”Yksinäisyys on yhtä tappavaa kuin tupakka” – Millaisen hinnan Suomen vanhusväestö maksaa poikkeusoloista? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

”Yksinäisyys on yhtä tappavaa kuin tupakka” – Millaisen hinnan Suomen vanhusväestö maksaa poikkeusoloista?

Rajoituksilla suojellaan vanhuksia, mutta myös rajoituksilla on hintansa. On vielä liian aikaista sanoa, missä valuutassa se maksetaan.

Lippu puolitangossa Kallionsydän-hoivakodissa Kiuruvedellä 5. huhtikuuta 2020.­

13.5. 8:47

Nyt kun Suomessa valmistaudutaan rajoitustoimien osittaiseen purkuun, lasten kouluun paluuseen ja ravintoloiden aukeamiseen, vanhusten on vielä odotettava.

Suositus siitä, että yli 70-vuotiaat välttävät fyysisiä kontakteja, on voimassa toistaiseksi. Hoivakodeissa ei saa vierailla.

Se tarkoittaa oven ulkopuolelle jätettyjä kauppakasseja ja kuulumisten vaihtamista ikkunalasin läpi tästä pitkälle tulevaisuuteen.

Hinta on kova, mutta menee vuosia ennen kuin voidaan sanoa varmasti, missä valuutassa se maksetaan. Kuolleisuudessa? Itsemurhaluvuissa? Keuhkokuumeissa ja lonkkamurtumissa? Yksinäisyydessä?

– On sanottu, että kansanterveydellisesti yksinäisyys on yhtä tappavaa kuin tupakka, sanoo Anni Lausvaara, Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja.

Vanhustyön keskusliiton toiminnajohtaja Anni Lausvaara.­

– Viranomaisten ohjeissa joudutaan tasapainoilemaan itsemääräämisoikeuden ja suojeluvelvoitteen välillä. Täytyy kuitenkin luottaa asiantuntijoiden arvioihin siitä, että eristäytyminen on pienempi paha.

Toista vaihtoehtoa ei uskalla oikein edes ajatella. Kun koronavirus pääsi leviämään Attendon hoivakodissa Kiuruvedellä Pohjois-Savossa, hoivakodin 30 asukkaasta kuoli kolmannes vain viikon sisällä toisistaan.

– On pelottava skenaario, jos sama tapahtuisi laajemmin. Sen torjumiseksi pitää ottaa kaikki keinot käyttöön.

On syytä pitää mielessä, että käsiteltäessä Suomen yli 70-vuotiaita puhutaan hyvin epäyhtenäisestä joukosta ihmisiä.

Suomessa on noin 870 000 70 vuotta täyttänyttä ihmistä. Heistä vanhimmat ovat yli 110-vuotiaita, toisen sortokauden aikaan syntyneitä. Ikäeroa nuorimpiin on yli 40 vuotta.

Valtaosa 70 vuotta täyttäneistä asuu yhä kotonaan. Hoivakodeissa heitä on noin 45 000, suuri osa muistisairaita.

Siksi haasteet ovat moninaiset. Yhtenä uhkana on liikkumattomuus, jonka kerrannaisvaikutukset voivat olla dramaattiset. Se on yhteydessä tasapainon heikentymiseen, joka taas voi johtaa lonkkamurtumaan ja siitä edelleen yleiskunnon romahtamiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Lausvaara sanoo, että tämän takia on etsittävä ratkaisuja, kuinka iäkkäät pääsevät käyttämään palveluja samassa tahdissa kuin muutkin.

Tässä on osin onnistuttukin. Jo epidemian alussa moni kauppa alkoi avata ovensa tuntia aiemmin riskiryhmiin kuuluville asiakkaille.

Lappu Alepan ovessa Helsingin Kulosaaressa kertoo, että kello 7 ja 8 välillä kauppa on rauhoitettu riskiryhmien asioinnille.­

– Nyt kun kuntien kulttuuri- ja liikuntapalvelut avautuvat, täytyy miettiä, miten niitä tarjotaan turvallisesti riskiryhmille. Yli 70-vuotiailla ei kuitenkaan ole mitään kategorista ulkonaliikkumiskieltoa, kunhan vain muistaa huolehtia turvallisuudesta.

Lausvaara ottaa esimerkiksi Helsingin Pikku Huopalahdessa sijaitsevan palvelutalo Wilhelmiinan.

Kun kävi selväksi, että poikkeustila jatkuu vielä kuukausia, 120-paikkainen palvelutalo hankki huhtikuun lopussa pihaansa erikoisvarustellun kontin, jota nimitetään tapaamistuvaksi.

Kontissa on kaksi sisäänkäyntiä – yksi vanhuksille, yksi läheisille – ja keskellä ikkunallinen seinä, jonka läpi asukkaat ja vieraat voivat nähdä toisensa. Kontti on varustettu mikrofonilaitteistolla, jotta keskustelu lasin läpi sujuu huutamatta.

Lausvaara toivoo, että tämänkaltainen vanhusten huomiointi jatkuisi myös poikkeusajan jälkeen.

– Näistä kokemuksista voidaan ottaa oppia. Vaikkei olisi koronavirusta, influenssa tuppaa tulemaan joka vuosi. Sekin voi olla riskiryhmille kohtalokas.

Brittiläinen tiedelehti The Lancet julkaisi taannoin yhteenvedon tutkimuksista, joissa on selvitetty karanteenien psykologisia vaikutuksia.

Tutkimuksia on tehty ympäri maailmaa muun muassa sars- ja ebolaepidemioista, mutta on huomioitava, että niissä karanteenit olivat lyhytkestoisia ja koskivat pientä ihmisjoukkoa.

Monet vaikutuksista ovat ennalta-arvattavia. Pelkoa infektiosta, stressiä tarvikkeiden riittävyydestä ja toimeentulosta, turhautumista, tylsyyttä, hämmennystä, unettomuutta sekä vihaa.

Yllättävää on se, että vaikutukset voivat jatkua pitkään vielä karanteenin jälkeenkin, kuukausia tai jopa vuosia.

Esimerkiksi pekingiläisen sairaalan työntekijöitä koskevassa tutkimuksessa 9 prosentilla ilmeni masennusoireilua vielä kolme vuotta sarsiin liittyneen karanteenin jälkeen.

Punaisen ristin valmiusryhmän psykologi Ferdinand Garoff sanoo, etteivät tulokset eivät ole sovitettavissa nykytilanteeseen, ainakaan yksi yhteen.

Kriisipsykologi Ferdinand Garoff.­

Se, mitä aiemmista epidemioista voi oppia, on selkeäsanaisen tiedottamisen merkitys. Siinä Suomen hallitus on Garoffin mielestä onnistunut erinomaisesti.

– Se, että tiedotetaan avoimesti, selkeästi ja vastataan kysymyksiin, on ihan älyttömän tärkeää.

Se ensinnäkin lisää luottamusta viranomaisten päätöksiin. Garoff oli itse Sierra Leonessa ebolaepidemian aikaan 2014, ja siellä tiedotuksen jättämät aukot täyttyivät nopeasti väärällä tiedolla ja salaliittoteorioilla.

Myös yksilön jaksamisen kannalta on hyvä, jos hän kokee karanteenin olevan altruistinen teko – ohjeita noudattamalla suojellaan muita.

Toisin käy, jos karanteenin syitä ja merkitystä ei onnistuta perustelemaan riittävän hyvin. Ihmiset turhautuvat nopeammin ja karanteenista ei enää välitetä. Ohjeista aletaan lipsua.

– Esimerkiksi Yhdysvalloissa näkee tällä hetkellä, että rajoituksia kyseenalaistetaan, myös mielenosoituksin, sanoo Garoff.

Garoffin mukaan vanhusten kannalta Suomessa on nyt ongelmallista se, ettei heidän kohdallaan ole vielä pystytty puhumaan siitä, miten kauan fyysisiä kontakteja pitää vielä välttää.

– Jos tietäisi keston, silloin voisi tehdä esimerkiksi sellaisen päätöksen, että ainakin tuohon asti minä jaksan. Se helpottaisi hyvin paljon.

Asiantuntijapsykologi Juho Mertanen Mieli ry:stä nostaa esille saman asian.

Hän sanoo, että henkisen hyvinvoinnin keskeisiä tekijöitä ovat sosiaaliset suhteet ja tulevaisuuteen liittyvä hallinnan tunne. Poikkeusaikana molempia koetellaan etenkin, jos lähtötilanne on ollut heikko.

– Poikkeusolosuhteet kasvattavat hyvinvointieroja. Nähtäväksi jää, millainen tarve psyykkiselle jälleenrakentamiselle on epidemian jälkeen. Vanhusten yksinäisyys on ollut laaja ongelma jo ennen koronavirusepidemiaa.

Nyt vanhusten kohdalla olisi tärkeää, että poikkeusaikanakin saisi säilytettyä hallinnan ja pystyvyyden tunteet, sanovat Garoff ja Mertanen.

Sosiaalisten suhteiden ohella ne ovat ihmisenä olemisen kovaa ydintä.

Jos ennen epidemiaa on ollut esimerkiksi aktiivinen järjestötoiminnassa, luottamustehtävissä tai vaikkapa lastenlasten hoidossa, sellaisten menettäminen äkkirysäyksellä voi olla syvä järkytys. Voi tulla tunne, ettei enää kykene mihinkään, vaan on avuton.

– Siksi pitäisi löytää vaihtoehtoista tekemistä, josta syntyy tämä pystyvyyden kokemus. Joillekin se voi olla käsitöiden tekemistä, joka onkin nyt ilmeisesti lisääntynyt epidemian aikana. Tai sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä tai kirjoittamista, selostaa Garoff.

– Pääasia, että tekeminen olisi aktiivista. Esimerkiksi median passiivinen seuraaminen ei välttämättä luo pystyvyyden kokemusta.

Aiemmista tutkimuksista tiedetään myös, että karanteenissa olemiseen on voinut liittyä häpeää, niin kuin se olisi otsaan painettu stigma.

Sen takia karanteenissa olleet ovat vältelleet avun hakemista ja piilotelleet sairauksiaan.

Kumpikaan IS:n haastattelemista psykologeista ei osaa sanoa, voisiko tällaista tapahtua Suomen vanhusväestön kohdalla.

Garoff on taipuvainen ajattelemaan, että asia voi olla jopa päinvastoin. Kun iso joukko ihmisiä on samassa veneessä eikä kukaan ole erityisasemassa, leimaantumista tapahtuu vähemmän.

– On tärkeää, että myös sairastuneita – koronaan tai vaikka flunssaan – kohdellaan hyvin, etteivät ihmiset pelkää tuoda oireiluaan esille. Sekin vähentää leimaantumisen pelkoa.

Myös Mertanen uskoo, että poikkeusaika voi jopa helpottaa aiemmin piilossa olleiden vaikeuksien esiintuomista.

– Ja se, että pahoinvoinnista uskaltaa puhua, madaltaa avun saamisen kynnystä.

Kriisipuhelinten yhteystietoja

Suomenkielinen kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111

Kristelefon på svenska: 09 2525 0112, Mondag och onsdag kl. 16.00–20.00, tisdag, torsdag och fredag kl. 9.00–13.00

Arabian- ja englanninkielinen kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0113, ma ja ti klo 11.00–15.00, ke klo 13.00–16.00 ja 17.00–21.00 sekä to 10.00–15.00.

Chat-muotoiset palvelut: Solmussa-chat aikuisille ja senioreille, Sekasin-chat nuorille.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?