Uusi kirja kumoaa yleisen harha­luulon maailman tunnetuimmasta murha­mysteeristä – Palkitun historioitsijan mukaan Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden arvailu pitäisi jo lopettaa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Uusi kirja kumoaa yleisen harha­luulon maailman tunnetuimmasta murha­mysteeristä – Palkitun historioitsijan mukaan Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden arvailu pitäisi jo lopettaa

Julkaistu: 10.4. 15:07

Vastoin yleistä käsitystä kaikki Viiltäjä-Jackin uhrit eivät olleet prostituoituja, sanoo historioitsija Hallie Rubenhold.

Skype-ohjelma piipittää jossain päin Lontoota videopuhelun merkiksi.

Puhelu hyväksytään ja kannettavan tietokoneen ruudulle ilmestyy pinkkiin neuleeseen pukeutunut vaaleahiuksinen nainen.

Kuva näkyy, mutta ääni pätkii. Keskustelun alku on juuri niin tahmea kuin voitte kuvitella.

– Hei! Hei? Toimiiko tämä? Hei!

– Hei! Mitä sanoit, kuva jäätyi hetkeksi?

– No nyt, no nyt, nyt toimii.

Nainen ruudulla on Britanniassa asuva historioitsija Hallie Rubenhold ja tämä on hänen koronaviruksen aikainen kirjakiertueensa.

Historioitsija Hallie Rubenhold (s. 1971) on syntynyt Los Angelesissa, Yhdysvalloissa. Hän on asunut pitkään Britanniassa ja työskennellyt muun muassa National Portrait Galleryn kuraattorina.

Haastatteluhetkellä Rubenholdin pitäisi olla markkinoimassa Viiltäjä-Jackin uhreista kertovaa kirjaansa Helsingissä, mutta virus perui kaikki matkat hamaan tulevaisuuteen.

– Olin odottanut Helsingin-matkaa vuoden! Se on niin hurmaava pikkupääkaupunki, Rubenhold sanoo harmistuneena.

Rubenholdin teoksen nimi on The Five, suomeksi Viisi.

Palkittu teos julkaistiin englanniksi vuosi sitten ja tähän mennessä se on käännetty yli kymmenelle kielelle. Suomennos ilmestyi äskettäin maaliskuussa.

Kirja on voittanut muun muassa 50 000 punnan Baillie Gifford -palkinnon ja Britannian yleisradioyhtiö BBC kaavailee tekevänsä kirjan pohjalta tv-sarjan.

Kirjan nimi viittaa vuonna 1888 Lontoota kauhun vallassa pitäneen sarjamurhaajan, Viiltäjä-Jackin, varmoina pidettyihin viiteen uhriin eli Mary Ann ”Polly” Nicholsiin, Annie Chapmaniin, Elizabeth Strideen, Catherine Eddowesiin ja Mary Jane Kellyyn.

Rubenhold keskittyy teoksessaan heidän tarinoihinsa. Millaisiin oloihin naiset syntyivät? Keitä he olivat? Kuinka he päätyivät Lontoon Whitechapeliin, missä heidät surmattiin?

Taustatöitä tehdessään Rubenhold yllättyi, kuinka vähän uhreista oli kirjoitettu aiemmin. Whitechapelin murhista on kuitenkin kirjoitettu enemmän kuin mistään muusta rikoksesta.

Historioitsija mainitsee esimerkkinä muutama vuosi sitten ilmestyneen mammuttimaisen Viiltäjä-teoksen They All Love Jack.

– Yli 800-sivuisessa kirjassa oli yhteensä ehkä neljä sivua näistä naisista. Se on niin tyypillistä ja vähättelevää. Ilman heitä Viiltäjä-Jackin legendaa ei edes olisi.

Rubenholdin kirja onkin pohjimmiltaan teos viktoriaanisen ajan naisista.

Tärkeänä osana tarinaa on myös miljöö, Lontoon East End ja Whitechapel, joka oli 1800-luvun lopulla viheliäinen rotanloukko. Sinne oli ahtautunut lähes 80 000 asukasta.

Englantilainen tutkija-filantrooppi Charles Booth jakoi asukkaat ”joitakin keskiluokkaisia poikkeuksia lukuun ottamatta” köyhiin, hyvin köyhiin ja puolirikollisiin.

Rubenhold kertoo, ettei yksikään viidestä naisesta syntynyt Whitechapelissa – jokainen päätyi sinne kodittomaksi pitkän henkilökohtaisen syöksykierteen, perheongelmien, avioeron tai huonon onnen seurauksena.

Esimerkiksi ”Pitkäksi Liziksi” kutsuttu Elizabeth Stride tuli niinkin kaukaa kuin Stora Tumlehedista, Ruotsista. Suku oli nimeltään Ericsson.

Huonomaineisella alueella sijaitsi myös Lontoon ”kamalimmaksi kaduksi” valittu Dorset Street. Paikallisen poliisin mukaan se oli tunkio, jonne olivat päätyneet ”kaikkein huonoimmat ja alhaisimmat”.

Viiltäjä-Jackiä käsittelevissä kirjoissa, artikkeleissa, elokuvissa ja sarjoissa toistetaan usein jo lähtökohtana, että viisi uhria elättivät itsensä tällä ihmisten tunkiolla myymällä seksiä.

Todisteiden valossa tämä ei pidä paikkaansa, sanoo Rubenhold.

Se on havainto, joka muuttaa käsityksen maailman tunnetuimmasta murhasarjasta täysin.

Monet suosituimmista teorioista Viiltäjä-Jackin henkilöllisyydestä rakentuvat sen ajatuksen ympärille, että kyseessä oli nimenomaisesti prostituoituja vihaava raivohullu.

Rubenholdin kolme vuotta kestäneiden selvitysten mukaan viidestä uhrista kuitenkin vain kaksi oli kiistatta seksityöläisiä.

Virhepäätelmään vaikutti ensinnäkin se, että suurin osa uhreista löydettiin pimeiltä kujilta ja toiseksi se, että ruumiinavauksissa naisten todettiin kuolleen puoliksi makuulla. Ainoa, jota ei löydetty kadulta, oli viides uhri Mary Jane Kelly. Hänet silvottiin sänkyynsä.

Viiltäjän ajateltiin houkutelleen naiset syrjäisille kujille seksiä varten ja sitten surmanneen heidät.

Rubenhold huomauttaa, että ainakin kolmen uhrin tiedettiin nukkuvan öitään kaduilla, ja kun heidät tapettiin, heillä ei ollut ollut rahaa asuntolaan.

– Ilmeisin johtopäätös jäi poliisilta tekemättä: Viiltäjä iski naisten kimppuun heidän nukkuessaan.

Tämä virhe johti vääriin painotuksiin tutkinnassa ja saattoi osaltaan ratkaista sen, ettei tappaja jäänyt koskaan kiinni.

Teoria prostituoitujen silpojasta oli kuitenkin liian sopiva kyseenalaistettavaksi. Whitechapelin prostituoidut olivat pohjasakkaa, turvallisen etäisyyden päästä keskiluokan elinpiiristä.

Kärkkäimmissä mielipiteissä uhrien katsottiin ansainneen kohtalonsa. Eräskin siirtomaaviraston vanhempi virkamieskin kiitteli kirjeessään The Timesille ”tuntematonta kirurgian neroa”, joka siivosi East Endia sen paheellisista asukkaista.

– Se toimi opetuksena silloiselle yhteiskunnalle. Ja se opetus oli, että pahoja naisia rangaistaan, sanoo Rubenhold.

Historioitsija kertoo hämmästyneensä, kuinka moni Viiltäjä-harrastaja – niin sanottu ripperologi – rakastaa tuota narratiivia, kertomusta, myös nykypäivänä.

Hallie Rubenhold teki kirjaansa runsaan kolmen vuoden ajan. Englanniksi teos ilmestyi vuonna 2019.

Rubenhold kertoo alkaneensa saada vihapostia jo kuukausia ennen kuin hänen kirjansa edes julkaistiin.

Häntä syytettiin valehtelusta, todisteiden vääristelystä ja Me too -kampanjoinnista historiantutkimuksella.

– Se oli aivan hullua! Kun kirjani valittiin Waterstones-kirjakaupassa kuukauden kirjaksi ja kirjoitin heidän pyynnöstään blogin, teksti veti kiihkoilijoita puoleensa kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Minua verrattiin holokaustin kieltäjään David Irvingiin, sanoo Rubenhold naurahtaen.

– Kysyttiin, että kuka helvetti minä kuvittelen olevani. Monet vihapostin lähettäjistä olivat vanhempia miehiä, jotka olivat selkeästi aloittaneet vapaaehtoisen eristäytymisen jo kauan ennen koronavirusepidemian puhkeamista.

Toisaalta Rubenhold ymmärtää palautteen määrän. Britanniassa Viiltäjä-mysteeristä on paisunut teollisuudenala murhapaikkakierroksineen ja oheistuotteineen. Intohimoisimmat harrastajat ovat kehitelleet omia teorioitaan murhaajasta kymmeniä vuosia.

– He ovat lukeneet samat vanhat kirjat uudelleen ja uudelleen, ja sitten keskustelleet niistä keskenään samoilla foorumeilla. Teorioista on tullut niin iso osa heidän identiteettiään, että he kuvittelevat omistavansa Viiltäjä-Jackin.

– Ja minä taas olin nainen, joka tuli yhteisön ulkopuolelta kertomaan, että te olette väärässä.

Jottei kirjasta jäisi väärää käsitystä, niin Rubenhold ei ole löytänyt mitään uutta, mullistavaa lähdettä yli 130 vuoden takaisille tapahtumille.

Ei salattua tietoa, ei yllättäen esiin putkahtaneita aikalaispäiväkirjoja.

Rubenholdin työ on perustutkimusta, jonka pohja rakentuu erilaisille rekistereille, viranomaisasiakirjoille, epäluotettavien tai ristiriitaisten lähteiden eliminoimiselle ja spekulaation välttämiselle.

Rubenhold puhuukin kirjastaan ”eettisenä true crimena”.

Siksi hän ei halua arvailla Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyttä. Häntä ei edes kiinnosta se, sillä kova todistusaineisto murhaajasta on hävinnyt kauan sitten.

Rubenhold mainitsee varoittavana esimerkkinä rikoskirjallisuuden kärkinimen Patricia Cornwellin, joka pyrki teoksessaan Murhamiehen muotokuva (2002) todistamaan Viiltäjä-Jackin olevan todellisuudessa impressionisti Walter Sickert.

Vaikka tarina verenhimoisesta taidemaalarista oli vetävä, todistusaineisto jäi heikoksi ja aikajana reikäiseksi kuin emmentaljuusto.

– Cornwell käytti selvitykseensä miljoonia dollareita. Tappajan henkilöllisyyttä ei pysty päättelemään sanomalehtiarkistoja selailemalla. Se on yksinkertaisesti mahdotonta, sanoo Rubenhold.

– Siksi Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden arvailu pitäisi jo lopettaa.

Näin ei kuitenkaan käy. Sarjamurhat tapahtuivat samoihin aikoihin, kun Bram Stoker kirjoitti kreivi Draculasta, Arthur Conan Doyle mestarietsivä Sherlock Holmesista ja Robert Louis Stevenson pimeän puolensa piinaamasta tohtori Jekyllistä.

Fiktiivisten mysteerikertomusten nosteessa Viiltäjä-Jackista tuli lähes yliluonnollinen olento, jonka tumma hahmo kulkee ikuisesti kuvitelmien Lontoon sumussa ja kelmeissä kaasuvaloissa.

Viiltäjän hahmo Albert ja Allen Hughesin ohjaamassa elokuvassa From Hell.

Rubenholdin mukaan on melkein unohdettu, että Viiltäjä-Jack oli oikea henkilö, joka surmasi oikeita ihmisiä.

Hän surmasi 43-vuotiaan Pollyn, joka oli sepän tytär. 47-vuotiaan Annien, jonka lapset kärsivät äidin alkoholismista. 44-vuotiaan Elizabethin, joka tuli siirtolaisena Ruotsista Englantiin 22-vuotiaana. 46-vuotiaan Catherinen, joka tatuoi kyynärvarteensa rakastettunsa nimikirjaimet.

Viimeisenä kuoli noin 25-vuotias luksusprostituoitu Mary Jane, joka kertoi elämästään useita eri versioita ja jonka oikeaa nimeä ei tiedetä vieläkään.

Catherine Eddowesin hauta City of London -hautausmaalla.

– Heidän tarinansa ovat tärkeitä monesta syystä. Ensinnäkin siksi, että heidän kokemansa asiat ovat yhä ajankohtaisia. Parisuhdeväkivalta, kodittomuus, addiktiot, siirtolaisuus, ihmiskauppa.

– Ja toiseksi siksi, että emme ole olleet kiinnostuneita heidän elämästään aiemmin. He ovat olleet vain merkityksettömiä naisia. Emme ikinä voi selvittää Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyttä, mutta pystymme muistamaan hänen uhrejaan.

Hallie Rubenhold: Viisi – Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit (Atena). Ilmestynyt maaliskuussa 2020. Suomentaja Mari Janatuinen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?