Psykiatri kertoo, mikä eristyksessä on kaikkein raskainta ihmis­mielelle: ”Sen takia esimerkiksi vankila­tuomio on aikoinaan keksitty” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Psykiatri kertoo, mikä eristyksessä on kaikkein raskainta ihmis­mielelle: ”Sen takia esimerkiksi vankila­tuomio on aikoinaan keksitty”

Rajoitustoimet aiheuttavat jonkinlaista psyykkistä oireilua, asiantuntija uskoo.

Julkaistu: 17.4. 9:12

Yksinäisyyttä seuraa ahdistus, jota seuraa masennus.

Mitä siitä seuraa, että sosiaalisia kontakteja rajoitetaan toden teolla? Kuinka kauan ihmismieli jaksaa poikkeusoloja?

– Kaikkein raskainta ihmismielelle on se, että hänet jätetään sosiaalisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Sen takia esimerkiksi vankilatuomio on aikoinaan keksitty, sanoo psykiatri Kristian Wahlbeck, joka toimii Suomen Mielenterveysseuran Mieli ry:n kehitysjohtajana ja THL:n tutkimusprofessorina.

Kaari on yleensä tämä: yksinäisyydestä seuraa ahdistusta, kun pelkoja ei voi jakaa muiden kanssa. Jos ahdistus pitkittyy, seuraa lannistumisen, toivottomuuden ja masennuksen tunteita.

Kuinka nopeasti se tapahtuu on hyvin yksilöllistä, sillä aiemman psykologisen kuorman määrä vaihtelee suuresti ihmisten kesken. Jotkut tuntevat seuraukset päivissä, toisilla menee kuukausia tai jopa vuosia.

Poikkeusoloja on eletty nyt kuukausi, eikä niiden päättymisestä ole tietoa. Jos kontaktien välttely jatkuu kuukausia, aika on pitkä etenkin lapsille, jotka tarvitsevat tovereiden seuraa jo kehityksensä tueksi. Wahlbeck kantaa huolta turvattomissa kotioloissa kasvavien lasten lisäksi etenkin ikäihmisistä ja vakavista mielenterveyden ongelmista kärsivistä.

Jaksaminen poikkeusoloissa on hyvin yksilöllistä.

Avohoito on suurelta osin siirtynyt etäpalveluiksi, mikä on tälle haavoittuvalle ryhmälle erityisen hankalaa. Wahlbeckin mukaan on hyvin tavallista, ettei heillä ole älypuhelimia tai taitoja käyttää videopuheluja.

– Joudutaan turvautumaan tavanomaisiin puheluihin. Silloin kontakti hoitavan henkilön ja tukea saavan välillä jää kyllä vaillinaiseksi.

Etäyhteyksiä on pyritty tuomaan mukaan palveluihin jo ennen koronaa, psykiatrian professori Erkki Isometsä huomauttaa. Niille on tarvetta esimerkiksi pitkien välimatkojen Lapissa.

Kaikkeen teknologia ei kuitenkaan sovellu. Yksinäisen ja monisairaan vanhuksen avuntarvetta on vaikea tyydyttää etäyhteyksillä.

Jonkinlaista oireilua koronavirusepidemian vuoksi asetetuista poikkeusoloista varmaankin seuraa, Wahlbeck arvelee. Hän ei kuitenkaan usko, että poikkeusolot aiheuttaisivat uusia mielenterveyden häiriöitä tai merkittävästi pahentaisivat jo olemassa olevia.

Mielenterveyden häiriöiden esiintyvyys on lopulta varsin vakio. Tässä ajassa ihmisiä suojaavat teknologian mahdollistama yhteydenpito ja tietoisuus siitä, että olemme kaikki samassa veneessä. Suomalaiset ovat myös varsin hyvin tietoisia siitä, että omasta hyvinvoinnista pitää yrittää huolehtia.

Wahlbeck ei siis usko, että lääke muuttuu pahemmaksi kuin itse tauti.

– Toistaiseksi nämä toimet ovat kyllä puolustettavissa.

Myöskään Isometsä ei odota, että poikkeusolot aiheuttaisivat uusia mielenterveyden ongelmia niille, joiden elämä jatkuu rajoituksista huolimatta melko ennallaan. Kriisi kuitenkin kohtelee ihmisiä hyvin eri tavoin. Vaikeasti sairas yksinäinen vanhus on hyvin erilaisessa asemassa kuin terveet aikuiset, jotka voivat hyödyntää verkon viriketulvaa.

Läsnäoloa on vaikea korvata etäyhteyksillä.

Isometsä pitää perusteltuina huolia siitä, kärjistyykö väkivallan uhka kodeissa ja poistaako etätyö pidäkkeitä jatkuvalta päihteidenkäytöltä. Lisäksi hoitoa ei ehkä haeta niin herkästi kuin olisi syytä, ja jo alkanee hoidon jatkuminen voi vaarantua.

THL:n tutkimusprofessori Jaana Suvisaari nostaa esille myös sen, että suomalaiset pelkäävät nyt hakeutua terveydenhuoltoon koronavirustartunnan pelon vuoksi.

– On siis huoli, että muut terveysongelmat eivät nyt tule riittävän hyvin hoidetuiksi, kun huoli koronavirustartunnan saamisesta estää ihmisiä hakeutumasta hoitoon tavalliseen tapaan, Suvisaari toteaa.

Poikkeusolot tuntuvat erityisen kuormittavilta siksi, ettemme tiedä, kauanko ne kestävät, sanoo sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa. Emme voi säännöstellä voimiamme niin kuin urheilija, joka romahtaa maaliviivan ylitettyään.

Hallamaa arvelee, että monet ”asiakeskustelut” ovat itse asiassa kollektiivista oireiluamme. Hän mainitsee keskustelun siitä, ketkä pääsisivät tehohoitoon ja ketkä eivät, jos paikoista tulisi pulaa.

– Halutaan keskustelemalla ottaa asia haltuun ja varmistaa, että minua ei ainakaan jätetä veneen ulkopuolelle, Hallamaa kuvaa.

Hän on itse joutunut huomaamaan, kuinka voimakkaasti fyysinen etäisyys vaikuttaa muistisairaan vanhuksen kuntoon. Puhelimessa puhuminen ei ylläpidä sitä samoin kuin oikea tapaaminen.

Hän ei kuitenkaan tuomitse asetettuja rajoituksia. Kyse on tappavan taudin torjunnasta eikä rajoitusten oikeaa tasoa voi tietää etukäteen.

– Tämä tilanne on monella tavalla traaginen. Tehtiinpä mitä hyvänsä, se on joltain kannalta onneton.

Kriisit ovat erilaisia ja niin myös ryhmädynamiikka niiden aikana, sanoo kriisiaikojen mielialoihin perehtynyt historiantutkija ja tietokirjailija Tuomas Tepora. Tyypillinen kriisin anatomia on kuitenkin löydettävissä.

Ensin iskee epäusko. Kun kriisi sitten otetaan tosissaan, puhkutaan jonkin aikaa yhteishenkeä. Sitä seuraa väsymys, jota säestää normista poikkeavan käyttäytymisen kyttääminen. Viimeistään kriisin lauetessa aletaan etsiä syyllisiä ja syntipukkeja.

Kun lopulta palataan arkeen, monet kriisin opetukset unohtuvat. Muisto yhteishengestä kuitenkin jää.

Tepora löytää yhteneväisyyksiä koronakriisistä ja talvisodasta. Myös sodan alkaessa tuntui, että uhka tulee ulkoa ja suomalaiset ovat kaikki samassa veneessä. Yhteishengen laannuttua alettiin tehdä poliisille ilmiantoja mahdollisista vakoojista, siinä missä nyt saatetaan kytätä muiden mökkeilyä.

Mielenterveyden häiriöistäkin tiedetään jotakin – kotirintamalla ne mitä ilmeisimmin vähenivät talvisodan aikana.

Ilmiötä selittänee työvelvoite. Moni siihen asti itsensä ulkopuoliseksi kokenut tunsi pääsevänsä taas mukaan yhteiskuntaan, kun sai vaikkapa villasukkien neulomisesta tai lumen luomisesta merkitykselliseltä tuntuvaa tekemistä ja sitä kautta arvostusta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?