Yksi koronaan kuollut suomalainen on 75-vuotias yritysjohtaja - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Yksi koronaan kuollut suomalainen on 75-vuotias yritysjohtaja

John Hartwall kuvattuna vuonna 2007.

Julkaistu: 25.3. 19:30

Yhtiön toimitusjohtaja on myös sairastunut, mutta voi hyvin.

Suomalaisen logistiikkayhtiö K. Hartwallin hallituksen jäsen ja entinen toimitusjohtaja John Hartwall on kuollut koronan seurauksena. Hän oli kuollessaan 75-vuotias.

Yhtiö tiedottaa hänen kuolleen lyhyen, mutta aggressiivisen COVID-19 taudin aiheuttaman sairauden jälkeen.

Hän oli täyttänyt hiljattain 75 vuotta.

Samalla yhtiö kertoo, että sen toimitusjohtaja Jerker Hartwall on myös sairastunut koronaan, mutta hän voi olosuhteisiin nähden hyvin.

K. Hartwall on vuonna 1932 Sipoossa perustettu perheyritys, joka tunnetaan etenkin metallirullakkojen valmistajana.

John Hartwall tunnettiin kotikuntansa Sipoon puolestapuhujana. Hän perusti kotiseudulleen muun muassa taidegalleria Gumbostrand Konst & Formin, josta oli erityisen ylpeä.

– Ei tämän tarvitse olla mikään kultakaivos, kunhan kannattelee itse itseään. Olemme luoneet jotain ainutlaatuista, Hartwall kommentoi hanketta Sipoon Sanomille marraskuussa 2012.