Kolumni: Hyve- ja pahepuolue kiistelevät korona­kalabaliikissa

Kiistely suojavarusteista on tarjonnut hämmentävän, vähemmän arvokkaan tuokiokuvan koronakriisin hoitoon, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

19.4.2020 8:00

Ei ole mitään muuta pelättävää kuin pelko itse, totesi Yhdysvaltojen presidentti Franklin Roosevelt virkaanastujaispuheessaan 1933. Nimetön, perustelematon ja epäoikeutettu kauhu halvaannuttaa niillä hetkillä, jolloin tarvittaisiin perääntymisen sijasta eteenpäin menoa. Sitkeät pelot tekevät myös koronasta vaikeamman. Ne antavat pandemialle ylitsepääsemättömän kompleksiset kasvot ja luovat helposti tyhjäkäyntiä silloin kun tarvittaisiin kirurgista käytännön työtä.

Koronassa heijastuvat monenlaiset pelot. Esimerkiksi pelko valtatasapainon nopeasta liikahduksesta sekä globaalisti että maiden sisällä.

Myös Suomessa media pohdiskeli viikon ajan valtasuhteita. Kenelle koronajohtajuus kuuluu? Miten parlamentarismi toteutuu? Pitäisikö presidentin roolin olla pelkästään esikuvallinen? Perustuslaki luo raamin, joka kannustaa ja loppujen lopuksi pakottaa yhteistyöhön.

Tämä on myös käytännössä hyvä. Tauti on sekä ulko- että sisäpolitiikkaa. Ilman ministerien ja presidentin yhteistyötä hallitusvalta ei toimi optimaalisen tehokkaasti.

Suomessa nousi ennen koronaa huoli oikeusvaltiokehityksestä Euroopassa. Se korostuu nyt poikkeusolosuhteissa. On loogista, että Suomen koronatoimissa on ollut korostuneesti esillä oikeusvaltiomallikkuus. Mutta taitavinkaan juristi ei yksin kykene lakikirjallaan voittamaan tätä haastetta. Koronaan ei kannata yhdistää lamauttavasti muita huolia ja pelkoja.

 Siihen, ettei suojavarusteita ole tarpeeksi, ei ole muuta teoriaa kuin käytännön niukkuus.

Peloista kumpuaa myös se, että suomalaiseen pandemiakeskusteluun liittyy kaksi yhtäaikaista mutta vastakkaista taipumusta. Tehdään välttämättömyydestä yhtäällä hyvettä ja toisaalla pahetta. Kummatkin tavat vaikuttavat koronakalabaliikissa kiihdyttäen toinen toistaan.

Hyveellistäjät vakuuttavat varautumisen olevan maailmanluokkaista, vaikka montaa asiaa on jouduttu äkkiä säätämään. Mutta takkuilun paljastuminen pelottaa. Koetaan hyvänä viestiä korkeaa varautumista, vaikka ongelmat olisivat kansalaisen näkökulmasta ymmärrettäviä. Helposti ajaudutaan tilanteeseen, jossa eri verukkeilla tehdään puutteista ikään kuin hyveitä ja mallikkuuden osoituksia.

Vedotaan esimerkiksi tutkitun tiedon puutteeseen, tehdään räätälöity teoria, jossa puutteet ovat suunnitelman mukaisia tai puutteet ovatkin asioiden tekemistä järjestyksessä ja oikea-aikaisesti. Mutta siihen, ettei suojavarusteita ole tarpeeksi, ei ole muuta teoriaa kuin käytännön niukkuus. Haasteiden kanssa kamppailu brändätään kuin oppikirjan seuraamiseksi.

Tämä kiihdyttää paheellistajia. He pohjimmiltaan tietävät, että puutteet ovat seurausta tilanteen ennakoimattomasta monimutkaisuudesta, mutta haluavat nähdä puutteissa tai linjanmuutoksissa syvempää tunarointia, kyvyttömyyttä. Pelätään, että epäonnistuminen yhdessä kohdin heijastelee jotain salattua olemuksellista ammattitaidottomuutta, joka kiihdyttää taudin leviämistä.

Kokonaisuudessaan tämä hyve/pahe-polarisaatio on melko hampaatonta keskustelua. Kansalaiselle jää heikko ja epärealistinen kuva kokonaisuudesta. Kiistely esimerkiksi suojavarusteista on tarjonnut hämmentävän, vähemmän arvokkaan tuokiokuvan kriisiin.

Korona suosii nöyriä johtajia, joita meillä onneksi on. Nöyrä asettaa omat poliittiset tarkoitusperänsä ja pelkonsa kauaksi taustalle ja hyväksi havaitut taudintorjuntatavat keskiöön.

Mitä enemmän tarkoitushakuisuus-, perustuslaki-, vallananastus- ja talouspelkoja yhdistellään kokonaispelkokertoimeksi, sitä mahdottomampi koronahaasteesta on kahlata yli kuivin jaloin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?