakennuksiin 1930-luvulla.

Eduskuntatalon harjannostajaiset 15.9.1928. Sukulaisten kertomusten mukaan Wilhelm rakensi marmorirappusia ja seinälevyjä eduskunnan sisätiloihin 1920-luvulla Kolmårdenin marmorista.

– Minusta hän ei juuri harrastanut mitään, vaan työ oli hänelle kaikki kaikessa, sukulainen muistelee.

Wilhelm kartutti varallisuuttaan myös toimimalla useiden yritysten hallituksissa, kuten muotoiluyritys Arabiassa. Mies oli myös perustamassa G. W. Sohlbergin osakeyhtiötä, joka teki silloin peltitöitä, kuten peltikattoja ja pönttöuunien kuoria. Nykyisin yritys toimii sijoitusyhtiönä. Wilhelm toimi myös kaupungin ja seurakunnan hallintoelimissä.

Sukulainen muistelee, ettei Wilhelmillä ollut aina taloudellisesti helppoa. 1930-luvun laman aikaan rakennustöiden kysyntä romahti.

– Hän päätti ostaa silloin osuuden ravintola Kappelista. Muistelen, että hän oli siellä jopa itse keittiöapulaisena yrittäessään saada siitä kannattavan. Hän kuitenkin joutui luopumaan siitä.

Joskus Wilhelm rahoitti hankkeitaan velalla ja toisinaan myös miehen lapset joutuivat auttamaan isäänsä taloudellisesti, sukulainen muistelee.

Wilhelmin perhe eli kuitenkin säästeliäästi, eivätkä ajoittaiset tappiot romahduttaneet koko taloutta.

– He olivat nuukia ja tekivät paljon töitä.

Wilhelm oli todellinen liikemies, joka jätti pysyvän jäljen Helsinkiin.

Wilhelm kuoli vuoden 1937 helmikuussa. Hänen omaisuutensa, kuten rahavarat ja asunnot, menivät myöhemmin hänen kolmelle pojalleen, jotka olivat myös eniten mukana isänsä liiketoiminnassa. Neljäs poika oli kuollut aiemmin sisällissodassa vuonna 1918.

Kivenveistämön pyörittämistä jatkoi pojista vanhin. Hän oli valtiolle jättiperinnön jättäneen Kerstinin isä, josta tuli talvisodassa sotainvalidi.

Kerstinin isän molemmat jalat jouduttiin amputoimaan, minkä takia hän kulki loppuelämänsä rullatuolissa. Se ei estänyt kuitenkaan kivenveistämön pyörittämistä. Vaimo auttoi miestään hallinnollissa asioissa. Kerstinin vanhemmat olivat myös säästeliäitä ja ahkeria.

– Mies oli jalkojen amputoimisesta huolimatta pitkään töissä. Vain aivan viimeisinä vuosinaan hän ei ollut joka päivä työpaikalla. Vaimo kävi konttorilla aina kuolemaansa asti, sukulainen muistelee.

Sen lisäksi, että pariskunta pyöritti omaa liiketoimintaa, he ostivat myös paljon osakkeita, esimerkiksi konepajayhtiö Wärtsilän osakkeita.

Ennen Kerstinin syntymää pariskunta koki yhden elämänsä pahimmista tragedioista. He saivat vuonna 1936 esikoistyttären, joka menehtyi vain parin päivän ikäisenä.

Vuonna 1943 syntyi Kerstin. Hän oli syntyessään kehitysvammainen ja jäi koko loppuiäkseen henkisesti ”pikkulapsen tasolle”.

Muita lapsia pariskunta ei saanut.

– Hän teki kyllä kaikenlaista, hän oppi laskemaan, sen minä muistan, Kerstinin sukulainen kertoo.

– Hän sai vanhemmiltaan kaikkea, mitä hän tarvitsee, ettei siinä mielessä varmasti ollut huono lapsuus.

 Hänellä oli uskomattoman hyvä muisti. Hän tunsi kaikki ja muisti asioita, kuten nimet ja vuosiluvut hirveän hyvin.

Toinen sukulainen tapasi Kerstiniä nuorena.

– Hän oli hyväntuulinen ja kiltti.

Kolmas sukulainen kehuu myös Kerstiniä kiltiksi.

– Hänellä oli uskomattoman hyvä muisti. Hän tunsi kaikki ja muisti asioita, kuten nimet ja vuosiluvut hirveän hyvin, kolmas sukulainen sanoo.

Neljäs sukulainen muistelee, että Kerstinin vanhemmat pitivät kuitenkin tiukkaa kuria. Kerstin kävi tuettua koulua.

– Kuri oli kovaa. Kun jotain sanottiin, että tehdään, niin silloin tehtiin. Me leikittiin ja piirrettiin.

Vanhempiensa kanssa Kerstin pääsi matkustelemaan muun muassa Eurooppaan.

Kerstin ja hänen äitinsä olivat ruotsinkielisten kehitysvammaisten De Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland r.f - yhdistyksen aktiivitoimijoita. Äiti toimi vanhempainyhdistyksessä, tytär puolestaan kävi viikoittain muun muassa yhdistyksen taidekerhossa ja ”avoimissa ovissa”. Erityisesti hän nautti yhteislaulutuokioista ja vanhojen ruotsinkielisten laulujen laulamisesta.

Vanhempiensa kuoltua Kerstin peri heidän jättiomaisuutensa. Hän sai yli 80 asuinhuoneistoa Helsingistä. Kalleimmat asunnot olivat yli puolen miljoonan euron arvoisia. Asunnot olivat vuokralla, mistä Kerstin sai huomattavia vuokratuloja.

Kerstin peri myös kolme vierekkäin olevaa kiinteistöä Helsingin Karhusaaresta. Yli 1,5 hehtaarin kokoinen rinnetontti on meren äärellä.

Karhusaaressa oleva tontti sijaitsee meren äärellä.

Kerstin omisti Helsingin Karhusaaressa kolme vierekkäin olevaa kiinteistöä, joissa oli kaksi huonokuntoista rakennusta.

Peritty varallisuus koostui myös pörssiosakkeista sekä tilillä olleista rahavaroista. Kerstin omisti muun muassa Nokiaa, UPM:ää ja Elisaa. Pelkästään Wärtsilän osakkeiden arvo oli noin 1,7 miljoonaa euroa.

Alkuun Kerstin jäi asumaan vanhempiensa rivitaloon Helsingin Kuusisaareen, ja hoitajat auttoivat häntä päivittäin, sukulaiset muistelevat.

Sitten Kerstinin edunvalvonta siirtyi suvun ulkopuoliselle edunvalvojalle. Usean sukulaisen mukaan taustalla oli rahankäyttöön liittyviä erimielisyyksiä.

Ilta-Sanomat ei useista yrityksistä huolimatta tavoittanut Kerstinin viimeisintä edunvalvojaa raottamaan asian taustoja tarkemmin.

Kaikesta vauraudesta huolimatta Kerstinin elämässä oli traagisia piirteitä.

Sukulaisten mukaan Kerstin joutui hoitokotiin, jossa hän asui vuosikymmenet aina kuolemaansa, eli vuoteen 2016 saakka. Kulut olivat vähäiset. Sukulaisten mukaan parempiakin hoitopaikkoja olisi rahalla saanut.

– Sen takia omaisuutta sitten kertyi valtion hyväksi, yksi sukulainen sanoo.

– Sääli, ettei Kerstin päässyt nauttimaan varallisuudestaan. Kateellisille lohdutukseksi, että miljoonat eivät välttämättä takaa hyvää elämää, hän jatkaa.

Toinen sukulainen harmittelee, ettei voinut vuosiin olla Kerstinin kanssa tekemisissä.

– Yritettiin edunvalvojalta tiedustella kuulumisia, mutta hän ei osannut kertoa mitään. Emme edes tienneet, missä hän asui.

Kolmas ja neljäskin sukulainen sanoo, ettei edunvalvojaan ja sitä myöden Kerstiniin saanut helposti yhteyttä.

Kerstin ei kehitysvammansa takia ymmärtänyt ja voinut tehdä testamenttia, eikä hänellä ollut lain mukaisia perillisiä. Sen takia valtio sai Kerstinin 23,6 miljoonaa euron varallisuudesta 13,9 miljoonan euron arvoisen perinnön.

Se oli suurin perintö, jonka valtio on koskaan saanut. Usean vuoden selvittelyjen jälkeen valtio sai omaisuuden haltuunsa viime vuonna.

Kerstin omisti Helsingin Porvoonkatu 15 sijaitsevasta talosta 32 asuntoa, joiden arvioitu arvo oli runsaat kuusi miljoonaa euroa. Asunnot jaettiin Helsingin kaupungin ja De Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland r.f -nimisen yhdistyksen kesken.

Kerstin omisti Helsingissä osoitteessa Lapinlahdenkatu 11 sijaitsevasta talosta 21 asuntoa, joiden arvioitu arvo oli reilut 7,2 miljoonaa euroa. Asunnot jaettiin Helsingin kaupungin ja De Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland r.f -nimisen yhdistyksen kesken.

Kuolinpesästä loput, eli vajaan kymmenen miljoonan euron arvoinen omaisuus meni kehitysvammaisten yhdistykselle, jossa Kerstin oli äitinsä kanssa käynyt.

Käytännössä yhdistyksen saama perintö tuli Kerstinin äidiltä. Äidin testamentissa määrättiin, että se omaisuus, jonka Kerstin peri äidiltään, menee Kerstinin kuoleman jälkeen kyseiselle yhdistykselle.

Valtio piti saamastaan perinnöstä 2,25 miljoonan euron käteisvarat, ja reilun 11 miljoonan euron loppuvarallisuuden se antoi naisen kotikunnalle Helsingin kaupungille.

Kaupunki ohjaa varat avustuksina sosiaali- ja terveysalan sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan järjestöille, jotka toimivat Helsingissä.

Lähteet: Kerstinin sukulaiset, Valtiokonttori, Helsingin Sanomat ja valtioneuvosto

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?