IS:n tiedot: Presidentti lähetti hallitukselle nyrkkiryhmästä kirjeen – kohteliaassa vastauksessa idealle ei nähty tarvetta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

IS:n tiedot: Presidentti lähetti hallitukselle nyrkkiryhmästä kirjeen – kohteliaassa vastauksessa idealle ei nähty tarvetta

Presidentti Sauli Niinistö sanoo IS:lle pitävänsä täysin ymmärrettävänä, jos asia halutaan järjestää toisella tavalla. Hän sanoo käyneensä pääministerin kanssa asiasta hyvin kohteliasta viestinvaihtoa torstaina.

Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin.

29.3.2020 15:41

Presidentti Sauli Niinistö myöntää pohtineensa, olisiko eri alan asiantuntijoista mahdollista koota koronakriisissä jonkinlainen kriisiryhmä. Hän on pallotellut ajatusta omassa päässään, mutta saanut siihen liittyen yhteydenottoja myös muualta.

Koronatilanteessa laaja joukko eri alojen asiantuntijoita ottaa nyt yhteyksiä päättäjiin. Yhteydenotoissa korostuu, että käytännöntasolla on paljon tietoa, joka voisi tulla koronatilanteessa tarpeeseen.

– Minun päässäni ja ymmärtääkseni monen muunkin on syntynyt tuumailuja siitä, olisiko näistä asiantuntijoista koottavissa jonkinlainen kriisiryhmä eli käytännöntoimijat miettimään yhdessä hallinnon kanssa asioita, presidentti sanoi Ilta-Sanomille sunnuntaina.

Hän painottaa, ettei ryhmällä tietenkään olisi minkäänlaista päätöksentekovaltaa. Ideassa ryhmä voisi siis vain tuottaa tilannekuvia ja -analyysejä hallituksen käyttöön.

– En missään tapauksessa ajattele, että sillä olisi mitään päätäntävaltaa. Ainoastaan, että se nostaisi esiin ajatuksia ja tekisi ehdotuksia.

IS:n tietojen mukaan presidentti lähetti valtioneuvostolle tällä viikolla ideaan liittyen kirjeen sähköpostitse. Hän ei siinä varsinaisesti esittänyt niin sanotun nyrkkiryhmän perustamista, vaan kirjoitti laveammin kriisiryhmään liittyvästä ideasta.

Presidentti myöntää esittäneensä ajatuksiaan hallitukselle myös kirjallisesti.

– Olen esittänyt näitä asioita myös viestitse ja kävimme torstaina pääministerin kanssa viesteillä hyvin kohteliaan ajatustenvaihdon.

Myös IS:n lähteet kuvaavat pääministeri Sanna Marinin (sd) vastausta presidentille hyvin kohteliaaksi. Pääministeri kertoi IS:n tietojen mukaan viestissään hallituksen keskustelevan asiasta. Asiasta on keskusteltu myös puhelimitse presidentin kanssa.

Valtioneuvoston näkemys asiaan on, ettei erilliselle kriisiryhmälle ole tarvetta.

Koronatilannetta hoitaa pääministerin helmikuun lopulla perustama COVID-19-ryhmä, joka koostuu ministeriöiden kansliapäälliköistä. COVID-19-ryhmää johtaa pääministerin valtiosihteeri Mikko Koskinen.

Toimivaltuudet asiassa ovat jo ministeriöillä, viranomaisilla ja virastoilla. Valtioneuvostossa katsotaan, että uusi ryhmä siten vain sekoittaisi toimintaa.

Presidentti pitää täysin ymmärrettävänä, jos hallinto haluaa järjestää asian koronakriisissä muulla tavoin kuin hänen ideoimallaan kriisiryhmällä.

– On varsin ymmärrettävää, jos hallinto haluaa toisella tavalla kerätä tietoa ja käsityksiä ja vetää niistä yhteenvedon ja johtopäätökset hallitukselle. Se on toinen tapa.

IS:n tietojen mukaan COVID-19-ryhmän kokoonpanoa on ryhdytty hallituksessa muuttamaan jo jokin aika sitten.

Jatkossa siihen tulevat kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköt ja sen alle tulee erillinen valmiuspäälliköiden ryhmä.

Sen tehtävänä on kartoittaa kaikkia mahdollisia sudenkuoppia, joita koronatilanteessa voi tulla esiin. Näin ollen erilliselle kriisiryhmälle ei nähdä tarvetta.

IS:n tietojen mukaan hallitus sen sijaan pitää tarpeellisena Kriisistä ulos -ryhmää. Siihen liittyen valmistelu on hallituksessa jo käynnissä.

Ryhmän tehtäväksi tulee miettiä, millä tavalla rajoittamistoimenpiteistä aikanaan luovutaan ja miten kriisin jälkeinen jälleenrakennus tehdään taloudellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna. Asiaa on jo käsitelty viisikossa.

Presidentti ja pääministeri Marin oikoivat eilen Twitterissä Iltalehdessä ollutta tietoa siitä, että asia olisi herättänyt tunteita perjantaina pidetyssä Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa (tp-utva).

Asiaa ei kuitenkaan käsitelty tp-utvassa millään tavalla. Tiedon vahvistavat niin presidentti kuin IS:n lähteetkin. Samalla painotetaan, etteivät äänenpainot asiassa ole missään välissä nousseet puolin tai toisin.

Presidentti Niinistö painottaa, että hänen ja pääministeri Marinin keskusteluyhteys on toiminut koko koronakriisin ajan hyvin.

– Ylipäätään kaikki mistä olemme pääministerin kanssa tässä kriisissä keskustelleet on sujunut varsin hyvähenkisesti. Monia vakavia kysymyksiä on kyetty käsittelemään.

Niinistön pohdinta nyrkki-ryhmästä on kytkeytynyt hallituksella käsissään olevaan valtavaan työsarkaan.

– Hallituksella nyt vireillä oleva lainsäädäntökokonaisuus on perustuslainsäätämisen jälkeen ehkä laajin yksilöoikeuksia koskeva hanke. Se tarkoittaa, että se on valtava työ.

Valmiuslain käyttöönottoon liittyen muihin lakeihin peilattavia yksityiskohtia on satoja ellei tuhansia. Presidentin mukaan tässä suhteessa oikeudelliset säädökset on saatu hallituksessa varsin nopeasti aikaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?