Ystävä kertoo IS:lle: ”Pentti Linkola oli suuri ihminen, jolla oli aina aikaa kuunnella muita” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ystävä kertoo IS:lle: ”Pentti Linkola oli suuri ihminen, jolla oli aina aikaa kuunnella muita”

Pastori Olavi Virtanen (vasemmalla) ja Pentti Linkola kalastajan kotimökissä Valkeakosken kupeessa toukokuussa 2018.

Julkaistu: 5.4. 21:42

Pentti Linkolalla oli tummanpuhuva huumorintaju ja tiedemiehen järjenjuoksu, sanoo läheinen ystävä Olavi Virtanen.

Tämän sunnuntain piti olla ihan tavallinen huhtikuinen päivä Konnevedellä asuvalle Olavi Virtaselle. Tai niin tavallinen, kuin mitä nyt poikkeusoloissa koronapandemian aikaisessa Suomessa voi olla.

Kaunis päivästä tulikin. Puoliltapäivin Virtasen puhelin soi. Tuttava kertoi, että Virtasen pitkäaikainen ystävä, kalastaja ja ekofilosofi Pentti Linkola oli kuollut.

Olavi Virtanen lähti saman tien Siikakosken rantaan, koskikaroja jututtamaan.

– Istahdin kivelle, ihan veden rajaan. Päällimmäisenä tunteena on haikea ikävä. Pentin lähtö ei tullut yllätyksenä, osasin jo odottaakin sitä. Nyt on Pentin paikka tyhjä, Virtanen sanoo.

Virtanen ja Linkola ystävystyivät 1990-luvun lopulla. Heitä yhdisti loputon kiinnostus luontoa, etenkin lintuja, kohtaan.

Kaksikko istui samassa veneessä lukuisilla lintulaskentareissuilla. Talvisin he kiersivät myymässä kalaa ympäri Pirkanmaata.

– Siinä sivussa toki keskusteltiin kaikesta, parannettiin maailmaakin. Pentti oli äärimmäisen älykäs ihminen, hänellä oli tiedemiehen aivot.

Linkolan fyysinen kunto oli loppuvuosina heikko.

– Kun Pentiltä alkoi mennä kuulo, olin hänelle korvina lintulaskennoissa. Ne olivat hienoja, tärkeitä retkiä.

Konnevedeltä oli Linkolan tuvalle noin 250 kilometrin matka. Se ei haitannut yhteydenpitoa.

– Kävin säännöllisesti Penttiä tervehtimässä, välillä varta vasten ja ohimennen aina, Virtanen sanoo.

Linkolalla riitti aina puhuttavaa sekä tuttujen että tuntemattomien kanssa.

– Pentti oli kova puhumaan ja tarkka kuuntelija. Hänellä oli synnynnäinen taito kohdata ihminen aidosti.

Aikaakin Linkolalla oli. Hänellä ei ollut televisiota. Radio ja puhelin oli. Kirjeitä Linkola kirjoitti mielellään.

Virtanen kuvailee Linkolaa mustan huumorin mestariksi.

– Pentin huumori oli aika kovaa, enimmäkseen sellaista tilannekomiikkaa. Aika ei käynyt koskaan pitkäksi.

Linkola eikä tehnyt mielellään numeroa itsestään. Ei silloinkaan, kun hän liittyi kirkkoon uudelleen vuonna 2011.

– Satuin olemaan hänen luonaan, kun hän sanoi, että ”nyt lähdetään kirkkoherranvirastoon”. Sinne lähdettiin ja asia hoidettiin pois päiväjärjestyksestä.

Linkolan tunsivat kaikki. Kun kaksikko kiersi kalakaupoilla, Virtasen ajamaa pakettiautoa oikein odotettiin.

– Meille oli keitetty niissä tuvissa ja taloissa kahvitkin valmiiksi.

Viimeisen kerran Virtanen vieraili Linkolan luona helmikuun lopulla. Vierailun aikana käytiin läpi tutut ilta- ja aamukeskustelut.

Silloin Linkola sanoi, kuten monta kertaa aiemminkin, ettei halua muuttaa pois tuvastaan.

– Hän sanoi aina hyvin tiukasti, että ”minua ei täältä saa lähtemään kuin kuolema”. Luonto oli Pentille kaikkein suurin, pyhin ja koskemattomin asia. Hän halusi kuolla avannolle tai ikimetsään, tai sitten omaan kotiinsa.

Virtanen soitti Linkolalle viimeisen kerran viikko sitten.

Virtasta hymyilyttää, kun hän miettii Linkolan kanssa käymiään keskusteluita. Ne noudattivat usein tiettyä kaavaa.

– Hän luetteli puhelimessakin kuuden lapseni nimet ja kysyi omat kuulumiseni sekä perheeni kuulumiset, niin kuin aina.

Linkola oli loppuun asti hyvin itsenäinen toimissaan, eikä herkästi pyytänyt apua. Vaikka sitä kyllä oli tarjolla. Tutut ja tuntemattomat kantoivat puita ja milloin mitäkin. Vettä tuotiin, kun tuvan oma kaivo oli tyhjä.

– Pentti oli oma virkeä itsensä loppuun asti. Hän taisi tosin sanoa, ettei jaksaisi puhua pitkään. Pentillä oli puhelin sellaisessa paikassa tupaansa, että hänen piti puhua seisaaltaan.

Viimeiset ystävälle sanotut sanat olivat samat kuin aina erotessa:

”Heipä hei.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?