Uutissuomalainen: Korona estää toistaiseksi Suomea tuomasta turvapaikan­hakijoita Välimereltä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Uutissuomalainen: Korona estää toistaiseksi Suomea tuomasta turvapaikan­hakijoita Välimereltä

Julkaistu: 24.3. 8:07, Päivitetty 24.3. 8:50

Suomen on ollut määrä ottaa vastaan haavoittuvassa asemassa olevia.

Koronaviruspandemia on laittanut jäihin Suomen hallituksen päätöksen tuoda turvapaikanhakijoita Välimeren alueelta Suomeen, kertoo Uutissuomalainen.

Sisäministeriön johtava asiantuntija Kukka Krüger kertoo Uutissuomalaiselle, että asiaan palataan, kun rajanylitykset ovat jälleen mahdollisia.

Hallitus päätti viime kuun lopulla, että Kreikasta, Kyprokselta, Maltalta ja Italiasta voidaan hakea Suomeen 175 ihmistä. Krügerin mukaan painopiste tulee olemaan Kreikassa olevissa ihmisissä Kreikan ja Turkin välisen tilanteen vuoksi.

Tarkoituksena on ollut tuoda Suomeen erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia, kuten lapsia ja yksinhuoltajaperheitä.

Krügerin mukaan turvapaikanhakijoiden tuomisen keskeyttämiseen vaikutti myös se, etteivät Kreikan viranomaiset pysty välttämättä tällä hetkellä nimeämään Suomeen tuotavia henkilöitä.

Uutissuomalaisen mukaan koronavirus on tuonut tauon myös Turkin ja Euroopan unionin väliseen kiistaan pakolaisten kohtalosta. Kreikan ja Turkin rajalla on vielä paljon ihmisiä, mutta tilanne on Krügerin mukaan rauhoittumaan päin ja ihmisiä on palaamassa rajalta pois.

Pakolaiset ovat ymmärtäneet, että vaikka he pääsisivät Kreikkaan, on heidän vaikea jatkaa matkaansa syvemmälle Eurooppaan. Useimmat Euroopan maat ovat sulkeneet rajansa koronan vuoksi.