Korona voi tukahtua Suomessa kesän loppuun mennessä – professori löytää useita syitä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Korona voi tukahtua Suomessa kesän loppuun mennessä – professori löytää useita syitä

Jos sairastuvuusluvut jatkavat laskuaan, on asiantuntijoiden mukaan mahdollista, että koronan ensimmäinen aalto tukahtuu Suomessa lähes nollaan.

–On mahdollista, että lomakauden alkaminen voi torjua viruksen leviämistä, jos tähän saakka voimassa olleet varotoimet pidetään mielessä. Jos ihmiset viettävät aikaa ulkoilmassa, tartuntamahdollisuudet vähenevät, sanoo professori Olli Vapalahti.­

19.5.2020 6:43

Koronaviruksen tukahtuminen Suomessa on hyvässä vauhdissa, jos mittarina pidetään sairaala- ja tehohoidossa olevien potilaiden määrää.

Sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrät ovat olleet laskussa jo yli kuukauden ajan Suomessa kaikkien viiden erityisvastuualueen piirissä. Tilastoissa erityisen ilahduttavaa on ollut se, että Uudellamaalla koronaviruksen synkimmällä alueella HYKS:in alueella sairaalahoidossa olevien määrät ovat myös lähteneet laskuun.

Koronavirus uhkaa siis tukahtua Suomessa lähes kokonaan, vaikka virallisesti Suomi ei tätä koronatoimillaan tavoittele.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta totesi viime perjantaina Ylen haastattelussa, että ”tämä (viruksen tukahtuminen) näyttää olevan tapahtumassa joka tapauksessa, se on hyvin todennäköistä”.

Tervahauta toisti viestin MTV3:n haastattelussa.”Voi olla, että näillä rajoituksilla ja ihmisten noudattamilla arkisilla toimilla me pääsemme ehkä lähiviikkojen aikana jo siihen nollaan ja virus tällä erää siis tukahtuu”, Tervahauta sanoi.

Hän saa tukea muilta tutkijoilta.

– Näyttää siltä, että epidemia on hiipumassa. Olen itse asiassa aika optimistinen tilanteen suhteen, kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri ja professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta sanoo.

Vapalahti arveli helmikuussa IS:n haastattelussa, että koronaviruksen tautihuippu osuu huhtikuun loppuun ja epidemia on ohi kesän loppuun mennessä. Ennuste näyttää nyt arvioituna pitävän melko hyvin kutinsa.

– Arvion takana ei ollut tarkkaa matemaattista analyysia, vaan se perustui muiden vastaavien epidemioiden kulkuun ja siihen, mitä Kiinan Wuhanissa tapahtui, Vapalahti sanoo.

Optimismille antaa käyttövoimaa se, että sairastavuusluvut ovat kääntyneet laskuun jo ennen kesän alkua. Vapalahden mukaan kesän saapuminen helpottaa tilannetta entisestään. Siihen vaikuttaa sään vaihtuminen virukselle ja sen leviämiselle epäedulliseksi.

– Kun sää muuttuu kuivaksi ja lämpimäksi, pisaratartuntana leviävän viruksen siirtyminen ihmisestä toiseen vaikeutuu. Pisarat kuivavat helpommin, Vapalahti sanoo.

Esimerkiksi influenssavirusten leviämiselle kesä on heikkoa aikaa syistä joita ei kaikilta osin vielä tunneta. Eräs syy voi liittyä auringonvalon lisääntyminen ja sitä kautta viruksen altistuminen sen perintöainesta dna:ta vaurioittavalle uv-säteilylle.

Toinen viruksen leviämistä haittaava muutos liittyy ihmisten joukkokäyttäytymisen muutokseen kesällä.

– On mahdollista, että lomakauden alkaminen voi torjua viruksen leviämistä, jos tähän saakka voimassa olleet varotoimet pidetään mielessä. Jos ihmiset viettävät aikaa ulkoilmassa, tartuntamahdollisuudet vähenevät.

Väestöllisessä kuvassa kaupunkien ja taajamien väentiheys laskee ihmisten siirtyessä mökeille, mikä voi osaltaan hidastaa viruksen leviämistä. Tässä auttaa hallituksen päätös peruuttaa kesän suuret joukkotapahtumat.

– Paikallisia pesäkkeitä varmasti voi syntyä, mutta näillä näkyminen koronan ensimmäinen aalto on painumassa alas. Mahdollisen toisen aallon saapumisesta ja sen vakavuudesta on vielä vaikea ennustaa, Vapalahti sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?