Kylmää ja sateista ainakin vappuun asti - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kylmää ja sateista ainakin vappuun asti

Julkaistu: 28.4. 7:19, Päivitetty 28.4. 7:19

Ajankohtaan nähden viileämpi sää jatkuu.

Suomen eteläpuolitse liikkuu matalapaine sateineen itään. Sade saattaa ulottua Länsi-Uudenmaan aivan rannikolle. Suomessa jatkuu viileä ja epävakainen sää.

Iltapäivä on laajalti pilvinen, ja paikallisia vesi- ja lumikuuroja tulee varsinkin maan länsiosassa ja keskivaiheilla. Lapissa jokunen vähäinen lumikuuro tulee lähinnä etelä- ja itäosassa.

Sää on viileä, päivälämpötila on laajalti viitisen astetta tavanomaista alempi.

Suunnilleen sama tilanne on pohjoisessa, missä ero tavanomaiseen on paikoin isompikin.

Koillistuulisen yön kuluessa on pakkasta, kaakossa nollakeliä. Maan kaakkoisosassa tulee jokunen lumikuuro.

Keskiviikkona on edelleen viileää ja epävakaista. Pilvisyys lisääntyy iltapäiväksi, mutta päivä on yleiskuvaltaan monin paikoin aiempia päiviä aurinkoisempi. Vesi- ja lumikuuroja tulee etenkin etelässä ja lännessä sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Koillisenpuoleinen ilmavirtaus heikkenee.

Myöskään torstai, vappuaatto, ei juuri tuo muutosta säähän. Selkeämmästä pakkasaamusta mennään etenkin sisämaassa selvästi runsaampaan pilvisyyteen iltapäivällä, kunnes illan mittaan taivas on jälleen selkeämpi. Sää on kuitenkin aiempia päiviä poutaisempi.

Euroopassa keskiviikkona läntisestä Euroopasta liikkuu sateita itäiseen Eurooppaan, mutta läntinen Eurooppa saa vähitellen uusia sateita lännestä. Suuressa osassa Espanjaa on kuitenkin poutaa ja aurinkoista.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?