Parkanossa syntynyt Tiina Jylhä oli vielä parisenkymmentä vuotta sitten yksi maamme kuuluisimmista seksisymboleista ja kohukaunottarista.
Nykyään kauneusyrittäjänä toimiva ja Suomen hengityssuojainkauppoihin osallistunut Jylhä tuli aikanaan tunnetuksi pornolehti Hustlerin pr-päällikkönä ja perustettuaan Suomen ensimmäisen seuralaispalvelun Escort Servicen.
Escort Servicen Jylhä päätti lakkauttaa, sillä seksipalvelujen kysely ja alan huonontunut maine saivat hänet luopumaan palvelun pyörittämisestä.
– Firma menetti imagonsa. Kysyntäkin väheni, kun alalle tuli seksiä myyviä yrittäjiä, Jylhä kommentoi Ilta-Sanomille vuonna 1997.
Hänen yrityksessään työskenteleviltä oli kielletty seksin harrastaminen työajalla.
Mallinakin toiminut Jylhä poseerasi myös itse Hustlerissa. Jylhä oli vuoden 1997 tammikuun numeron kansityttö – kansikuvassa hänellä oli yllään musta pvc-puku.
Hustlerin kannessa Jylhää luonnehdittiin tuolloin ”Madame Hustleriksi” ja Jylhää kutsuttiin julkisuudessa myös ”seksin papittareksi”.
Tiina Jylhä saapuu Helsingin käräjäoikeuteen 16. huhtikuuta 2007.
Kauneusalalle Jylhä siirtyi ennen vuosituhanteen vaihdetta aluksi konsulttina ja sittemmin yrittäjänä. Hän perusti The Look -klinikan 1990-luvun lopulla.
Jylhän ympärillä kohistiin 2002, kun hänen ex-miehensä Tero Pusenius etsintäkuulutettiin veropetosjutun päätekijänä ja Jylhä itse hakeutui henkilökohtaiseen konkurssiin, kun hän oli jättänyt maksamatta vuosia vanhasta autopetoksesta tuomitut vahingonkorvaukset.
– Loppujen lopuksi konkurssi oli oma valinta. Vaihtoehtoja ei ollut. Henkisesti se oli kaikkein rankinta. Konkurssi-sanakin kuulostaa niin pahalta, paljon pahemmalta kuin se oikeasti onkaan, hän kommentoi IS:lle tuolloin.
Jylhän yritystä henkilökohtainen konkurssi ei kuitenkaan kaatanut, eikä se luonut henkilökohtaiseenkaan elämään suuren suurta varjoa.
Samana vuonna Jylhä kihlautui taiteilija Juhani Palmun kanssa. Häiden ruoista jäi tuolloin tuhansien eurojen velka.
Vuotta myöhemmin Jylhä puolestaan jätti Palmun, joka hakeutui järkytyksissään hoitokotiin.
Tämän jälkeen Jylhä olikin satunnaisen usein median haastateltavana milloin kauneudesta, milloin rakkaudesta ja milloin seksistä.
Vuonna 2004 Jylhän kerrottiin parantuneen ihosyövästä ja 2006 hän julkaisi omaelämäkerrallisen paljastuskirjan, jossa kerrotaan muun muassa hänen päihteiden käytöstään.
Tiina Jylhä osallistui Viidakon tähtöset -sarjan kolmannelle kaudelle.
Vuonna 2007 ja 2008 Jylhä tuomittiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kirjanpitorikoksesta ja kahdesta törkeästä veropetoksesta 11 kuukauden ja 7 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Tuomio liittyi Virossa järjestettyihin kauneusleikkauksiin, joista maksetut provisiot olisi ilmoitettu verottajalle täysin alakanttiin. Lisäksi yrityksen pankkitileiltä katosi käteisnostoina yli 110 000 euroa ennen yhtiön konkurssia.
2010-luvulla Jylhän kauneusklinikkaa seurattiin Liv-kanavalla ja myöhemmin Jylhä osallistui Viidakon tähtöset -ohjelmaan.
Vuonna 2012 Jylhää tutkittiin jälleen, kun suomalaisen kauneusalan yrityksen konkurssi herätti poliisin huomion.
Tape Valkonen on Tiina Jylhän monivuotinen kumppani.
Jylhän suuri intohimo on kuntosaliharjoittelu. Hän on työskennellyt myös personal trainerina ja osallistunut kehonrakennuskilpailuihin.
– En edelleenkään koe olevani tarpeeksi tikissä, vaikka treenaan kuin mies. Treenaamisesta on tullut itselleni sellainen huume, hän kertoi IS:lle maaliskuussa 2014.
– Harmittaa, kun kuulen aina, kuinka paljon olen leikellyt itseäni, mutta kroppani olen ihan itse tehnyt kovalla treenillä. Harva treenaa niin paljon kuin minä.
Vuonna 2015 Jylhä esitteli 1 200 neliön kotinsa Kaisa ja luksuskodit -ohjelmassa. 1970-luvulla rakennettu nelikerroksinen talo sijaitsee Tallinnan arvostetuimmalla asuinalueella, meren läheisyydessä.
Jylhän monivuotinen kumppani Tapani Valkonen joutui Iltalehden mukaan hiljattain käräjille syytettynä muun muassa törkeästä dopingrikoksesta.
Valkonen on sanonut, ettei Jylhällä ole tekemistä asian kanssa.
IL kertoi viime vuonna, että Jylhän ja Valkosen ansiotulot Suomessa olivat nolla euroa. Lehden mukaan heillä oli elokuussa 2019 ulosotossa yhteensä noin 140 000 euroa.
Vajaa kolme viikkoa sitten Jylhä markkinoi suojavarusteita Twitterissä. 22. maaliskuuta Jylhän Twitter-tilillä julkaistussa, englanniksi kirjoitetussa twiitissä Jylhä sanoo yrityksellään olevan ”40 vuoden kokemus suojavarusteiden hankinnasta.”
Kyselyt hän ohjeistaa lähettämään yrityksen sähköpostiosoitteeseen. Twiitin ohessa on kuvia kasvosuojaimista ja käsideseistä.
– Meillä on 40 vuoden kokemus kasvomaskien, suojavaatteiden, desinfiointiaineiden ja virustestipakkausten tarjoamisesta, twiitissä kerrotaan.
Tällä viikolla Jylhä päätyi otsikoihin, kun Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema vahvisti torstaina, että keskus on tehnyt sopimuksen Suomeen tuotavista koronasuojaimista Jylhän kanssa.
Louneman mukaan keskus on sopinut sekä liikemies Onni Sarmasteen että Jylhän kanssa kanssa noin viiden miljoonan euron kaupoista. Jylhän kanssa tehty erillinen sopimus on maksettu puoliksi, ja se on jäädytetty.
Lounema totesi, ettei keskuksella ole mitään erityistä suhdetta Jylhään tai Sarmanteeseen.
– Olemme tehneet kauppoja tahojen kanssa, jotka normaalisti rajaisimme hankintaprosessin ulkopuolelle, hän kommentoi.