Mika Aaltolan kolumni: Pandemia ei yhdistä, vaan erottaa ja kiilaa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Mika Aaltolan kolumni: Pandemia ei yhdistä, vaan erottaa ja kiilaa

Julkaistu: 28.3. 10:55

Pandemiahistoriasta voi oppia, että pelon hiipiessä kansalaisten mieliin tarve johtajuudelle on suuri, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

Läntinen maailma havahtui rajuun pandemiareaktioon. Tammikuusta maaliskuun alkuun aika oli mennyt heräävän kiinnostuksen ja kasvavan hämmennyksen vallassa. Ensin paheksuttiin alkuvaiheen salailua ja ihmeteltiin, miksei Kiina uudistu, sekä massiivisia karanteeneja. Kuin Titanicin parhailla kansilla olisi huolettoman kiinnostuneina katsottu, miten pohjakerroksien väki reagoi laivaan tulvivaan veteen.

Jälkiviisaus on terävää, mutta se on rakentavaa vasta kun tämä on ohi. Nyt aika tulee käyttää kestävään tapaan hallita tautia. Torjuntatyö on parhaimmillaan laajaa testaamista, kantajien eristämistä ja tehokkaan hoidon tarjoamista. Leviämisreitit ja -ryppäät löydetään, minimoidaan ja eristetään. Samalla on hyvä huomata, että vaikka tauti tappaa, niin esimerkiksi talouksien syväjäädyttäminen syöksee maita ja maanosia ahdinkoon. Ymmärrettävä, mutta raju vastamyrkky saattaa olla tautia tappavampi.

Jos tautiin ei keksitä tepsivää lääkehoitoa lähikuukausina, tulemme ulos kodeistamme varsin paljon muuttuneeseen maailmaan. Siihen mennessä markkinoiden ja tuotannon maantieteelliselle etäisyydelle perustuva globaali talousjärjestelmä on muuttunut ja osittain purkautunut.

Jo viime vuodet tuotantoa on siirtynyt pois Itä-Aasian kallistuvan työvoiman maista. Korona kiihdyttää tätä. Kun nyt tuetaan yhteisistä rahoista yrityksiä ja työpaikkoja, kannattaa tukea tuotantoa, joka on kestävää myös koronan jälkeen. Suomelle aina tärkeä huoltovarmuus pompahtaa arvoon arvaamattomaan myös maailmalla. Erityisesti ruuantuotannon omavaraisuutta on syytä tukea nyt ja koronan jälkeen.

Viruksella itsellään ei ole poliittista viestiä, mutta historiallisesti vakavat epidemiat ovat toimineet laukaisimina jo patoutuneille siirroksille. Johtajuudelle olisi nyt kysyntää maailmassa. Tässä suhteessa on tulossa erityisen selväksi, ettei USA kykene tähän globaaliin rooliin.

Samalla luottamus Kiinaa kohtaa saattaa kokea syvän iskun. Alun salailusta Kiinassa on tullut maailmanlaajuinen ongelma. Epäilys on pinnalla, monesta huonosta ja hyvästä syystä. Onko Kiinan läpinäkymätön järjestelmä sittenkään yhteensopiva virtoihin ja liikkeeseen perustuvaan globaaliin järjestelmän kanssa?

Korona on omiaan vahvistamaan epäluuloja ja katalysoimaan suurvaltakilpailua. Se ei ole menossa lomille pandemia-ajaksi. Kamppailu saa vain uusia muotoja.

Pandemia saattaa aiheuttaa nopeita vallankeikauksia jo ennestään heikon hallinnon maissa. Pandemiat eroavat rajusti geopoliittista uhista, kuten ulkoisesta vihollisesta.

Pandemia ei yhdistä, vaan erottaa ja kiilaa. Pandemiahistoriasta voi oppia, että pelon hiipiessä kansalaisten mieliin tarve johtajuudelle on suuri. Se pitää käyttää päättäväisesti ja yhdistävästi. Yhdistävää etua saattaa olla vaikea hallita ja sanoittaa, vaikka tämä on nyt elintärkeää.

Historiasta tiedetään, että taudit saavat aikaan puhdasoppisuuden ryöppyjä. Yhteisöllisyyden korostuminen on oleellinen asia. Mutta esimerkiksi ruton ajalla tekeminen suuntautui tavoilla, jotka eivät tehneet ”työtä” tautia vastaan. Annettiin almuja, rakennettiin kirkkoja ja poltettiin noitia.

Kun me nyt varsin luultavasti mobilisoidumme ”sotaan” koronaa vastaa, pitää muistaa, että tauti on meissä sisällä. Se on näkymätön. Vihollisena mahdoton. Sijaistoiminnasta ei saisi tulla päätarkoitus. Resurssit pitää suunnata viisaasti sairaaloihin, testaamiseen, ruokahuoltoon sekä pandemian jälkeisessä maailmassa pärjäämiseen.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?