Ulkoilua takapihalla ja purkkikaupalla tomaattikeittoa – Dna-tutkija Jari Louhelainen kertoo, millaista arki on nyt Britanniassa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ulkoilua takapihalla ja purkkikaupalla tomaattikeittoa – Dna-tutkija Jari Louhelainen kertoo, millaista arki on nyt Britanniassa

Dna-tutkija Jari Louhelainen on asunut Britanniassa vuodesta 2000.

Julkaistu: 26.3. 6:25

Britanniassa saa mennä ulos muun muassa kauppaan ja apteekkiin. Muihin ihmisiin pitää pitää kahden metrin turvaväli.

Britannia päätti maanantaina tiukoista eristystoimista koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Pääministeri Boris Johnson kehotti kaikkia ihmisiä pysymään pysymään kodeissaan.

Hallitus kielsi yli kahden hengen kokoontumiset ja määräsi suljettaviksi kaikki ei-välttämättömiä tarvikkeita myyvät kaupat, kuten vaate- ja elektroniikkaliikkeet.

Eräs uusien rajoitusten alla elävistä on dna-tutkija Jari Louhelainen, 57. Louhelainen on tuttu suurelle yleisölle sarjamurhaaja Viiltäjä-Jackiin liittyvästä tutkimuksestaan.

Louhelainen muutti Britanniaan vuonna 2000 ja hän asuu nyt 19 000 asukkaan Bingleyssä perheensä kanssa.

Humisevan harjun maisemiin on lyhyt matka, sillä vieressä sijaitsee kirjailijasisarten Charlotte, Emily ja Anne Brontën kotikylä Haworth.

Louhelainen kertoo, että britit alkoivat toden teolla hamstraamaan ja täydentämään kotivarastojaan kolmisen viikkoa sitten.

Hänen lähikauppansa on saksalaisen halpahalliketjun Aldin putiikki. Siellä jonot ovat pitkiä ja hyllyt tyhjiä.

– Ruokakaupat ovat palkanneet lisää porukkaa. Nyt ei ole ongelmaa päiväysten kanssa, kaikki katoaa hyllyistä.

Jari Louhelainen vuonna 2014 kuvattuna.

Kun Louhelainen kävi kaupassa viime perjantaina, lihatuotteita ei ollut enää ollenkaan jäljellä. Myös perjantaipulloa havitelleille kauppareissu oli karvas pettymys.

– Ruokakaupoissa on normaalisti alkoholia runsaasti siideristä vodkaan ja viskeihin. Hyllyt ovat aina notkuneet niitä. Nyt perjantaina ei ollut pullon pulloa jäljellä. Kaikki kalliit harvoin myytävät viskitkin oli loppuunmyyty viimeistä myöten.

Louhelainen kiittää onneaan, että ehti tilata ennen rajoitusten tiukentumista ison satsin ruokaa nettitukusta.

Ruokaa kuluu nyt muutenkin tavallista enemmän, sillä perheen yliopistossa opiskeleva 22-vuotias tytär muutti takaisin kotiin. Yliopisto oli suositellut poismuuttoa asuntolasta. Samassa taloudessa asuu myös Louhelaisen puoliso ja 16-vuotias tytär.

– Ehdittiin tilaamaan tukusta 20 kiloa riisiä, 24 purkkia tomaattikeittoa, 16 pakettia nuudeleita ja 16 purkkia tonnikalaa, Louhelainen luettelee.

– Tomaattikeittoon ei kyllästy helpolla. Ainakaan minä.

Louhelaisen käyttämän nettitukun tuotevalikoima on kuitenkin rajallinen. Valikoimista puuttuvat muun muassa maito, tuoreet hedelmät ja kananmunat.

– Kohta loppuu myös se kuuluisa vessapaperi, koska tukusta ei saa! Ei huvittaisi mennä kauppaan jonottamaan, mutta pian on pakko mennä.

Tescon, Asdan ja Sainsbury’sin kaltaiset kaupat toimittavat ostoksia kotiovelle, mutta tällä hetkellä jonot saattavat olla jopa kuukauden mittaiset.

Pääministeri Johnson luetteli maanantaina ne syyt, joiden perusteella britit saavat poistua kotoaan.

Ihmiset saavat käydä hankkimassa tarpeelliset ostokset, kuten ruoan ja lääkkeet, ja kulkea välttämättömät työmatkat. Johnsonin mukaan on myös sallittua käydä kuntoilemassa ulkona yhden kerran päivässä.

– Periaatteessa poliisille on todistettava, että on hakemassa ruokaa, sanoo Louhelainen.

Käytännössä taas rajoitteiden valvominen on hankalaa ja vaatisi poliisin resursseja. Louhelainen sanoo, että nuoriso kerääntyy yhä ulos juhlimaan porukoina niin kuin ennenkin.

– Osa vanhemmasta porukasta ei usko koko virukseen, osa pitää pubissa oluen juomista kansalaisoikeutena, sanoo Louhelainen.

Järjenvastaisimpiin ilmiöihin kuuluu se, että jotkut kansalaiset ovat päättäneet purkaa vihaansa niihin hoitajiin, joiden juuret ovat Aasiassa.

Hoitajia on haukuttu ja heidän päälleen on syljetty. Britannian National Health Servicen (NHS) mukaan tapauksia on ollut useampia.

– Ainakin yksi aasialainen sairaanhoitaja on pahoinpidelty, ja tekijänä oli normaalin oloinen pariskunta, jotka syyttivät hoitajaa viruksen levittämisestä, hämmästelee Louhelainen.

Britannia on ilmoittanut tiukkojen rajoitusten olevan voimassa ainakin kolme viikkoa, jonka jälkeen asiaa arvioidaan uudelleen.

Todennäköisesti rajoitukset jatkuvat senkin jälkeen – elleivät sitten muutu tiukemmiksi. Kansalaisia kehotetaan muun muassa tekstiviestein pesemään käsiä ja pitämään kahden metrin turvaväli muihin ihmisiin kodin ulkopuolella liikkuessa.

Louhelainen on varautunut olemaan etätöissä ainakin kolme kuukautta, ja perheen ulkoilu on ainakin toistaiseksi rajoitettu lähinnä kodin takapihalle, jottei tulisi turhaa altistusta.

– Hongkongin esimerkistä voidaan oppia se, että eristys auttaa. Mutta sitä ei kannata lopettaa liian aikaisin turvallisuuden tunteeseen, Louhelainen sanoo.

– En usko, että palataan takaisin vanhaan vielä kolmessa kuukaudessakaan.