S/s Wapun laivaemäntä Helena todisti, kuinka natsikiväärin perä murskasi pikkupojan pään – suomalaisten merenkulkijoiden vaiettu historia keskitysleireillä päätyi kirjaan - Kotimaa - Ilta-Sanomat

S/s Wapun laivaemäntä Helena todisti, kuinka natsikiväärin perä murskasi pikkupojan pään – suomalaisten merenkulkijoiden vaiettu historia keskitysleireillä päätyi kirjaan

Suomalaisille merimiehille annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko he siirtyisivät hakaristilipun alle tai heidät teljettäisiin keskitysleirille.

Pertti Rönkkö kertoo, että saksalaiset tarjosivat vangitsemilleen suomalaisille mahdollisuutta siirtyä ”Führerin” palvelukseen saksalaisille laivoille. Vaihtoehdoksi annettiin keskitysleiri.

14.4.2020 6:04

Berliinissä asuva toimittaja Pertti Rönkkö tutustui suomalaisten merenkulkijoiden kohtaloihin natsi-Saksan keskitysleireillä työskennellessään Merimies-lehdessä. Hän tiivistää selvityksensä tulokset uutuuskirjaansa Aselevon maksumiehet (Atena).

Teos sisältää paljon uutta niillekin, jotka tuntevat Suomen sotahistoriaa. IS kysyi kirjan tekijältä, miten hän pääsi aiheen jäljille.

– Toimiessani Suomen Merimies-Unionin Merimies-lehden toimittajana 1970–1980 -lukujen vaihteessa tapasin ja kuuntelin silloin joidenkin Saksassa vangittuina olleiden merimiesten tarinoita. Asia jäi kaivertamaan mieltä ja herätti kiinnostuksen, Pertti Rönkkö kertoo Ilta-Sanomille.

– En ollut kuullut enkä lukenut aikaisemmin näistä tapahtumista. Työkaverinani ammattiliiton toimistossa oli liiton opintosihteeri ja toimittaja, itsekin sota-aikana merillä työskennellyt Pekka Kinnari.

Kinnari kannusti Rönkköä jatkamaan

– Hän oli kerännyt talteen tietoja merimiesten kohtaloista sekä laatinut luetteloita laivoista ja niiden miehistöistä. Suurin osa heistä oli Merimies-Unionin jäseniä. Pekka myös tallensi merimiesten kertomuksia suunnitteilla olevaa kirjaansa varten.

Kinnarin jäätyä eläkkeelle Rönkkö ja Kinnari tapasivat toisiaan aiheen ympärillä.

– Kun Pekka Kinnari sairastui, ja voimat eivät riittäneet enää kirjoittamiseen, hän innosti minua jatkamaan asian tutkimista ja kertomaan useimmille suomalaisille lähes tuntemattomaksi jääneistä tapahtumista.

– Pekalta saamani arkistomateriaali toi tärkeän ja olennaisen lisän omaan aineistooni sekä siihen materiaaliin, minkä sain käyttööni Merimies-Unionilta. Kiinnostusta teemaan lisäsi Merimies-Unionin legendaariseen puheenjohtajan Niilo Wällärin omaelämänkertakirja Antoisia vuosia, jossa hän kuvasi väkevällä tavalla ammattiliiton äärimmäisen kriittisestä suhtautumisesta Saksan ja Suomen aseveljeyteen ja natseihin.

Danzigissa, nykyisessä Puolan Gdanskissa sijaitsi yksi natsi-Saksan suurimmista Itämeren-satamista.

Tämä kirjan esittelyn toteamus oli esimerkiksi järisyttävä: Suomalaisille merimiehille annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko he siirtyisivät hakaristilipun alle tai heidät teljettäisiin keskitysleirille. Suurin osa valitsi keskitysleirin. Miten tämä paljastui kirjaa tehdessäsi?

– Miehistöön ja päällystöön kuuluneet merenkulkijat kertoivat alusten takavarikoinnin ja vangitsemisen tulleen yllätyksenä, vaikka Suomen ja Saksan välirikko oli ollut aavistettavissa. Muutama laiva lähetettiin Saksaan vielä välirikon jälkeen, Rönkkö kertoo.

– Saksalaiset tarjosivat miehittämissään Norjassa ja Alankomissa sekä Danzigissa ja muualla Saksan rannikolla vangitsemilleen suomalaisille mahdollisuutta siirtyä ”Führerin” palvelukseen saksalaisille laivoille tai muihin töihin. Vaihtoehdoksi annettiin keskitysleiri, Rönkkö sanoo.

Hän kertoo, että vaikka keskitysleirit eivät olleet vielä tuolloin suuria uutisaiheita, niin merimiehillä oli silti käsitys siitä, mitä leirille vieminen käytännössä merkitsisi.

– Natsien menetelmistä oli kiirinyt eri teitä pelottavaa tietoa. Keskitysleiriuhkauksesta huolimatta vain ani harva merimies tarttui saksalaisten työpalvelutarjoukseen. Natsien kanssa kimppaantuminen tuntui suomalaisista merimiehistä vastenmieliseltä.

Pertti Rönkön kirja Aselevon maksumiehet julkaistaan tänään tiistaina.

Taustalla vaikutti Rönkön mukaan nopeasti vääräksi osoittautunut luulo, että vaikka saksalaiset kiristävät ja uhkaavat keskitysleirillä, niin lopulta suomalaisia kohdellaan kuitenkin kansainvälisten lakien ja sopimusten edellyttämällä tavalla internoituina.

– Merimiesten kuvaukset oloistaan ja kohtelustaan Pölitzin ja Stutthofin keskitysleireillä ovat silminnäkijätietoa Hitlerin Saksan julmuudesta vankeinaan ja vähempiarvoisinaan pitämiään kohtaan. Haastatteluja tehdessäni ja aineistoa tutkiessani en voinut olla ajattelematta, että monet keskitysleireille joutuneista suomalaisista merimiehistä olivat tuolloin juuri rippikoulun käyneitä poikia, vasta lapsia, hän sanoo.

Millaiseen aineistoon teos perustuu?

– Kirja pohjautuu pääosin pitkän ajan kuluessa tekemiini vankeina olleiden merenkulkijoiden haastatteluihin, s/s Mercatorissa perämiehenä toimineen Ingmar Frerikssonin Stutthofissa vartijoilta piilossa pitämään päiväkirjaan sekä Merimies-Unionin ja Pekka Kinnarin yksityisarkiston asiakirjoihin. Tärkeä osa kirjassa on Norjassa saksalaisten vangiksi joutuneen Martti Finnbergillä, joka kirjoitti kokemuksistaan yksityiskohtaisesti heti Suomeen pakattuaan, Rönkkö kertoo.

– Taustaa löysin myös Merimies-Unionin puheenjohtaja Niilo Wällärin muistelmista, Kansallisarkiston julkaisuista sekä Timo Soukolan kirjoittamasta Merimies-Unionin historiasta. Joistakin vangittujen merimiesten vaiheista kantautui pikku-uutisia myös eräisiin ajankohdan lehtiin.

S/s Wappu oli yksi saksalaisten kaappaamista suomalaisista rahtilaivoista.

Kenen merimiehen tarina olisi sinusta koskettavin?

– Kaikkien haastattelemieni ja kokemuksistaan muilla tavoilla kertoneiden merimiesten silminnäkijäkuvaukset ovat koskettavia. He joutuivat kokemaan lähietäisyydeltä natsi-Saksan sekasortoiset ja hengenvaaralliset loppuhetket sekä näkemään neuvostosotilaiden ja puolalaisten käsiin joutuneiden saksalaisten siviilien hädän, hän sanoo.

Merimiesten kokemusten kautta avautuu Rönkön mukaan historiallisiin tapahtumiin ainutkertainen ja intiimi näkökulma.

– Erityisen vaikuttava on muiden muassa on s/s Wapun laivaemännän Helena Papusen tarina, jossa hän kertoo, miten päätti olla enää itkemättä jouduttuaan seuraamaan, miten saksalainen sotilas murskasi kiväärin perällä isänsä vieressä vankikolonnassa marssineen väsyneen pikkupojan pään.

– Itku meinasi purskahtaa kuitenkin myöhemmin vapauttamisen hetkellä sen jälkeen, kun suomalaiset olivat selvinneet sodan loppupäivien ehkä traagisimmasta lopputaistelusta ja matkustaja-alus Cap Arconan tuhosta brittisotilaiden iskettyä aluksen kimppuun ja vallattua saksalaisilta Neustadtin kaupungin. Koskettava on myös keskitysleirin heikentämien suomalaispoikien kertomus, kuinka lähestyvän rintaman piristämät riuskat venäläiset ja ukrainalaiset naisvangit auttoivat heitä selviytymään saksalaisten määräämästä juoksuhaudan kaivamisurakasta, Rönkkö kertoo.

Mitä muuta kiinnostavaa kirjan lukijaa odottaa?

– Merimiesten kokemusten kautta ei avaudu pelkästään Suomen sotahistorian ehkä vähiten tunnettu tapahtumasarja vaan myös heidän omat tuntemuksensa ja ajatuksensa Saksan keskitysleireillä, pakkotöissä sekä paljon tuuriakin vaatineesta hengissä pysymisestä toisen maailmansodan rintamien välissä sodan viimeisillä hetkillä.

– Jännittäviä ja mielenkiintoisia ovat myös heidän kertomuksensa koukeroisesta paluumatkasta Suomeen sodan raunioittaman Neuvostoliiton halki. Kirjassa kerrotaan oheiskertomuksena myös useimmille suomalaisille täysin tuntemattomasta operaatiosta, jossa ehkäpä pian itse keskitysleirille joutuneet merenkulkijat pelastivat juutalaisia saksalaisvainon kynsistä salakuljettamalla heitä pieninä ryhminä laivojensa lastiruumissa Suomen kautta Ruotsiin, Rönkkö kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?