HS: Kansanedustaja Ano Turtiaisen yritys sai 70 800 euron koronatuen – Turtiaisen toisella yrityksellä huomattavat velat

Ano Turtiaisen (ps) yritys sai tukea, sillä se on joutunut lomauttamaan työntekijöitään ja käynnistänyt hengityssuojaintuotannon.

Juvalainen kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) on ollut mukana monessa yrityksessä ennen kansanedustajan uraansa.

21.4.2020 17:53

Kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps) voimannostotuotteita myyvä Gometal-yritys on saamassa ely-keskukselta 70 800 euron koronatuen, kertoo Helsingin Sanomat.

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ely) myöntää avustuksen yrityksen kehittämistoimenpiteisiin.

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) tietokannan mukaan Turtiainen on yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Tiedoista ilmenee myös, ettei yritys ole toimittanut vuoden 2016 jälkeen kaupparekisteriin tilinpäätöstietoja, mutta Turtiaisen mukaan ne on toimitettu.

HS:lle Turtiainen kertoo omistavansa yrityksen osakkeista 50 prosenttia. Hän ei omien sanojensa mukaan tiedä tuesta muuta, kuin että se on haettu koronan aiheuttamien lomautusten ja muun muassa aloitetun hengityssuojaintuotannon takia.

Gometalilla ei ole HS:n mukaan maksuhäiriömerkintöjä, mutta jo toimintansa päättäneellä Turtiaisen Worlds Strongest Sport Oy:llä niitä on 32.

Saataviaan kaipaavat muun muassa verottaja ja Uudenmaan ely-keskus: verottaja kaipaa noin 31 000 euroa, ely-keskus 13 675.

Koronatuet aiheuttivat keskustelua jo eilen, kun kokoomusmeppi Petri Sarvamaan vaimon Sari Helinin Huono Äiti oy sai 100 000 euron korona-avustuksen laajennuttuaan elintarviketeollisuuden puolelle.

Maksimisumman yritys sai, sillä Huono Äiti oy haki Business Finlandin tukea 19. maaliskuuta, jolloin tukea saivat hakea muutkin kuin yli kuuden hengen yritykset. Tämä kriteeri muuttui myöhemmin.

Yksi tukea saaneista yrityksistä oli myös huutokauppakeisari Aki Palsanmäen ja hänen vaimonsa Heli Palsanmäen pyörittämä Hirvaskankaan Kauppahuone, jolle myönnettiin 100 000 euron tuki.

Moni kummasteli yrityksen saamaa tukea, sillä yritys on melko vakavarainen ja sillä on myös puskuria poikkeustilanteiden varalle.

– Sehän on Business Finlandin ehto, että yrityksen, jolle rahaa myönnetään, tulee olla vakavarainen. Eivät he varmasti ole antaneet rahaa millekään firmalle, joka menee konkurssiin, jos se on päivän kiinni. Se kuulostaa raa’alta, mutta heillä on tällaiset perusteet, Palsanmäki kommentoi Ilta-Sanomille aiemmin.

Hän myös painotti, että huutokauppayritys työllistää muita yrittäjiä tukisumman kautta, eikä se siis päädy vain pariskunnan taskuihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?